Koeajo: selkeää säästöä – Volvo V90 D3

Volvo V90 D3 osoittaa, että köyhemmälläkin on kivaa. Hyvää: mukavat istuimet, selkeä mittaristo, hiljainen moottori. Huonoa: nypyttävä kulku.

Volvo teki sen taas. Kun ruotsalaistehdas esittelee uuden mallin, ensin tuodaan tarjolle paremman pään versioita bling-bling-varusteineen ja tehokkaampine moottoreineen, ja vasta myöhemmin edullisempia perusmalleja, kuten nyt koeajamamme Volvo V90 D3.

Tämä perinne juontaa juurensa kaukaa, ainakin vuonna 1982 esitellystä Volvo 760 GLE -luksusmallista. Sehän sai pari vuotta myöhemmin rinnalleen kansanpainos 740:n, ja samaa protokollaa on noudatettu miltei kaikissa Volvoissa aina tähän päivään asti.

Perinteistä on sekin, että yleensä nämä edullisemmat Volvot ovat olleet Suomen oloissa ainakin yhtä miellyttäviä kuin kalliimman pään mallit. Niin nytkin, kun alle saatiin miltei hinnat alkaen -varusteinen ysikymppinen.

Vähän vääntövähennystä

Tupla-ahdettuihin D4- ja D5-malleihin verrattuna D3:ssa käytetään vain yhtä turboa. Tehoa on 40 hv vähemmän kuin Moottorin 12/2016 parivertailussa olleessa V90 D4:ssä, joka on malliston seuraavaksi edullisin dieselversio.

D3:n saa joko etu- tai nelivetoisena, ja niissä on muutakin eroa kuin kardaanin puuttuminen. Vääntömomentti on nelikossa 350 Nm, kun se edestä raapivassa on 30 Nm alhaisempi. Ero D4:n neljäänsataan newtonmetriin ei joka tapauksessa ole kovin mittava.

Vetotapa vaikuttaa myös vaihteiston tyyppiin. Etuvetoisen D3:n saa joko manuaali- tai automaattivaihteisena; molemmissa on kuusi pykälää. Sen sijaan nyt koeajamassamme nelivetoisessa moottorin jatkeena on aina kahdeksanportainen automaatti.

Selkeämpi istua

Perusmalli luo sisustuksellaan mutkattoman tunnelman. Aiemmin ajamamme uuden sukupolven Volvot vaalealla nahkaverhoilulla sekä puupaneeleilla ovat toki olleet hienoja, mutta jotenkin tämä tummanharmaus henkii Volvo-historiaa selvemmin.

On alkaen-varustelusta hyötyä ihan käytännönkin tasolla. Kuljettajan eteen syttyvä mittaristo hakee selkeydessään vertaistaan, erityisesti kun siihen on etsinyt valikoista mustavalkoisen värimaailman. Kalliimpi versio digimittaristosta ei ole ainakaan havainnollisempi.

Kangasverhoiltuun ja vain osittain sähkösäätöiseen istuimeen pätevät samat sanat. Tuki on erittäin hyvä ja säätövarat huippuluokkaa, eli olo ei ole tippaakaan epämukavampi kuin tyyriimmässä täysnahkaisessa ja kokonaan sähkösäädettävässä penkissä.

Nypyttää näilläkin

Lähempänä maata ollaan myös renkaiden ja vanteiden osalta – tosin tässä tapauksessa ei kirjaimellisesti, sillä lanseerausvaiheessa esiintyneiden jopa 20-tuumaisten jättivanteiden sijaan D3-perusmallin alla pyörivät järkevämmät 225/55 R17 -pyörät.

Vaikka ne jalassa kulku on jo kohtuullisen siistiä, nämäkään kiekot eivät pysty peittoamaan 90-sarjan Volvojen perisyntiä eli turhan jämäkkää jousitusta. Meno on röpelöisellä jääpinnalla juuri sen verran nypyttävää, että siihen kiinnittää huomiota.

Sen sijaan ajettavuudessa ei ole mitään valittamista, kuten ei myöskään tässä maltillisemmassa viritysasteessa kaksilitraisesta dieselmoottorista. Voimavarat riittävät nyky-Suomeen oikein hyvin, ja neljän pytyn käyntiääni on tulpattu pois matkustamosta.

Lämpöisiä bisneksiä

Voimansiirtokin läpäisee kritiikkiseulan. Automaatti vaihtaa huomaamattomasti, ja sama pätee nelivedon mukaantuloon liukkaalla. Ainakin nastattomilla talvirenkailla kääntyvyyttä voi sopivasti tehostaa kaasulla – ennen kuin melko sallivasti toimiva ajonvakautus ryhtyy oikaisemaan autoa turvallisempaan kulmaan.

Hyvän talviauton kruunaavat Business-tason mukanaan tuomat lämpövarusteet. Kuka kaipaa vauhtikoristeita tai muita turhuuksia, kun paketin mukana saa polttonestekäyttöisen lisälämmittimen ajastimella, lämmitettävän ratin sekä tuulilasin pesusuuttimet ja vielä istuinlämmityksen takaistuimen reunapaikoille?

Ja jos jälkikasvun olemassaolo niin edellyttää, viimeksi mainitun voi korvata penkkiin integroiduilla lastenistuimilla. Siinä vielä yksi helpotus perusperheen vaivattomaan arkeen.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus

Lue lisää: Volvo.fi