7.7.2016

Moottorin päätoimittaja ja Autoliiton toimitusjohtaja haastattelussa autoalan kasvusta

Autoalan hyvät luvut herättävät toiveita taloustilanteen paranemisesta. Moottori-lehden päätoimittaja ja Autoliiton toimitusjohtaja vierailivat asian tiimoilta Huomenta Suomen asiantuntijahaastattelussa.

Eräänä talouden tunnusmerkeistä pidetty autokauppa osoittaa selkeitä kasvun merkkejä. Mahdollisten taloushuolien vaihtuminen uskoon tulevista vuosista vaikuttaa kotitalouksien autoinvestointeihin, ja vireillä oleva positiivinen talouskehitys piristää myös paketti- ja kuorma-autoja hankkivia yrityksiä.

– Kuorma-autokauppa on tällä hetkellä 23,4 % kasvussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Myös henkilö- ja pakettiautokaupan odotetaan kasvavan tänä ja ensi vuonna, sanoo Autotuojat ry:n toimitusjohtaja  Tero Kallio.

Kaupan kasvun taustalta löytyy vuodenvaihteessa tapahtunut autoveron alennus sekä vielä tammikuussa rekisteröintitilastoissa näkyneet romutuspalkkiokampanjan jäljet. Taustavaikuttajista ei kuitenkaan pidä unohtaa ennakoitua suotuisampaa talouskehitystä.

– Mikäli Kilpailukykysopimuksen sisältö saadaan vihdoin käytäntöön ja hallitus kiittää työmarkkinaosapuolia antamalla puolen miljardin euron tuloveronalennukset, on olemassa eväät sille, että nyt oraalla oleva viennin kasvu ja kotimainen kulutus vahvistuvat Brexitistä huolimatta, Kallio jatkaa.

Lamaa tuskin voi vielä julistaa ohitetuksi, mutta ainakin autoala tarjoaa positiivisia signaaleja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Suomen autotuonti ja -vienti lähes tasoissa

Eniten autokauppaa käytiin Saksan kanssa, mutta Suomen vienti sinne kasvoi peräti 38 prosenttia. Suurin osa tästä kasvusta tuli ajoneuvojen viennistä, sillä Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehdas valmisti viime vuonna enemmän autoja kuin koskaan aiemmin tehtaan historiassa.

– Suomesta viedään nyt lähes yhtä paljon uusia autoja kuin tänne tuodaan. Ajoneuvoviennin arvo kasvoi viime vuonna yli 30 % prosenttia. Tämä on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle, Kallio ihmettelee.

Autoteollisuus on EU-maiden suurin vientiala. Suomessa ajoneuvojen valmistus työllistää noin 7 000 ihmistä ja koko autoklusteri työllistää maassamme suoraan 46 000 ihmistä.

Suomea ei kuitenkaan usein koeta autoteollisuusmaaksi ja näkemystä käytetään jopa autoverojärjestelmän ylläpidon perusteena. EU-oikeuden kanssa vaikeaksi yhteensovitettavaksi havaittu autoverojärjestelmä lienee Autotuojien mukaan kuolintoreissaan. Samalla korkea verotus pitää autokannan yhtenä EU-maiden vanhimmista.

– Mielestämme on olemassa niin valtiontalouden, kuluttajan kuin hallintotyön näkökulmasta parempia tapoja verottaa autoilua. Hallitus on päättänyt alentaa autoveroa vaalikauden aikana, mikä on positiivinen askel eteenpäin. Se kuitenkin vain lievittää oireita, ei paranna potilasta. Suuri liikenteen verottamisen remontti on lähivuosina välttämätön, Kallio linjaa.

Moottori-lehden päätoimittaja ja Autoliiton toimitusjohtaja asiantuntijahaastattelussa

Autoalan hyviin uutisiin tarttui myös MTV3:n aamuohjelma Huomenta Suomi, joka pyysi Moottori-lehden päätoimittaja Eila Parviaisen ja Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen keskustelemaan alan kuulumisista. Keskusteluun kuuluivat oleellisesti autokaupan erilaiset rahoitusmenetelmät, Suomen asema autoteollisuusmaana sekä näkemykset tulevaisuuden voimanlähteistä.

Huomenta Suomen voi katsoa kokonaisuudessaan Katsomo-palvelussa, oikean jakson ollessa 7.7. nauhoitettu lähetys. Jakson linkin löydät tästä ja sen katsominen vaatii tietokoneelta valitettavasti Microsoft Silverlight -selainlaajennuksen.

Lähde: Autotuojat Kuva: MTV3/Huomenta Suomi

Luetuimmat