10.9.2024 Koeajo Maistiainen: BMW 1-sarja siirtyy uuteen aikakauteen Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä BMW 1-sarja on linjassa muiden sisarmallien kanssa, mutta tietyiltä osin Baijerissa on myös pitäydytty tutussa ja toimivassa. Baijerilaisten pikkuinen siirtyy kaksikymppistensä aikaan jo neljänteen sukupolveen. Perusresepti on vieläkin perinteinen, mutta 2020-luvun autonsuunnittelu näkyy jo erityisesti sisustassa. Kaarevat näytöt, siistitty keskikonsoli ja BMW OS9 tuovat ykkösen suoraan jatkumoon esimerkiksi 5-sarjan kanssa. Perinteisyys puolestaan näkyy moottorivalikoimassa, jossa ei olla kevythybridejä kauempana sähköistymisessä. Seitsemänvaihteinen kaksoiskytkinautomaatti on ainoa vaihteisto, vetotapoja on etuvedon lisäksi neliveto moottoriversiosta riippuen. Dieseleitäkään ei ole vielä hukattu.Pituutta ykkönen on kasvanut 42 mm, mutta takapenkkiläisten mukavuus on edelleen kiinni etupenkkiläisten pituudesta. Toinen merkittävä muutos on 25 mm kasvanut korkeus, mikä katoaa silmältä helposti auton muotoilun korostaessa leveyttä. Merkin pitkäaikaisille ystäville uusia puolia ovat keulamunuaisten vinosäleiköt sekä bensiinimallien moottorimerkinnöistä pudonnut i-kirjain. Palaamme Baijerin pikkupippuriin tarkemmin muutaman viikon päästä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.10.2024 Koeajo Koeajo: BMW X3 – Münchenin myyntimaasturin muodonmuutos 13.9.2024 Koeajo Maistiainen: BMW X3 – kasvu jatkuu mitoissa, digissä ja sähkössä 7.8.2024 Koeajo Koeajo: BMW i5 Touring – sähköfarkulla voi ajaa ilman käsiä 15.6.2024 Koeajo Koeajo: BMW F 900 GS – viimein kaikki on hyvin 11.6.2024 Koeajo Koeajo: BMW iX2 xDrive30 – vankkaa suorituskykyä 3.6.2024 Koeajo Maistiainen: BMW i5 Touring – lääke sähköiseen farkunnälkään 20.3.2024 Koeajo Koeajo: BMW 550e xDrive – Johtotasoa 28.2.2024 Ajoneuvot Koeajo: BMW iX2 – kun sähkö saavutti suorituskykymallin 9.2.2024 Ajoneuvot Koeajo: BMW i5 – sähköautojen aatelia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.10.2024 Lentokoneet Lentokoneet: uusi israelilainen startup-lentoyhtiö aikoo aloittaa ensi viikolla lennot alle 30 kilometrin päästä Libanonin rajasta 7.10.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Rolls-Royce Silver Spur, joka yrittää epätoivoisesti matkia Phantomia 5.10.2024 Ajoneuvot Ihan kohta täällä: Toyota Proace Maxilla voi olla uudeksi automalliksi vähän ikää, mutta ostat sen joka tapauksessa 4.10.2024 Uutinen Käytetyssä 100 000 euron Audissa olikin jotain muuta mitä myyjä kertoi – sitten riideltiin kymmenistä tuhansista euroista 6.10.2024 Koeajo Maistiainen: Mini Aceman – ovela välimalli 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä 30.9.2024 Ajoneuvot Upouusi Toyota Land Cruiser on vihdoinkin saanut Suomi-hinnat - mitä pidät 124 778 euron alkaen-hintalapusta? 1.10.2024 Uutinen Matkailuautossa oli jos jonkinlaista vikaa – myyjäliike tarjoutui ostamaan sen takaisin, mutta 4 500 euroa halvemmalla 4.10.2024 Uutinen Käytetyssä 100 000 euron Audissa olikin jotain muuta mitä myyjä kertoi – sitten riideltiin kymmenistä tuhansista euroista 2.10.2024 Koeajo Koeajo: Škoda Octavia Combi – menestys ei jää tähän 26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa 20.9.2024 Kotimaanmatkailu Päivän kuva: Texaco taksi parturi baari 21.9.2024 Matkailu Tirpitz-museo – Saksan miehittämässä Norjassa nähtiin toisen maailmansodan suurimpia sota-aluksia 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä