Koeajo: täyssähköinen Mini Cooper SE ajaa asiansa, mutta sen parasta ennen -päiväys lähestyy nopeasti

Ensimmäinen täyssähköinen sarjatuotantoon asti päätynyt Mini kantaa nimeä Cooper SE. Hyvää: voimalinja, pikalataus. Huonoa: rengasmelu, ohjaus, regeneroinnin säädettävyys.

BMW:n alaisuuteen kuuluvan brittimerkin uutuus, Mini Cooper SE -sähköauto, on todellisuudessa kahden olemassaolevan auton yhdistelmä. Tekniikka on lainattu pienin muutoksin muutaman vuoden ikäisestä BMW i3:sta, koska muutakaan perustaa ei valmistajalla ole valmiina.

32,6 kilowattitunnin ajoakku on sijoitettu auton pohjaan niin, ettei se pienennä sisä- tai tavaratiloja lainkaan. Tilat eivät siis ole normaalia Cooperia minikokoisemmat.

Sähkövoimalinjan lisäksi Cooper SE:n erikoisuutena on uusi mittaristo. Ilman minkäänlaista lippaa herää pelko siitä, ettei mittaristosta näkisi aurinkoa vasten kunnolla, mutta onneksi tämä osoittautuu turhaksi. Mittaristo ei ole juuri personoitavissa, mutta kaiken tarvittavan saa näkymään ja kun lisäksi visuaalinen ilme edustaa tätä päivää, uudistus on varsin onnistunut.

Mittaristo sentään uusi

Sähkö sopii Minin imagoon erinomaisesti, mutta nykyinen Cooper-korimalli on esitelty jo vuonna 2014, joten muun muassa tietoviihdejärjestelmä tuntuu auttamatta vanhanaikaiselta. Regenerointi ei ole asteittain säädettävissä vaihteenvalitsimen tai ratin lapojen kautta, mutta sen saa kytkettyä kahteen eri asentoon, joista oletus jarruttaa moottorilla erittäin rajusti.

Hieman häiritsevästi vaihteenvalitsimen voi siirtää asentoon, jossa polttomoottori-Minissä löytyy manuaaliasetus. Tässä asennossa tökkimällä regeneroinnin taso ei kuitenkaan muutu, eikä siitä tapahdu mitään muutakaan – olisiko suunnittelun kiireessä unohtunut estää valitsimen siirtyminen manuaaliasentoon?

Sähköauto, muttei äänetön

Polttomoottorin tilalle heitetyn sähkömoottorin 184 hevosvoimaa liikuttavat Miniä iloisesti, ja niukasti säädettävää regenerointia lukuun ottamatta voimalinja toimii saumattomasti. Kaasunvaste on tunnokas, ja äkäisempää liikuttelua varten voi ottaa käyttöön sport-ajotilan.

Ohjaus on polttomoottoriseen Cooperiin verrattuna jäykähkö ja keskialueelta tahmaava. Kovemmassa vauhdissa ohjaus ei kuitenkaan muutu aivan tunnottomaksi, mutta se ei myöskään varta vasten houkuttele koukkaamaan moottoritieltä mutkateille. Korvakäytäviin kantautuva vollotus tosin lähes pakottaa pienemmille väylille: matka-ajossa rengasmelu on hurjaa, ja se vain korostuu, kun keulalla ei ole matalaäänistä polttomoottoria.

Töpselit näkyville

Onneksi latauspuoli on kunnossa. 50 kilowatin CCS-pikalatauksella akun luvataan täyttyvän 0–80 prosenttiin 28 minuutissa. Type 2 -pistokkeen kautta auto latautuu parhaillaan 11 kilowatin teholla (3 x 16 A) tyhjästä täyteen 3 tunnissa 15 minuutissa. Suko-pistokkeesta (1 x 10 A) lataus vie 15 tuntia.

Sähkövoimalinjaa varten tehtyjä ratkaisuja on varsin vähän, mutta silti sähköisyyttä korostetaan ympäri autoa lätkityillä töpselilogoilla. Tekniikan alkuperäiseen kantajaan i3:een verrattuna Mini Cooper SE on vielä varsin persoonaton ilmestys. Toisaalta jos liikenteestä ei halua erottua yhtä paljon kuin i3:n ratissa, sähkö-Minin valinta voi olla hyvinkin sopiva. Olemassaolevan korin ja tekniikan risteytyksenä auto on kuitenkin jo valmiiksi vähän vanhahtava.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen