Koeajo: Range Rover Sport, tuo talven kukistaja

Lunta tupruaa lisää, kylmyys tunkee puseroon ja valoisa aika lyhenee, mutta Range Rover Sport lievittää tuskaa. Hyvää: etenemiskyky, mukavuus, tilat, suorituskyky, varustelu. Huonoa: kömpelyys kaupungissa.

Esilämmitetty Range Rover Sport hohkaa lämpöä pakkasessa, ikkunat ovat sulat ja katon lumiharso ohenee. Ratti ja istuin lämpiämään, U2 herää soittamaan. Aamun ensimmäinen aura-auto ja innokas talkkari ovat saartaneet auton lumivalleillaan. Rangen ajotilavalikosta löytyy tähänkin räätälöity ohjelma, mutta päätelköön järjestelmä itse parhaimman taktiikan. D silmään ja hybridi-Range alkaa tunnustella vallia sähkömoottorinsa voimin.

Hipaisu kaasulla ja kolmilitrainen rivikuutonen käynnistyy vaimeasti murahtaen kuin myötätunnosta, mutta tehoa ei kaivata tyhjäkäyntiä enempää. Maavaraa ei tarvitse nostaa 28 senttiin asti, 21 sentin peruskorkeus riittää. Automaattisten tasauspyörästöjen toimintaa ei huomaa, renkaat eivät lipsu.

Kookas maastoauto lipuu eleettömästi vapaaksi lumilinnastaan, tuore lumi ei rohise pohjassa. Kiihtyvyys on vakuuttavaa lumipöperössä, leveät kitkarenkaat löytävät pitoa kaarteisiinkin. Suolatun sohjon roiskuminen ei kuulu sisätiloihin. 22-tuumaiset pyörät halkovat aurausvalleja helposti, ilmajousitus tasoittaa pakkautuneen lumipatikon, umpihankikaan ei juuri hidasta. Talven tuloa ei auto voi enempää häivyttää, no ehkä ajamalla tuhat kilometriä etelään. Täydellisessä maailmassa yli 2 500-kiloinen maasturi myös pysähtyisi kuin kesäkelissä ja se olisi toisaalta sopinut ahtaaseen, mutta lämpimään parkkihalliin.

Edustus- tai maastoauto

Range Rover Sport on uudistunut täyskokoisen ”oikean” Range Roverin vanavedessä. Mikään pieni ei Sportkaan ole. Mallien ero koossa (10 cm) on pienempi kuin hinnastossa (30 000 euroa). Molempien muodot ovat sulavan pyöristettyjä, mutta siroksi ei voi kumpaakaan sanoa. Ulkoa veljekset erottaa parhaiten takavalojen muodosta.

Hulppeissa tiloissa ei ole oleellista eroa. Ylellisyydessäkin erot syntyvät ennemmin varustetasojen myötä. Sport-mallinimelle hitusen katetta tuo napakampi alusta ja terävämpi ohjaus, mutta mukavuus on silti pidetty hemmottelevalla tasolla. Urheilullisuus rajoittuu golf-klubin parkkipaikalle.

Sportin varustetasoja on peräti kuusi, S, SE, Dynamic SE, Dynamic HSE, Autobiography ja First Edition, ääripäillä hintaeroa lähes 50 000 euroa. Siinä missä alkupäästä löytyy järkevä kärryn vetäjä, loppupäässä on enemmän edustusauton vikaa. Koeajoauto oli paletin keskivaiheelta, HSE:n vaalea nahkaverhoilu ja lasikatto lisäävät avaruuden tuntua. Istuma-asento on mainio sekä edessä että takana.

Digimittaristo ja valtava kosketusnäyttö pursuavat tietoa, mutta selkeässä muodossa. Lämmitystä säädetään perinteisesti nappuloilla, mutta tällä kertaa ne onnistuvat ärsyttämään. Lämmönsäätönuppia pitää kiertää, vetää tai painaa riippuen toiminnosta. Toisaalta automaattiasennossa järjestelmä toimii moitteetta.

Päästötön tai suorituskykyinen

Akusto on lataushybridiksi valtava nettokapasiteetiltaan, 31,8 kWh, enemmän kuin täyssähköautoissa muutama vuosi sitten. Tehtaan esite lupailee sillä päästävän parhaimmillaan 114 km. Kevyessä ajossa lauhassa kelissä lukema lienee realistinen, pikkupakkasessa ja sohjolumessa tulos oli 70 km. Liukkaudesta johtuen sähkömoottorin teho oli vallan riittävä, mutta pitävällä pinnalla sähköajo tuntuu vaisulta.

Hybriditilassa automatiikka tuntuu laiskalta töiden jaossa, bensiinimoottori on sammuksissa vain pysähtyneenä, alamäessä ja jarrutuksissa, kuten kevythybrideissä. Ehkä järjestelmäkin on haltioitunut rivikuutosen täyteläisestä käyntiäänestä. Pienellä teholla äänettömästi kuiskaavan moottorin ääni nousee kuuluviin vasta tehoa tarvittaessa. Yhdistettynä nelivetoon suorituskyky on roima, samoin kulutus. Koeajossa keskikulutus akun ehdyttyä asettui maltillisesti lukemaan 11 l/100 km.

Teksti ja kuvat: Petri Munukka