23.6.2014 Ajoneuvot Koeajo: Škoda Octavia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Maakaasu ei heikennä Škoda Octavian ajo-ominaisuuksia, eikä käyttövoiman muutos aiheuta ajamiseen mitään ongelmia. Ajaessa on mukava tietää, että liikennekaasun hiilijalanjälki on pienempi kuin bensiinillä tai dieselillä. Octavia on toinen Škoda-maakaasuauto, ensimmäinen oli 2012 esitelty Citigo, jota aletaan nyt Octavian lisäksi tuoda Suomeen.Sen hinta ei ole vielä tiedossa, mutta hiilipäästöon houkuttelevan pieni, 85 g/km. Citigoa on tähän mennessä myyty maailmalla alle 2000 kappaletta.Citigolla on jo tehty myös ennätyksiä. Itävaltalainen Gerhard Plattner ajoi elokuussa 2013 maakaasukäyttöisellä Citigolla Italiasta Ruotsiin.Viiden päivän matkalla kaasun keskimääräinen kulutus oli 2,39 kg / 100 km. Polttoaineisiin kului matkan aikana vain 81,24 € summa.Octavia ei ole ihan yhtä pihi, mutta kun bensiinitankki ja kaksi kaasutankkia ovat täynnä, voi sillä ajaa yhteensä 1330 kilometriä käymättä välillä tankkaamassa. Kaasua kuluu kolme ja puoli kilometriä sadalla, ja yksinään siitä riittää voimaa 410 kilometrille.Maakaasun täyttäminen on hyvin yksinkertaista, bensiinin ja kaasuntäyttö suoritetaan samasta luukusta. Kaasuputki kiinnitetään lukitusmekanismilla autoon ja täyttö käynnistetään. Octavian tankkeihin mahtuu 15 kg paineistettua kaasua.Tankit sijaitsevat takatavaratilan alla varapyöräkotelon tilalla. Tavaratilaa on jäänyt edelleen sedanissa 460 litraa ja Combissa 480 litraa. Tankit pitäävaihtaa uusiin 20 vuoden käytön jälkeen.Kaasukäyttöisyys on aiheuttanut moottoriin joitakin muutoksia. Ohjausyksikön pitääohjata molempien polttoaineiden käyttöä, myös maakaasun ruiskutussuuttimia, ja kaasun jakajan pitää sisältää sekä lämpötila- että painetunnistimet.Maakaasulla ei ole samanlaista voiteluominaisuutta kuin bensiinillä, ja tämä aiheuttaa muutoksia imu- ja pakoventtiileihin sekä venttiili-istukoihin. Myös tulpat ovat hieman erilaisia maakaasukäyttöä varten.Maakaasu muuttuu liikennekaasuksi (CNG Compressed natural gas), kun se pakataan 200 barin paineella säiliöihin. Auton moottoria varten kaasunpaine pitää muuntaa tarkoitukseen sopivaksi.Kaasuauton huoltovälit ovat samat kuin tavallisella bensiinikäyttöisellä autolla. Kahden ja neljän vuoden kohdalla huollossa tehdään lisätarkistuksia moottoriin. Tarkistukset eivät nosta huoltohintoja.Kaasukäyttöinen Octavia tulee Suomeen syksyllä sekä farmari että sedan-mallina. Farmarin lisähinta on 900 €.Teksti ja kuvat: Ilpo Mattila Skoda Octavia G-TEC 1.4 TSI Hinta alkaen 25 871 € Koeajetun auton hinta varusteineen 28 090 € Ajoneuvovero 84 €/ v Käyttövoimavero 215 €/ v Moottori 1395 cm³, manuaalivaihteisto, etuveto. Teho 81 kW (110 hv), 4800-6000 r/min Vääntö 200 Nm (1500-3500 r/min) Vääntö 200 Nm (1500-3500 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 10,9 s Huippunopeus 195 km/h Kulutus l/ 100 km 6,9 (kaup.) / 4,5 (maant.) / NEDC-kulutus 5,4 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 97 g/km Mitat pituus 4659 mm, leveys 1814 mm, korkeus 1461 mm, akseliväli 2680 mm Tavaratila: 460 l Omamassa: 1555 kg Muu tieto Kaasukulutus 3,5 kg/100 km. Perävaunumassa jarruin 1400 kg. Euro NCAP 5 tähteä Matkanjatkamispalvelu ajoturva, edellytyksenä merkkihuolto. Takuu 2 vuotta/100 000 km Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 13.2.2025 Koeajo Koeajo: Ford E-Transit Custom Trend – valttina ajettavuus 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 7.2.2025 Koeajo Maistiainen: BYD Atto 2 – kilpailu kiristyy kompakteissa sähköcrossovereissa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 13.2.2025 Vene 25 Båt Vene 25 Båt: Arrofoil 25 Cabin - tämä ruotsalainen hydrofoilivene säästää sähkön sijasta rutkasti bensaa 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle