Koeajo: Volvo V90 T5 – täydellisen ruotsalainen, ei silti täydellinen

Volvo V90 T5:n moitteeton ulkokuori kätkee pari pahetta. Hyvää: Komea muotoilu, upea sisusta, vaivaton matkakumppani. Huonoa: Keskinkertainen bensiinimoottori, pintakova alusta

Kirjainlyhenne T5 näyttävän Volvo V90:n perässä vie ajatukset ruotsalaisen farmarihistorian kiertoajelulle. Erityisesti mieleen tulevat yhdeksänkymmentäluvun haaleankeltaiset 850 T-5R:t ja petollisen vikkelät V70 T5 -farkut.

Perässä monikäyttöinen farmari, keskellä tinkimätöntä turvallisuutta ja keulalla sielukas viitosturbo.

Siinä viimeisen neljännesvuosisadan Volvo-identiteetti pähkinänkuoressa.

Koeajettu Volvo V90 T5 on sitten seuraavan aikakauden alku. XC90-katumaasturin kanssa jaettu uusi perusrakenne siivittää ruotsalaiskiinalaisen merkin uudelle aikakaudelle.

Volvo on nyt komeampi kuin koskaan ennen: nöyristelemätön maski, futuristiset valot, taidokkaat mittasuhteet ja ylellisyyttä huokuva kromin käyttö. Medel-Svenssonin perhevankkuri on tasapainossa ökyn ja tyylin kapealla nuoralla.

Päältä komea, sisältä herkku

Inscription-varustetason ja lisävarustelistan häpeilemättömän hyödyntämisen ansiosta Volvon sisusta on yksi markkinoiden upeimmista.

Muotokieli on selkeää, mutta yksityiskohtiin ja materiaalivalintoihin on panostettu. Nyt myös viimeistely näyttää kohonneen ansaitulle tasolleen. Ensimmäisiä XC90-yksilöitä vaivanneet verhoiluongelmat ovat poissa. Vasta kauas katseesta jäävät toissijaiset materiaalit paljastavat kompromissit.

Jos perheauton voi myydä wow-efektillä ilman koeajoa, se auto on uusi Volvo.

Jos auton kuitenkin vie koeajolle, saa ihastus pari kolausta. Ajoltaan Volvo V90 ei ole aivan ulkokuorensa lupaama pyhimys.

Arkinen puurtaja

Ensinnäkin se himottu T5-symboli viittaa tehoihin, ei sylinterimäärään. Keskikonsoliin vaihteenvalitsimen taakse sijoitetun käynnistyskytkimen vääntäminen karauttaa tulille arkisen nelisylinterisen bensiinimoottorin.

Kun kaksilitraiselta pyytää kaikkensa, siivittävät hivenen karkeat 254 hevosvoimaa suuren ja painavahkon (1728 kg) auton vaivattomaan laukkaan.

Kahdesta bensiinimoottorivaihtoehdosta maltillisempi T5 toimitetaan aina etuvedon ja automaatin kera. Pystyvämpi 320 hevosvoimainen T6-muunnos samasta kaksilitraisesta edustaa nelivetovaihtoehtoa.

Kevyttä vetelyä

Tehokas etuvetoinen kulkee vaivatta, mutta kiihdytyksissä vaimeasti vetelevä keula vie arvokkuutta. Kostealla tiepinnalla laveasti tarjoiltu 350 newtonmetrin vääntö saa etupyörät vaivatta sutimaan – se on jo hivenen noloa.

Tehokkaaksi autoksi Volvoa huomaa ajavansa varsin maltillisella kaasujalalla. Ehkä se on osa ruotsalaisten liikenneturvallisuusajattelua. Eikä esteettisesti ja fyysisesti lämpimästä ohjaamosta ole kiire koleaan ulkomaailmaan.

Matkalla Volvo V90 on vaivaton kumppani. Ohjauksen selkeä keskialue sopii moottoritiekilometrien nielemiseen, eikä melutaso rasita edes koeajoauton 20-tuumaisilla alumiinivanteilla.

Mukavuudessa sanottavaa

Ylellisen hillityn ulkoasun herättämä mielikuva nojatuolimaisen mukavasta matkanteosta kärsii eniten alustasuunnittelusta. Vielä moottoritievauhdeissa Volvoa vaivaa hentoisesti täristävä pintakovuus.

Moottorin XC90/S90/V90 -koeajoissa pintakovuuden arveltiin johtuvan koeajoautojen valtavien vanteiden matalaprofiilirenkaista, mutta sittemmin olemme huomanneet ongelman vaivaavan myös 18-tuumaisia hinnat alkaen -vannekokoja. Lisävarusteisesta taka-akselin ilmajousituksestakaan ei ole mukavuuden nälkäiselle lohtua.

Moitteet ehkä korostuvat muuten upeassa autossa. Volvo ei tarjoa painavan ja suuren farmariauton tunnelmaan sopivaa pumpulikyytiä, mutta jämäkkyyden tuoma urheilullinen tunnelmakin löytänee omat kannattajansa.

Bensiinimoottoria sen sijaan ei kannata suosia kuin käyttövoimaverosyistä. Moottoritieajossa kulutus kohoaa nopeasti yhdeksän litran tuntumaan sadalla kilometrillä. Koska bensiinirahojen vastineeksi ei saa viitoskoneen kultturellia laulua, lienee parempi luovuttaa ja valita diesel.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen