13.6.2022 Liikenne EU-parlamentti on puhunut – uusien polttomoottoriautojen myyntikielto 2035 saa luvan edetä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä EU-parlamentin keskiviikkoinen äänestystulos ei tässä vaiheessa tarkoita mitään lopullista, mutta se on yksi askel kohti komission ehdottamaa lakia, jonka mukaan Euroopassa saisi myydä vain täyssähköautoja vuodesta 2035 eteenpäin. Päätöstä myös vastustettiin ennalta, ja tullaan eri tahoilta vastustamaan jatkossakin. Euroopan parlamentti on siis päättänyt tukea EU-komission ehdotusta siirtyä "päästöttömään liikenteeseen vuoteen 2035 mennessä siten, että koko ajoneuvokantaa koskevia päästörajoja kiristetään 100 % vuoden 2021 tasosta." Päästövähennysten välitavoite vuodelle 2030 olisi 55 % henkilöautoille ja 50 % pakettiautoille. Kyse on niin kutsutusta Fit for 55 -ilmastopaketista, tai pikemminkin sen osasta. Keskiviikon täysistunnossa mepit hyväksyivät neuvottelukannan äänin 339-249, joista 24 oli tyhjiä.Lopullinen päätös 100 prosentin kiristyksestä päästörajoihin tarkoittaisi käytännössä kaikenlaisten polttomoottoriautojen myynnin kieltämistä - käyttivätpä ne polttoaineenaan mitä tahansa muutakin kuin fossiilisia polttoaineita, alkaen hiiltä sitovista biopohjaisista, päättyen vetyyn. Täyssähköön siirtyminen ei tokikaan tee liikenteestä päästötöntä, joten siinä mielessä hanketta kuvaillessa olisi mielekkäämpää puhua ajossa päästöttömistä tai lähipäästöttömistä autoista.EU-parlamentin kansallismieliset ja oikeistolaiset ryhmät, monet unionin jäsenmaat sekä useat merkittävimmistä autonvalmistajista vastustavat tavoitetta, tai ovat ainakin ehdottaneet siihen tiettyjä kevennyksiä. Tässä vaiheessa läpi meni kuitenkin se tiukin esitys.Esittelijä Jan Huitema Alankomaista kommentoi ehdotuksen läpipääsyä parlamentissa näin:- Päästönormien kunnianhimoinen uudistaminen on olennaisessa osassa, kun yritämme saavuttaa ilmastotavoitteemme. Näillä normeilla luomme autoteollisuudelle ennustettavuutta ja kannustamme innovaatioihin. Lisäksi päästöttömien autojen ostaminen ja niillä ajaminen on jatkossa edullisempaa kuluttajille. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että EU-parlamentti tukee 100 %:n leikkaustavoitetta vuodelle 2035, mikä on olennaista ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä, hän sanoi.Parlamentin äänestystuloksen myötä seuraava askel hankkeessa ovat neuvottelut unionin jäsenmaiden kanssa.Lähteet: Autonews Europe, Euroopan parlamentin Suomen toimisto Kuvat: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Uutinen Pikkuautot pulassa Euroopassa kiristyvien säädösten kanssa – avuksi Japani-tyyliset kääpiöautot? 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen