Koeajo: Toyota GR Supra – ajamisen iloa japaniksi

Lippulaivamallin toteuttaminen lainaosilla on riski, joka kannatti. Hyvää: yksi urheiluauto lisää, ajettavuus, alusta, tasapainoisuus, moottori. Huonoa: hiljainen pakoputkisto, manuaalivaihteiston puute.

Käsitellään alkuun kolmikirjaiminen kysymys: Toyota GR Supra on BMW:n komponenteista valmistettu urheiluauto. Viimeisen vuosikymmenen aikana urheiluautomarkkinat ovat kutistuneet, edes Toyotalla ei ole resursseja kehittää uutta mallia yksin.

Rivikuutosen liikuttama Supra edusti yhtiön urheiluautokärkeä neljän sukupolven läpi 1978–2002. Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin vienti lopetettiin kuitenkin jo 1998.

Toyotan lippulaivamalli oli teknisesti hieno, ja se sai tunnustusta 2JZ-moottoristaan, mutta 1990-luvulla vallinneella japanilaisurheiluautojen kultakaudella se oli vain yksi hieno vaihtoehto muiden joukossa.

Muiden yläpuolelle

Vasta viennin päätyttyä kaikki muuttui. Vuonna 2001 ilmestyi elokuva The Fast and the Furious. DVD-soittimien varastelun ympärillä pyörineelle pätkälle voi naureskella, mutta Gran Turismon ohella sen vaikutus japanilaisautojen rakentamisen popularisointiin on kiistämätön. Elokuvan päätähti oli oranssi Toyota Supra Turbo, ja yhtäkkiä Toyotalla oli paikka Hollywoodissa Deloreanin ja '68 Mustang Fastbackin rinnalla.

Silloin sekventiaaliset turboahtimet alkoivat olla Toyotalla historiaa. Yhtiön keihäänkärki oli nyt Prius, kummalliselta tuntunut hybridiauto. Japanilaiset keskittyivät tekemään rahaa ja nelipyöräisiä jääkaappeja.

Vuosia kului, ja vasta Akio Toyodan noustua valtaan 2009 alkoi ääni kellossa muuttua. Ensin tuli GT86, sitten esiteltiin FT-1 -konseptiauto. Nimi Supra alkoi nousta esiin.

Huhuista todeksi

Lopulta huhut virallistuivat. Uusi Supra oli tulossa, ja sen keulalla olisi jälleen kolmilitrainen rivikuutonen – BMW:n valmistamana. Matkalla nimeen lisättiin tunnus GR. Se viittaa Gazoo Racingin moottoriurheilutoimiin, mutta samalla se ratkaisee Supra-nimen tekijänoikeuksiin liittyviä ongelmia.

Ja nyt lopputulos on silmien edessä. Uusi Supra on tärkeä tuote Toyotalle, mutta vielä tärkeämpi se on pitämään urheiluautomarkkinoita yllä.

Madridin auringossa keltaista hohtava muodokas auto lupaa hyvää. Olemusta on kesytetty FT-1:stä, mutta lopputulos on yhä villi: pitkä keula, tuplakuplakatto, pieni matkustamo ja lyhyt perä.

Kaksipaikkaisen Supran akseliväli on GT86:stakin lyhyempi. Auton pääkehittäjä, Tetsuya Tada, painottaa akselivälin ja raideleveyksien suhteen tärkeyttä.

Tada-san kertoo saaneensa itse Akio Toyodalta käskyn käydä baijerissa keskustelemassa yhteistyöautosta. Alkuun japanilaiset painostivat saksalaisia kohti urheilullisempaa suuntaa. Sen jälkeen tiimit eriytyivät. Tuloksena oli Toyota Supra ja BMW Z4.

Omat muodot, tutut geenit

Supra on saanut omat muotonsa, mutta saksalaisgeenit tunnistaisi silti sokkotestissäkin. Ajoasennossa on baijerilaiselle tyypilliset säätövarat, ja istuin uppoaa kiitettävän alas. Hallintalaitteiden perustuntuma on maan tyyliin jämäkkää, ja tietoviihdejärjestelmästä vastaa BMW:n ylivertainen iDrive.

Supra tuntuu BMW:ltä, mutta erilaiselta BMW:ltä. Osat ovat BMW:tä, hienosäätö Toyotaa. Japanilaisauton saama mittaristo on huomattavasti baijerin digihimmeliä tyylikkäämpi. Sen ohjauspyörän keskiö on taannoinen baijerilaismalli, mutta ohentunut kehä istuu paremmin käteen.

Rivikuutonen laulaa tuttua nuottia, mutta luonnollisemmaksi viritettynä – Tada-sanin mukaan Sport-asetus tuo mukaan ripauksen keinoääntä, mutta niin vähän kuin mahdollista. Silti soinnikkaampi pakoputkisto tekisi hyvää, ja moni viritysfirma tarjonnee ratkaisun hyvin nopeasti.

Upea kokonaisuus

Kokonaisuus on kuitenkin upea: alustassa on ripaus pintapehmeyttä, mutta tositoimet se hoitaa jämäkästi. Ohjaus ei häikäise tunnollaan, mutta keskialueessa on kirkkautta, jota ryhtiliikkeen ottaneista bemareista ei löydä.

Moottori on upea: huippulaaja vetoalue, silkinpehmeä käynti ja erinomainen sovitus ZF:n 8-vaihteiseen automaattiin eivät anna sijaa moitteille – joskin tällaisen koneen parina kuusivaiheinen manuaali toisi ajokokemukseen vielä paljon lisää terää. Automaattinakin takapuoli sanoisi auton olevan 340-hevosvoiman huipputehoa nopeampi.

Mutkatiellä Supraan ihastuu nopeasti. Sen ajettavuus painottaa hauskuutta äärisuorituskykyä enemmän. Käytös on erinomaisen tasapainoista, ja sähkömekaanisen tasauspyörästön lukituksen vaikutuksen aistii katuajossakin. Vetopito on huima, mutta provokaatiolla takavetoisuus ei jää epäselväksi.

Kuljettajalle tehty

Painotus hauskuuteen näkyy radalla, jossa aivan äärirajoilla käytökseen tulee lievää epätarkkuutta pehmeähkön alustan ja ohjauksen nopean keskialueen johdosta. Radalla istuinkin voisi tarjota enemmän tukea, etenkin reisille. Toisaalta Toyota Supra tarjoaa erittäin helposti lähestyttäviä kakkosvaihteen sivuluisuja, joten elämästä voi nautti myös kärpäsiä kylkeen keräämällä. Silti rata-ajo varmistaa epäilyksiä: tulemme todennäköisesti näkemään vielä rajumpia ja vakavampia versioita Suprasta.

Lopputulos on silti selvä: Supra on taidokkaaan eheä ja tasapainoinen auto, jonka yksikään osa-alue ei dominoi tai häiritse. Logonvaihdon sijaan se on määrätietoisen ja lahjakkaan tiimin kehitystyön tulos, jossa kaikki osa-alueet ovat erinomaisessa tasapainossa. Toyota on hienosäätänyt BMW:n osista isäntäänsä paremman auton – eniten se muistuttaakin BMW:tä baijerilaismerkin takavuosilta, jolloin autot toteuttivat takalasitarran sanomaa parhaimmillaan. Toyota Supra on puhdasta ajamisen iloa.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen