Koeajo: Näppärä ja nyökkivä kaupunkiauto – Hyundai i10

Hyundai i10 1.0 Comfort AMT on koeajon perusteella näppärä ja ketterä kaupunkivekotin, jos oppii sinuiksi vaihteiston kanssa. Hyvää: ajettavuus, ketteryys, takuu. Huonoa: automatisoitu manuaalivaihteisto, ajoasennon säätö, äänieristys.

Kaupunkiautot ovat yleensä mukavia tuttavuuksia: ketteriä ja hauskojakin autoja, joiden kyvyt riittävät arkiajoon vallan mainiosti niin voimanlähteen kykyjen, ajettavuuden kuin sisätilojenkin puolesta. i10 1.0 AMT kuuluu näihin autoihin, mutta muutamin varauksin.

Ajettavuuden suhteen Hyundain malliston pienokainen ajaa hyvin asiansa, välillä moottoritiellä on tarjolla vakautta lähes isoveljien tapaan. Ohjaus on riittävän tunnokas ja auto pysyy valitulla ajolinjalla kohtuuhyvin, lievää vaeltelutaipumusta on tosin havaittavissa. Ohjaus saisi myös palauttaa hieman jämäkämmin.

Pysäköinti on yhtä juhlaa, kiitos pienen kääntöympyrän. Renkaat ovat aivan auton kulmissa, joten auto on vaivatonta viikata ahtaammankin kadunvarren pysäköintilokoseen.

Renkaiden rallatusta

Rengasmelu kantaa ikävästi sisälle – monen muun kilpailevan pikkuauton tapaan. Jokainen tien epätasaisuus tuntuu myös auton etupään värinöinä, ja tien poikittaissaumat tärskäyttävät. No, tämän sietää kyllä, kun muistaa autoluokan edellytykset: pikkuautot ovat äänieristyksensä ja alustaratkaisujensakin puolesta tehty malliston edulliseen päähän.

Sisätilojen suhteen arvioinnissa on noudatettava sydämen sivistystä. Nämä alle nelimetriset ovat pieniä autoja. Kokoluokka huomioiden tavaroille on tarjolla tyypilliset mutta niukat tilat. Poteromaisen 252-litraisen tavaratilan käyttöä helpottaa yllättävänkin avara lastausaukko.

Ulkomuodoiltaan korealainen on hauska ilmestys. Katon ja sivupeilien taustojen lisävarusteinen punainen tehosteväri sopii hyvin yhteen hopeanharmaaseen väritykseen. Sisällä ilme on tavanomaisempi ja muovintäyteinen.
Yhtenä valttina autossa on pitkä seitsemän vuoden mittainen takuu.

Ratti kylmänä, kiitos!

Näkyvyys ulos on hyvällä tolalla: pilarit ovat varsin kapoiset eivätkä siten aiheuta katveita etuviistoon. Sivupeilit ovat kiitettävän kokoiset ja muotoiset, joten kuski näkee vaivatta muun liikenteen auton sivuilla ja takaviistosta.

Ohjauspyörän lämmitys on mukava herkku, mutta tämän toiminnon sijaan olisi hyödyllisempää, jos ohjauspyörä säätyisi syvyyssuunnassa. Se edesauttaisi hyvän ajoasennon löytymistä, joka on pikkuautoissa usein haasteellista. Hyundaissa ratin säätövarat ylös ja alas ovat aika vaatimattomat.

Kun yhtälöön lisää vipuratkaisut istuinosan säädössä ja selkänojan kaltevuudensäädössä, ei ajoasentoa saa muokattua kovin hienovaraisesti. Etuistuin saisi olla sivuttaistueltaan jämäkämpi. Reisille on periaatteessa riittävästi tukea, kiitos kiitettävän pitkän istuinosan, mutta tahdottoman löysä istuimen etureuna ei tukea kuitenkaan tarjoa.

Kevyellä jalalla

Yksilitraisen ja kolmisylinterisen moottorin teho riittäisi sinänsä pienen kulkupelin järkeviin tarpeisiin, mutta se vaihteisto. Hyundain viisilovinen automatisoitu manuaalivaihteisto ei saa minusta ystävää.

Eteneminen on totuttelun jälkeenkin pakostakin tahattoman nyökyttelevää. Vaikka kuinka ennakoisi vaihtohetket ja keventäisi niiden tullen kaasujalkaa, tulee ajosta etenkin kaupunkiruuhkissa välillä tuskastuttavaa. Meno tukahtuu hetkeksi, joka ei ole kovin pitkä, mutta saa uneksimaan jouhevatoimisesta automaattivaihteistosta.

Ajon jälkeen kuljettaja saa äänimuistutuksen, jottei mekaanisen käsijarrun kahvasta jää vetämättä: vaihteistossa kun on vain kolme vaihtoehtoa: D, R ja N.

Teksti ja kuvat: Marko Jokela