13.6.2022 Liikenne EU-parlamentti on puhunut – uusien polttomoottoriautojen myyntikielto 2035 saa luvan edetä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä EU-parlamentin keskiviikkoinen äänestystulos ei tässä vaiheessa tarkoita mitään lopullista, mutta se on yksi askel kohti komission ehdottamaa lakia, jonka mukaan Euroopassa saisi myydä vain täyssähköautoja vuodesta 2035 eteenpäin. Päätöstä myös vastustettiin ennalta, ja tullaan eri tahoilta vastustamaan jatkossakin. Euroopan parlamentti on siis päättänyt tukea EU-komission ehdotusta siirtyä "päästöttömään liikenteeseen vuoteen 2035 mennessä siten, että koko ajoneuvokantaa koskevia päästörajoja kiristetään 100 % vuoden 2021 tasosta." Päästövähennysten välitavoite vuodelle 2030 olisi 55 % henkilöautoille ja 50 % pakettiautoille. Kyse on niin kutsutusta Fit for 55 -ilmastopaketista, tai pikemminkin sen osasta. Keskiviikon täysistunnossa mepit hyväksyivät neuvottelukannan äänin 339-249, joista 24 oli tyhjiä. Lopullinen päätös 100 prosentin kiristyksestä päästörajoihin tarkoittaisi käytännössä kaikenlaisten polttomoottoriautojen myynnin kieltämistä - käyttivätpä ne polttoaineenaan mitä tahansa muutakin kuin fossiilisia polttoaineita, alkaen hiiltä sitovista biopohjaisista, päättyen vetyyn. Täyssähköön siirtyminen ei tokikaan tee liikenteestä päästötöntä, joten siinä mielessä hanketta kuvaillessa olisi mielekkäämpää puhua ajossa päästöttömistä tai lähipäästöttömistä autoista. EU-parlamentin kansallismieliset ja oikeistolaiset ryhmät, monet unionin jäsenmaat sekä useat merkittävimmistä autonvalmistajista vastustavat tavoitetta, tai ovat ainakin ehdottaneet siihen tiettyjä kevennyksiä. Tässä vaiheessa läpi meni kuitenkin se tiukin esitys. Esittelijä Jan Huitema Alankomaista kommentoi ehdotuksen läpipääsyä parlamentissa näin: - Päästönormien kunnianhimoinen uudistaminen on olennaisessa osassa, kun yritämme saavuttaa ilmastotavoitteemme. Näillä normeilla luomme autoteollisuudelle ennustettavuutta ja kannustamme innovaatioihin. Lisäksi päästöttömien autojen ostaminen ja niillä ajaminen on jatkossa edullisempaa kuluttajille. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että EU-parlamentti tukee 100 %:n leikkaustavoitetta vuodelle 2035, mikä on olennaista ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä, hän sanoi. Parlamentin äänestystuloksen myötä seuraava askel hankkeessa ovat neuvottelut unionin jäsenmaiden kanssa. Lähteet: Autonews Europe, Euroopan parlamentin Suomen toimisto Kuvat: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2026 Autoilu Näillä neuvoilla kuljetat koiraa autossa turvallisesti – ”Turvavälineiden valinnassa saa olla tarkkana” 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 23.7.2026 Liikenne Osaisitko itse ajaa tässä risteyksessä? – Käpyläläinen ”liikenneympyrä” kylvää vaaratilanteita ja tööttäilyä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 23.7.2026 Yleinen Tunnetko oikeasti liikennemerkit? – Muutamat liikennemerkistön nippelit paljastavat totuuden lahjomattomasti 22.7.2026 Liikenne Tiedostatko haasteet, joita liittyy ison ajoneuvon kuljettamiseen? 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 20.7.2026 Autoilu Väsymys ei kuulu ratin taakse – näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan