3.10.2022 Ajoneuvot Koeajo: Volvo XC90 – Jo iäkäs, mutta yllättävän hyvin aikaa kestävä luksusmaasturi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volvo XC90 on elänyt kaksi pitkää sukupolveaan, mutta nyt se alkaa olla vähitellen aikakautensa päässä, vaikkakin kestää aikaa vielä hyvin. Hyvää: Ajettavuus, tilat, ajettavuuden helppous. Huonoa: Hinta. Volvo XC90 on kuulunut Volvon mallistoon jo peräti 20 vuotta. Sinä aikana autosta on nähty kaksi sukupolvea, ensimmäinen vuosien 2002–2014 aikana ja toinen vuodesta 2014 tähän päivään. Ensimmäinen sukupolvi oli Volvolla erittäin pitkä ja toinenkin sukupolvi on ollut poikkeuksellisen pitkä, jo kahdeksan vuotta.Pitkän iän salaisuus on Volvon modulaarisessa Spa-pohjalevyssa, jolle XC90 on rakennettu. Se oli ensimmäinen Volvon nelivetoinen auto, joka tälle pohjalevylle tehtiin ja sen jälkeen samalle perusrakenteelle on tullut monta muuta mallia.Volvo ei ole vielä ilmoittanut, että kuinka pitkään se aikoo XC90-mallia tehdä, jonkun aikaa vielä ainakin. Uuttakin on jo tulossa, sillä Volvo ilmoitti syyskuussa, että sen täyssähköinen iso luksusmaasturi EX90 lanseerataan marraskuussa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyDieselkäyttöinen kevythybridiXC90-mallia Volvo vielä kuitenkin tarvitsee jonkun aikaa, sillä se tarjoaa edelleen automerkiltä hybridit tähän kokoluokkaan, sillä uusi malli on tulossa ensi alkuun ilmeisesti vain täyssähköversiona. XC90-mallista on tarjolla niin bensiinikäyttöiset ladattavat hybridit kuin koeajettu dieselkäyttöinen kevythybridi.XC90-mallin muutokset mallivuodelle 2023 ovat pieniä, eikä toisaalta ainakaan ulkomuodon puolesta autoa ole tarvetta juurikaan päivittää, sillä nykymuodossaan se kestää hyvin aikaa. Tyyli, runsaat tilat sekä turvallisuus tekevät XC90-mallista ihan kelvollisen vielä kahdeksan vuodenkin jälkeen luksusmaasturien joukossa.Varustetasot ovat menneet uudelle mallivuodelle uusiksi samalla tavoin kuin muissakin Volvon malleissa. XC90-mallissa perustasona on nyt Plus-varustelu, muun mallistosta tämän alapuolelta löytyy vielä Core-varustelutaso. Toinen varustetaso XC90-mallissa on Ultimate, jota koeajettu yksilö myös edusti. Varusteita riittää kiitettävästi, mutta niistä täytyy myös maksaa, tällöin auton hinta on yli 111 000 euroa. Tosin alle 100000 euron XC90-mallia ei myöskään saa, Plus-mallikin maksaa 104 000 ja rapiat. Vaikka Volvo XC90 on kestänyt hyvin aikaa ja siinä on paljon hyvää, kysymys silti kuuluu, että kuinka moni on valmis maksamaan yli 100 000 euroa lähes 10-vuotiaasta, joskin välillä päivitetystä, automallista.Hyvä näkyvyys joka suuntaanNelivetoisessa autossa myös vetokykyä riittää, tarvittaessa perään voi iskeä 2700 kilon jarrullisen kärryn. Ajettavuus on muutenkin mukavaa ja leppoista, ja sisällä on hiljaista.Volvon dieselkäyttöinen kevythybridi on hyvin kevyt, se ottaa energiaa talteen esimerkiksi jarrutuksista. Pelkällä sähköllä ei voi ajaa. Lataushybridikin XC90-löytyy, mutta se on bensiinikäyttöinen. Kevythybridin sähkömoottori on teholtaan 10 kilowattia (13 hv) ja se tarjoaa 40 newtonmetriä vääntöä.Volvon 173-kilowattinen ja 480 newtonmetriä kehittävä dieselmoottori jaksaa viedä isoa ja painavaa autoa hyvin ja myös kohtuullisella kulutuksella, yhdistetyksi kulutukseksi Volvo ilmoittaa kevythybridille 7,1 litraa sadalle (WLTP). Koeajossa polttoaineenkulutus oli myös melko maltillista, vaikka sitä ei varsinaisesti mitattukaan.Vaikka Volvo on iso auto, sen käsittely on helppoa avustusjärjestelmien ja hyvän näkyvyyden ansiosta. Auton kuva piirtyy ylhäältä päin ympäristöineen keskinäytölle peruutettaessa, joka helpottaa auton pysäköimistä. Auton laaja ikkunapinta-ala tarjoaa hyvän näkyvyyden joka suuntaan.Android-käyttöjärjestelmä on myös uudistunut XC90-mallissa. Apple Carplay toimii ainostaan usb-johdon kautta, koska Volvo on hyvin voimakkaasti naimisissa Googlen Android-käyttöjärjestelmän kanssa, joka ärsyttää aina iPhone-käyttäjiä.Teksti: Manu Tuppurainen Kuvat: Jari Saarentaus Volvo XC90 B5 AWD D-MHEV Ultimate Bright Hinta alkaen 111 197 € Moottori Kevythybridi, dieselmoottori 1 969 cm³, 4 sylinteriä, 2 ahdinta, 8-v. automaattivaihteisto, neliveto. Sähkömoottori: 10 kW (13 hv), 40 Nm. Teho 173 kW (235 hv), 4000 r/min Vääntö 480 Nm (1750–2250 r/min) Vääntö 480 Nm (1750–2250 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 7,6 s Huippunopeus 180 km/h Kulutus l/ 100 km WLTP-kulutus 7,1 (yhd.) CO2-päästöt 185 g/km Mitat pituus 4953 mm, leveys 1923 mm, korkeus 1771 mm, akseliväli 2984 mm Tavaratila: 680 l Omamassa: 2170 kg Vetokyky jarrullinen/ jarruton 2700 / 750 kg Euro NCAP 5 tähteä Takuu 2 vuotta Lue lisää Kaikki artikkelit 27.3.2025 Ajoneuvot Nissan luovii hankalien aikojen läpi – jo tänä vuonna Leafista tehdään crossover ja Micra muuttuu täyssähköiseksi Renault R5:n DNA:lla 26.3.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C3 – pikku-Sitikka tuo sähköautot lähemmäs tavallista kuluttajaa 25.3.2025 Koeajo Sähköpyörän koeajo: Jäykkäperä ja sekarengastuksen yhdistelmä tekee Tunturin uutuudesta mielenkiintoisen 24.3.2025 Koeajo Koeajo: Mitsubishi ASX – jotain tuttua tässä on 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 20.3.2025 Koeajo Koeajo ja ajatuksia autoista: Škoda Octavia RS – järjellä ja tunteella Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 26.3.2025 Liikenneturvallisuus Moni ajaa tietämättään vaarallisilla renkailla – tiedätkö sinä renkaidesi kunnon? 26.3.2025 Uutinen Peugeot kääntää GTi-kelkkansa sittenkin – ensimmäisenä e-208 GTi 26.3.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C3 – pikku-Sitikka tuo sähköautot lähemmäs tavallista kuluttajaa 25.3.2025 Koeajo Sähköpyörän koeajo: Jäykkäperä ja sekarengastuksen yhdistelmä tekee Tunturin uutuudesta mielenkiintoisen 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 25.3.2025 Laivat Päivän kuva: seuraavat jätit uunista ulos 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut”