17.3.2016 Ajoneuvot Volvo V70 Classic – ikoni siirtyy eläkkeelle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Taas on yksi kartano-Volvon sukupolvi vaihtumassa uuteen. Sallinette, että lausun muutaman sanasen nyt, kun V70 siirtyy ansaitulle eläkkeelle. Hyvät Volvot, kartanot, sedanit ja lasitakaluukut, te edustatte ihailtavalla tavalla automaailman pysyviä arvoja. Varsinkin sinä, V70, olet aina ollut varma, klassinen valinta. Sinua eivät ole päivän muotitrendit hetkauttaneet, vaan olet aina uskonut pysyvyyden ja sisäisen kauneuden rakentavaan voimaan. Nyt olet elämässäsi uusien haasteiden edessä. Perheesi on palvellut tilaa tarvitsevia autoilijoita kolmessa sukupolvessa jo kahdenkymmenen vuoden ajan, ja esi-isäsi vielä paljon kauemmin. Kuten heidän aikanaan, myös sinun on nyt aika tehdä tilaa nuoremmille lupauksille. Ennen kun alat viettämään senioripäiviäsi, on hyvä hetki matkata ajassa taaksepäin, ja muistella hetkiä värikkään urasi varrelta. *** Vaikka tulet varakkaasta kartanosuvusta ja luonteesi on hyvinkin turvallisuushakuinen, olet saanut elämässäsi kokea yhtä jos toistakin. Sinut saatettiin alulle aikana, jolloin perheesi asui saman katon alla amerikkalaisen Ford-suvun kanssa. Tuona ajanjaksona perheellesi tapahtui kieltämättä paljon hyvää. Yksi tärkeä etappi oli, kun vuosituhannen alussa setäsi, äitisi ja isäsi eli S60, V70 ja S80 Vanhemmat, saivat uuden, kotona leivotun dieselmoottorin, jota olitte niin pitkään toivoneet. Myös vanha tätisi XC90 Ensimmäinen, joka lähetti tähän juhlaan lämpimät terveisensä automuseosta, saa kiittää olemassaolostaan yhdysvaltalaisia ystäviämme. Ilman heidän tuomaa taloudellista turvaa rakkaan maasturimummon, kuten myös XC60-enon, kehitys olisi saattanut päättyä ennenaikaisesti. Puhumattakaan kolmesta pienestä veljenpojastamme, C30, S40 ja V50, jotka kasvoivat täyteen mittaansa Ford-suvun saksalaishaaran suojissa. Noina vaihto-oppilasvuosina jälkikasvusta treenattiin todella hyviä ajettavia, ja tätä osaamista myös suvun tuorein vesa, V40, on entisestään jalostanut. *** Samaan aikaan seurapiireissä kuitenkin kohistiin. Esitettiin kysymyksiä, miten paljon ulkomaalaissuhteet vaikuttavat elämänne kulkuun. Kuiskuteltiin jopa, että olisitte menettämässä ruotsalaiset luotettavat piirteenne kvartaalikapitalismin alttarille. Oliko teistä tulossa jenkkejä? Pelko oli aivan aiheellinen: muistamme hyvin, mitä naapurillenne Saabille kävi. Tuo surullinen tragedia olisi ollut vältettävissä, jos toiset, niin ikään amerikkalaiset isännät olisivat pitäneet trollhättanilaisperheestä parempaa huolta. Oli koko maan onni, että vältyitte samalta kohtalolta. Ja kun sitten kiinalainen Geely astui kuvioihin, olitte jo tottuneet elämään osana isompaa yhteisöä. Ne 1990-luvun ajat, jolloin olitte täysin itsenäinen perhe, olivat jo unohtuneet. Niinpä tämä viimeisin muutos ei enää tullut teille järkytyksenä. Sukunne kannalta oli iso helpotus, että kiinalaiset ystävänne ymmärsivät, mitkä vahvuutenne ovat. He turvasivat elantonne, mutta antoivat teidän päättää itse asioista. Ja juuri autonkehittelijöinä te olette aina olleet maailman parhaimpien joukossa. Se on paljon sanottu, mutta myös totta. (Aplodeja) *** Sinä, V70, olet kaiken tämän keskellä toiminut sukunne kokoonpanevana voimana. Suosiosi on jatkunut vankkana, vaikka sisaresi ja kilpailijasi ovat asettaneet sinulle kovempia paineita jopa kotimaassanne – paineita, jollaisia edeltäjäsi eivät oikeastaan koskaan kokeneet. Muutoksen tuulia ja kulttuurivaihdoksia ei sinusta päällepäin erottanut. Päinvastoin: vaikka sinuun oli jo syntymähetkellä risteytetty amerikkalaisgeenejä, olet säilyttänyt sukupiirteesi ihailtavan hyvin. Kun nyt katselen sinua punaisessa maalissasi, tuot elävästi mieleen samannimisen äitisi. Näytät edelleen yhtä ajattomalta kuin esittelyhetkelläsi yhdeksän vuotta sitten. Etenkin pysty takalasisi tekee kunniaa kaikille edeltäville kartanolla työskennelleille sukusi jäsenille. Nyt olet saanut takaluukkuusi kunniamerkin Classic, joka myönnetään aina sukusi hyvin palvelleelle jäsenelle. Tämä perinne alkoi jo isoäidin isoäidiltäsi 240-mallista 1990-luvun alussa. Olet kannattava ostos: vanhemmalla iällä et enää sairastu lastentauteihin, ja varustuksesi on enemmän kuin kunnossa. *** Jos saan pyytää ajamaan tänne lähemmäs, jotta voimme tutkia sinua hieman yksityiskohtaisemmin. Ymmärtänet kiinnostuksemme: pianhan sinua ei enää voi tavata noin uutuutta sädehtivänä. Kas näin, kiitos. Avataanpa ensin konepeltisi, ja katsotaan millä eväillä olet saapunut tänne juhlaan. Mallimerkintäsi on D2, mikä tarkoittaa nykyään kaksilitraista turbodieseliä. Tämä Volvon oma moottori on, kuten tiedämme, varsin uusi, ja kerännyt taloudellisuudestaan paljon kiitosta. Aina ei tilanne ole ollut yhtä selkeä. Sinullehan on elämäsi aikana tehty poikkeuksellisen monta sydämensiirtoa. Taipaleesi alkoi 2,4- ja 2,5-litraisilla viisi- ja 3,0- ja 3,2-litraisilla kuusisylinterisillä kotona tehdyillä bensiini- ja dieselmoottoreilla, joiden suorituskyky teki kunniaa atleettisen isoäitisi 850:n urheiluperinteille. Hänhän otti menestyksekkäästi osaa ratakilpailuihin aina Iso-Britanniassa asti. Ajat olivat kuitenkin kovat, joten jouduit myös ottamaan lainaa. Fordin kaksilitraiset, nelisylinteriset bensiini- ja dieselmoottorit toivat helpotusta ahdinkoon. Useammalla pytyllä käyneet äitisi ja isoäitisi katsoivat sinua kuitenkin hieman säälien. *** Todellinen ajattelutapojen muutos oli suvussanne kuitenkin vasta edessä. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun päätit pari vuotta syntymäsi jälkeen ryhtyä luonnonsuojelijaksi. Aloit seurustelemaan 1,6-litraisen turbodieselin kanssa, jolla oli sinuun silminnähden rauhoittava vaikutus. Pukeuduit yhtäkkiä ekohenkisiin asusteisiin, ja ihmettelimme, mitä sinulle oikein oli tapahtumassa. Tiesit kuitenkin tarkkaan mitä teit. Osoitit ihailtavaa kaukonäköisyyttä. Näytit, että isokin keho voi tulla toimeen yllättävän vähällä ravinnolla. Hetken harkinnan jälkeen te muut seurasitte mukisematta kartanosiskonne esimerkkiä. Maailma oli muuttunut, ja aiemman kaltaiset kulutusjuhlat takanapäin. Ennenhän teidät Volvot tunnettiin siitä, että ette juuri tankkiin sylkeneet, jos sopivaa polttoainetta sattui olemaan tarjolla. Joskus juomingit äityivät turhankin kosteiksi, mutta tämä oli opittu tuntemaan osaksi ruotsalaista autoilutapaa. Ja hei, kivaahan meillä oli aina kun bensa virtasi! (Naurua) *** Moottoriseikkailusi ei loppunut tähänkään. Elinkaaresi keskivaiheilla sinua vauhditettiin myös 1,6- ja kaksilitraisilla ahdetuilla Ford-bensiinimoottoreilla, ja kaksilitrainen Ford-diesel puolestaan sai tehdä tilaa Volvon omalle viisisylinteriselle kaksilitraiselle dieselmoottorille. Ja kun kiinalaiset ystävämme tulivat taloon, kaikki meni vielä kerran uusiksi. Nyt nuo äsken mainitsemani voimanlähteet korvattiin omilla kaksilitraisilla, mutta jälleen nelisylinterisillä bensiini- ja dieselkoneilla. Sinäkin sait ottaa nämä itsellesi, vaikka olit tuossa vaiheessa jo miltei suvun nestori. Edellä mainittu selostus havainnollistaa hyvin, miten muuntautumiskykyinen oletkaan. Jos laskin oikein, sinä, V70, olet liikkunut vuosien saatossa 11 rakenteeltaan erilaisen moottorin voimin. Näitäkin sinulla oli käytössä vielä lukuisina eri tehoversioina. Ja tämä kaikki vain yhdeksän vuoden aikana! Eli kun joku kiinnostunut etsii sinua käytettynä, hänen on varsin vaikea tunnistaa, millä moottorilla milloinkin liikut. Koska sinähän näytät aina samalta! Tämä jos mikä on osoitus siitä, että säädyllisten kuoriesi alla piilee sittenkin seikkailijaluonne, joka tahtoo kokea jatkuvasti uutta. *** Mutta jätetään menneet taakse. Tarkastelkaamme, millainen olet nyt. Sitä varten sallinet, että lähdemme pienelle koeajolle. Jo ensikosketus sinuun on jämäkkä. Ovenkahvasi vaatii kunnon otteen, ja ovesi aukeaa ja sulkeutuu kassakaappimaisen jyhkeästi. Istuimesi on melko korkealla, joten sinuun on helppo kulkea. Vaikka istuimesi pehmusteet ovat hieman kovemmat kuin edeltäjissäsi, suljet kuljettajan syleilyysi. Sinunlaisiisi autoihin tottunut on ohjaamossa heti kuin kotonaan. Selkeistä hallintalaitteistasi ja harkitusta ergonomiastasi huokuu, että haluat kuskiksesi ihmisen, et pelkän suunnitteluinsinöörin. Rattisi takana tulee välittömästi tunne, että sinuun voi luottaa – niin ala- kuin ylämäissäkin. Kaupungissa olet äitiäsi näppärämpi, mutta vanhojen sukulaistesi pieneen kääntöympyrään et sentään taivu. Kokoiseksesi viihdyt kuitenkin urbaanissa ympäristössä mainiosti. Perusdieselisi suorituskykykin riittää näihin oloihin oikein hyvin, mutta maantiellä hengästyt tietysti helpommin. Juuri maantie on kuitenkin se elementti, josta eniten pidät. Sinua vakaampaa kulkijaa saa hakea: ohjauksesi suorastaan lukittuu keskiasentoon, eikä mikään hetkauta sinua. Jos olet päättänyt mennä jonnekin, sinähän menet, vaikka ulkona vallitsisi millainen myrsky tahansa. Mutkatiehurjastelut jätät muille. *** Ennen kuin lopetan, kohdistetaanpa vielä erityishuomio tiloihisi. Meissä kaikissa on omat heikkoutemme – niin myös sinussa. Et ole millään muotoa ahdas, mutta kun ottaa huomioon, että olet äitiäsi jonkin verran kookkaampi, olisit voinut olla takapenkin suhteen hieman vieraanvaraisempikin. Toisaalta uskolliset käyttäjäsi ovat olleet sinuun enemmän kuin tyytyväisiä. Tavaratilasi sen sijaan on edelleen vertaansa vailla. Kuten sanottu, takalasisi on miltei pystysuora, eli olet nykyisten elämäntapafarkkujen joukossa viimeinen aitojen farmariautojen edustaja. Kun konttisi halutaan pakata kattoon asti täyteen, tila tuskin loppuu keneltäkään kesken. Lisäksi tahdot, että tavarat myös pysyvät kyydissäsi, eivätkä sinkoile mihin sattuu. Matkustamosi ja tavaratilasi välille voi ripustaa suojaverkon, oli takaistuimesi sitten taitettu kokoon tai ei. Eikä konttisi verhoilu ole vaarassa sotkeutua, sillä ruokakassit pysyvät visusti kiinni niille varatuilla paikoilla. Olet kaiken kaikkiaan käytännöllisyyden perikuva. Sellaista tulee nykymaailmassa ikävä. *** Kiitos siis kaikesta, V70. Ehkä nimesi vielä jossain vaiheessa otetaan uudelleen käyttöön. Seuraajasi V90:n, joka ei vielä valitettavasti päässyt paikalle, menestykselle on luotu vankka pohja. Tästä on kiittäminen yksinomaan sinua – ja vielä kerran, suoratakalasisuuttasi. Nostakaamme malja vähärikkistä dieseliä verrattoman kartanomallin kunniaksi! Olit kruunu autojen joukossa. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 29.7.2026 Uutinen Pienin, muttei pieni: Mercedes-Benz GLA täydentää tähtimerkin sähkötarjonnan 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 9.8.2026 Laivat Klassisissa risteilyaluksissa on tunnelmaa - kuten tässä matkaan maailman ympäri valmistautuvassa vuoden 1988 turkulaisessa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Koeajo Koeajo: Hyundai Tucson Hybrid N-Line on viisivuotiaanakin ajan hermolla 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4x4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla