Koeajo: pihipippuria pidempään – Mini Countryman Cooper SE

Ladattava Mini Countryman -hybridi loistaa päästöttömässä lähiajossa – nyt entistä isomman akun voimin. Hyvää: voimalinja, kantama sähköllä, kulutus. Huonoa: alustan nypytys, mittariston pienet symbolit, hinta.

Mini toi taannoisessa Frankfurtin autonäyttelyssä parrasvaloihin Mini Cooper SE -täyssähköauton sekä päivitetyn Mini Countryman Cooper SE ALL 4 -lataushybridin. Koeajoimme jälkimmäisen, jonka uutuutena on aiempaa suurempi ajoakusto.

Edelliseen hybridisukupolveen verrattuna Countrymanin sähköinen toimintamatka on kasvanut liki kolmanneksella. Koeajossa yllettiin noin 50 kilometrin sähköajoon sekalaisessa ajossa, joka sisälsi tasasuhteissa kaupunki-, taajama- ja moottoritieajoa. Akun koko eli energiasisältö on 10/8,82 kWh.

Näillä eväillä Minin sähköajokyvyt riittänevät useimpien suomalaisten päivittäisiin ajomatkoihin. Tarvittaessa matkaa voi jatkaa 36 litran polttoainesäiliön turvin.

Ajotilojen opettelua

Minin eri ajotilojen kyvyt ja vaatimukset kannattaa opetella, jotta autoa osaa käyttää mahdollisimman fiksusti.

Edrive-ajotila on oletus liikkeelle lähdettäessä. Se valitsee kuskin puolesta hyötysuhteeltaan parhaan mahdollisen sähkö- ja bensiinimoottorin yhteispelin, jonka taustalla vaikuttavat ajonopeus, kiihdytykset ja akun varaustila.

Täyteen ladatulla akulla pystyy ajamaan sähkömoottorilla maksimissaan 125 km/h vauhtia. Kun akun varaus laskee alle seitsemän prosentin tason, voi täyssähkötilassa edetä korkeintaan 30 km/h nopeudella, kunhan kiihdytykset ovat kohtuullisia. Kevyemmällä kaasujalalla eli varovaisilla kiihdytyksillä tai tasaisella nopeudella voi edetä tällöin enintään 88 km/h vauhtia.

Save Battery -tila puolestaan pitää akun varauksen 90 prosentissa, eli sähköä voi säästää tuonnempaa, esimerkiksi maantiematkaa seuraavaa kaupunkiajoa varten. Akkujen lataus kestää lataustavasta riippuen hieman yli 2 tunnista 3,5 tuntiin.

Pihin lisäksi pippurinen

Countryman on sympaattinen pikkuauto, vaikka vuodesta 2000 valmistetut nyky-Minit ovat toki selvästi kookkaampia kuin vuonna 1959 maailmalle esitelty brittiläinen alkuisänsä. Kädenojennus menneille vuosikymmenille on tyylikäs British Racing Green -ulkoväri.

Hybridiversion olemus on urheilullinen. Bensiini- ja sähkömoottorit tuottavat yhdessä 224 hevosvoiman tehon, mikä tekee kulusta rivakkaa. Vaihtelua bensiini- ja sähkömoottorien välillä ei hybridikäytössä huomaa.

Renkaat sijaitsevat aivan korin kulmissa, ja sen sekä onnistuneen alustan ansiosta auto on vakaa myös matka-ajossa ja vaivattoman ketterä kaupunkisokkelikoissa.

Varjopuoliakin löytyy. Pintakova jousitus ja matalat renkaat tekevät etenemisestä ajoittain nypyttävää, eli tien epätasaisuudet välittyvät matkustamoon. Melutasokin vaikutti ajoittain hieman liian korkealta.

Varusteltuna kallis

Koeajoauto oli varustelluin eli Maximise-versio. Se tuo muiden herkkujen ohella esimerkiksi urheilulliset etuistuimet, mukautuvan vakionopeudensäätimen, Harman Kardonin kaiutinjärjestelmän, tuulilasin heijastusnäytön ja peruutuskameran.

Lisävarusteet kuten 19-tuumaiset pyörät, langattoman latauksen sisältävä puhelinvarustus, konepellin mustat vauhtiraidat ja panoraamalasikatto nostavat autoyksilön hinnan kipurajalle eli liki 55 000 euroon.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Lauri Ahtiainen