Koeajo: Mercedes-Benz E 220 d – tuntisotalla tähtäimen suuntaan dieselin voimin

Uusi Mercedes-Benz E-sarjan diesel tuntuu siltä kuin tarkoitettukin: sen ratissa voisi istua yhtäsoittoisesti niin pitkään kuin on tarve. Hyvää: Mukavuus, viimeistely, kulutus. Huonoa: Kumahtelu terävissä töyssyissä, ovenkahvat.

Mercedes-Benz E-sarja on läpi vuosikymmenien ollut suosittu auto muun muassa taksikäytössä – eikä ihme – se on tarjonnut lähes aina huippuluokan mukavuutta ja nykyaikaisia mukavuuksia. Tällä kertaa tavoite on sama kuin aina ennen: painaa S-sarjaa edullisempi auto, joka kuitenkin alkaa tuomaan edustusautomallin mukavuuksia myös alempiin hintaluokkiin. Mallisarjan tarkempiin uudistuksiin voi perehtyä aiemmassa ensikoeajojutussa, nyt keskitytään enemmän siihen miltä auto tuntui pidemmän kotimaan koeajon aikana.

Ensivaikutelmalta uusi ”Eemeli” ei näytä muuttuneen radikaalisti, eikä se varmaan ole tarkoituskaan. Kasvaneesta akselivälistä huolimatta auto ei näytä aiempaa kookkaammalta. Auton muotoilussa on pysytty muutenkin perinteisemmällä askeleella, kuin esimerkiksi täysin sähköisen EQE:n kanssa.

Ulos ponnahtavat ovenkahvat tuntuvat yhä hieman rimpulalta ratkaisulta arvokkaassa autossa. Muuten ensivaikutelma on viimeistellyn tuntuinen. Vaalea sisusta näyttää kauniille, vaikka tietääkin lattiamattojen tahraantuvan sillä hetkellä kun autoon astuu sisälle – kenkien kopistelusta huolimatta. Tunnelma ohjaamossa on rauhallinen, eikä esimerkiksi tunnelmavalaistusta tai näyttöpinta-alaa tunnu olevan häiritsevää määrää pimeässäkään kelissä.

Mukavat oltavat

Etenkin etupenkkiläisten oltavat ovat mainiolla tolalla. Tilaa ei puutu, ajoasento on helposti miellettäväksi säädettävissä ja jopa vakiovarusteinen kuljettajan istuin tukee joka suunnasta riittävästi vaikkeikaan erityisen napakasti, eikä selkä puudu pidemmälläkään ajomatkalla. Takaistuimille 185-senttimetrinen sopii polvitilan puolesta hyvin, pään tilaakin on välttävästi, mutta pidemmät joutuvat istumaan röhnöttävämmässä asennossa. Takaistuimet on hyvin muotoiltuja, ja niilläkin viettää aikaa mielellään.

Tavaratilaa dieselmallissa on 540 litraa ja sen kanssa pystyy koon puolesta elämään. Litroja on konttiperäksi hyvin, mutta luonnollisesti käytettävää on pituussuunnassa erinomaisesti, mutta korkeussuunnassa heikommin. Lisää käytettävyyttä saa kaatamalla takaistuimet.

Matkustamossa uusi juttu on lisävarusteinen Superscreen, jota ei koeajoyksilössä ole ruksittu. EQ-sähköautoista tutun Hyperscreenin hengessä tehty Superscreen yhdistää kookkaamman keskinäytön (14,4”) ja apukuljettajan näytön (12,3”) saman lasipinnan alle, mutta mittaristo (12,3”) säilyy erillisenä yksikkönä.

Vakiona E-sarjaan kuuluva 14,4-tuumainen vaakasuuntaan asennettu keskinäyttö istuu muuhun sisustaan kiitettävän huomaamattomasti, ja tietoviihdejärjestelmä on muutenkin helppokäyttöinen. Välillä tosin huomaa kaipaavansa edellisestä E-sarjastakin tuttua kosketuslevyä järjestelmän käyttämiseen.

Taloudellisuus korvaa sävelen puutteen

Koeajossa on perinteinen nelos-diesel, jonka yhteyteen on paritettu 17 kilowatin (23 hevosvoiman) käynnistingeneraattori, joka pystyy parhaillaan 205 newtonmetrin vääntöön. Käytettävyydeltä kevythybridi ei eroa täysin sähköistämättömästä voimalinjasta mitenkään, eli kuluttaja voi pitää sitä ”tavallisena” dieselautona.

Dieselmoottorissa riittää suorituskykyä tavalliseen ajoon oikein hyvin. Ohituksissa neloskoneen ääni ei hivele korvaa, mutta melu pysyy voimakkuudeltaan kiitettävän matalana korkeammallakin kierroksilla. Moottorin on luonteeltaan on tasaisen vääntävä, kuten dieseliltä voi odottaakin. Yhdeksänportainen automaattivaihteisto vaihtaa pääsääntöisesti huomaamattomasti, mutta voi välillä jäädä risteyksissä ihmettelemään kuljettajan ajatuksenjuoksua.

Kaikkein parasta dieselvoimalinjassa on kulutus. Edes moottoritieajossa kesäkelillä kulutus ei tunnu nousevan juuri yli 5l/100 km -lukemiin, ja maantiellä 4,5 l/100 km ei ole lainkaan tavoittamattomissa. Ja tämä siis ilman mitään lataamisten pohdiskelua.

Kumahtelusta huolimatta erinomainen

Myöskään ajettavuuden osalta E-sarja ei tarjoa mullistavia yllätyksiä. Alustan toiminta on hyvin tasapainoista, eikä vauhtia tarvitse hillitä edes huonommilla teillä, jos takapenkin asiakkaalla on kiire kotiin. Terävämmät töyssyt tiessä huomaa kyllä ohjaamossa, mutta ei häiritsevinä tärskähdyksinä, vaan hentoina kumahduksina. Äänieristys on erinomaisella tolalla. Niin kaasu- kuin jarrupolkimen tuntuma on luonnollinen, eikä yllättäviä nykäyksiä tapahdu kiihdyttäessä tahi hidastaessa.

Moottoritienopeuksissa saksalainen kulkee erittäin vakaasti, eikä edes pieni sivutuuli aiheuta ratin takana toimenpiteitä. Tätä edesauttaa myös selkeä ohjauksen keskialue. Muuten ohjaus on melko tunnoton ja harmiton.

Yleisesti käytös on äärimmäisen neutraalia ja hienostunutta, ja ajettavuudesta on vaikea löytää mitään merkittävää moitittavaa. 500 kilometrin siivun jälkeen tuntuu, että ajamista olisi voinut jatkaa vielä helposti tuntisotalla. Erikoismaininta täytyy antaa hyvin hienosäädetyistä ajoavustimista, harvoin tulee vastaan koeajoautoa, josta ei koko viikon aikana tee mieli kytkeä kaista-avustinta pois päältä.

Niille jotka näkevät dieselauton itselleen parhaaksi ratkaisuksi uusi E-sarja tarjoaa tuttuun tapaan ominaisuuksiltaan ja ajettavuudeltaan monipuolisen paketin edullisimmillaan 60 900 euron hintaan. Takavetoiseen bensiinilataushybridiin pääsee käsiksi 72 350 eurolla, ja nelivetoiseen vajaat 3 000 euroa kalliimmalla. Diesellataushybridiä ei ole vielä hinnoiteltu.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen