Mini John Cooper Works Cabriolet on entistä mukavampi, mutta lipsahtaako homma jo tylsän puolelle?

John Cooper Works. Nuo kolme sanaa ovat perinteisesti tarkoittaneet isoa asennetta. Vuosien saatossa jalkapallohuligaani on rauhoittunut ja seestyynyt.

Uusi Mini Cooper Cabriolet on näyttävä ja nautinnollinen avoauto. Mutta kun yhtälöön lisätään merkintä JCW, pitäisi tilanteen muuttuu toiseksi. Nyt kapina ja raju luonne ovat hieman kateissa.  

Mini Cooperin perusta on aina nojannut ajamisen hauskuuteen. Kompaktikokoisen auton pyörät on sijoitettu korin reunoihin, ja ajotuntuma on vertaansa vailla. Huipulla seisova John Cooper Works vie fiiliksen pisimmälle. Se ei ole koskaan ollut luokkansa tehokkain auto, sillä puuttuvat hevoset on korvattu ketteryydellä, jämäkällä alustalla ja sopivan röyhkeällä olemuksella.

Periaatteessa mikään ei ole muuttunut, sillä keulalla on kaksilitrainen turboahdettu nelisylinterinen bensiinimoottori, joka tuottaa 170 kilowattia (231 hv) ja 380 Nm. Voima välitetään etupyörille seitsemänportaisen kaksoiskytkinvaihteiston kautta. Satasen kiihdytellään parhaimmillaan 6,4 sekunnissa ja huiput ovat 245 kilometriä tunnissa. Numerot eivät ole ongelma, vaan että ratin takana ne eivät tunnu erityisen vaikuttavilta.

231 hevosvoimaa katoaa jäljettömiin

Kaasupolkimen painaminen pohjaan ei aiheuta tunnetta, jota John Cooper Works -merkinnältä odottaa. Moottori vetää vahvasti ja etenkin keskialueella vääntöä on mukavasti, mutta suorituskyky tuntuu pikemminkin ripeältä kuin räävittömältä. Periaatteessa näillä tehoilla auton kuuluisi lentää.

Mieleen nousee vertailukohteeksi pari menneisyydessä omistamaani Mini-mallia. Esimerkiksi R56/R57-sukupolven (2006–2015) Cooper-version 1,6-litrainen moottori tuotti 184 hevosvoimaa ja tarjosi vastavan suorituskyvyn. R56 tuntui kaikilla tavoilla mitattuna rajummalta kuin uusi JCW. Jokin tässä ei siis täsmää.

Syyllisiä voi etsiä monestakin paikasta, mutta ainakin yksi niistä on paino. JCW Cabriolet painaa noin 1 425 kiloa, mikä tarkoittaa avoautolle 270 kilon lisälastia umpikattoiseen R56:een verrattuna. Nykyisten parin tonnin painoisten sähköautojen maailmassa lukema tuntuu pieneltä, mutta Mini ei enää ole sanan varsinaisessa merkityksessä kevyt automalli.

Ajelin Minin koeajon tuntumassa myös uudella Golf GTI:llä, jonka kaksilitrainen turbomoottori tuottaa Performance-versiona 325 hevosvoimaa ja repii kuin raivotautinen koira. Sen rinnalla Mini JCW on pelokkaasti tärisevä puudeli. Aiemmin homma oli melkein päinvastainen.

JCW-mallia saa uuden sukupolven myötä ainoastaan seitsemänportaisella automaattiaskilla. Kaksoiskytkinvaihteisto hoitaa tehtävänsä nopeasti ja tehokkaasti, mutta manuaalivaihteiston poistuminen on pienimuotoinen menetys tämän kaltaisessa autossa, vaikka on pakko tunnustaa, että nykyiset automaatit ovat huikean toimivia myös sporttisemmassa ajossa.

Myös äänimaailma jättää toivomisen varaa. Moottori kuuluu katto alhaalla hieman kyytiläisten korviin, mutta fiilis on liian hillitty. Äänimaailmaan voi vaikuttaa ajotiloilla, mutta melkoiseksi pettymykseksi se on Go-Kart-ajotilassa keinotekoisilla äänillä maustettu. Jotenkin se ei istu JCW:n pirtaan.

Minissä on luonnollisesti valittavat ajotilat, jotka on nimetty vaikeasti ja suoraan sanoen hieman hölmösti: Core, Go-Kart, Green, Personal, Timeless, Vivid ja Balance. Ne eivät kerro käyttäjälle kovinkaan paljon siitä, mistä hommassa on kyse.

Sinänsä pyöreän infotainment-näytön muuttuva grafiikka on kaunista katseltavaa, mutta miksi ajotilat on pitänyt nimetä näin sekavasti. Etenkin JCW-mallissa, jonka ei tarvitsisi yrittää vedota niin voimallisesti soijalattea litkivään viiksihemmoon, jota radalla ajaminen ei juurikaan kiinnosta.

Pehmeys on Cabrion heikkous – ja vahvuus

Yksi koeajon suurimmista yllätyksistä löytyy alustasta. John Cooper Works -mallilta on perinteisesti voinut odottaa jopa ärsyttävän kovaa kyytiä, mutta ainakin cabrioletin kohdalla tilanne on koko lailla toinen. Alusta on toki napakka, mutta auton kanssa pystyy elämään mainiosti myös huonokuntoisemmalla tiellä.

Tässä avoauto saattaa olla jopa umpikattoista JCW:tä onnistuneempi. Kolikon kääntöpuolella on kuitenkin avoimen korin vähäisempi jäykkyys, mikä näkyy ohjaustuntumassa ja käytöksen lievänä pehmenemisenä.

Mutta ei JCW Cabriolet aivan pehmeäkään ole. Se nielee mutkia ahnaasti ja nopea ohjaus toimii kuten sopii olettaa. Fiilis on rata-automainen, mutta pehmeällä kuorrutettu. Silti takaraivossa piilee kysymys siitä, onko JCW kasvanut jo liian aikuiseksi. Ainakin kiukku on laantunut.

Kun ratamaisen rajua käytöstä ei sovi odottaa, kannattaa laskea katto alas. Kangasrätti taittuu sähköisesti takakontin päälle noin 20 sekunnissa, ja operaation voi suorittaa ajaessa 30 km/h nopeuteen saakka. Koeajoversiossa katto on Union Jack -kuvioitu, mikä sopii Miniin hävyttömän hyvin.

Katon ollessa alhaalla Mini JCW Cabrioletia ei enää arvioi aivan samalla tavalla kuin Golf GTI:tä tai muita hot hatcheja. Kun kesäinen tuuli leikittelee hiuksissa, ei 6,4 sekunnin kiihtyvyyslukema tunnu enää maailman suurimmalta ongelmalta.

Ehkä juuri siitä on selitys myös auton pehmeämmälle luonteelle. Cabrioletin ei tarvitse olla kaikkein terävin John Cooper Works. Sen tärkein tehtävä on tarjota elämys, ja siinä Mini onnistuu.

Katto kiinni JCW Cabriolet jättää kaipaamaan vanhojen aikojen rosoisuutta, mutta kontin päälle laskettuna se tuntuu sivuseikalta. Ehkä uusi JCW Cabriolet ei ole huono John Cooper Works, se on vain erilainen.