16.4.2021 Liikenne Poliisi valvoo autoilijoiden suojatiekäytöstä tehostetusti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kunnioitus suojateitä kohtaan on parantunut, mutta ” vielä on töitä tehtävä ja asenteita muutettava”, arvioi poliisitarkasta Heikki Kallio. Poliisi on kiinnittänyt viime aikoina liikennevalvonnassa aivan erityistä huomiota suojattomien tienkäyttäjien turvallisuuteen. Käytännössä se on tarkoittanut tehostettua suojateiden turvallisuuden valvontaa. Autoilijoilla on suojatiesääntöjen noudattamisessa tekemistä. Suojateiden kunnioituksen kohentaminen on tärkeää, sillä holtiton ja piittaamaton ajokäytös aiheuttaa hengenvaaraa jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo, että valvontaa kohdistetaan pääasiassa ajoneuvojen kuljettajiin ja heidän liikennekäyttäytymiseensä suojateillä. Valvonnassa puututaan myös suojattomien tienkäyttäjien liikkumista haittaavaan ja vaarantavaan pysäyttämiseen ja pysäköintiin yhteistyössä kunnallisen pysäköinninvalvonnan kanssa. – Tavoitteena on lisätä kokonaisturvallisuutta suojateillä, poliisitarkastaja linjaa. Onnettomuustietoinsituutti OTIn mukaan vuosina 2015–2019 sattui 116 jalankulkijan kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joista joka neljäs tapahtui suojatiellä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Giljotiini-tilanteet vaarallisia Kallio tähdentää, että suojatie on jalankulkijoiden käytettäväksi tarkoitettu liikennemerkillä tai tiemerkinnällä osoitettu tien osa ajoradan, pyörätien tai raitiotien ylittämistä varten. Laki on yksiselitteinen: kuljettajan on annettava tietä jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai valmistautuu menemään suojatielle. Kallio tietää kokemuksesta kaikkein vaarallisimmat liikennetilanteet. – Jalankulkijoille vaarallisimmat tilanteet ovat ns. giljotiineja, jossa on kaksi kaistaa samaan suuntaan ja toisella kaistalla oleva ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen ja jalankulkija lähtee ylittämään suojatietä ja toista kaistaa ajava ajoneuvo ei pysähdy. Pyöräilijöille vaarallisimpia ovat Kallion mukaan tilanteet, joissa kääntyvä ajoneuvo leikkaa suoraan menevän pyöräilijän reitin. Käytäntö on kuitenkin selkeä: kääntyvä autoilija väistää risteävää tietä ylittävää jalankulkijaa, pyöräilijää ja mopoilijaa, kuten kerrotaan havainnollisin grafiikoin Liikenneturvan mainiossa Jalan & pyöräillen -oppaassa. Poliisitarkastaja Heikki Kallion mukaan valvonnassa on puututtu eritoten sellaisiin tapauksiin, jossa ajoneuvon kuljettaja laiminlyö esteettömän kulun antamisen jalankulkijalle, joka on jo suojatiellä tai valmistautuu menemään sille. Lisäksi valvonnassa keskitytään tapauksiin, joissa näkyvyys suojatielle on rajoittunut muulla tavoin, mutta ajoneuvolla ei kuitenkaan hidasteta vauhtia tai tarvittaessa pysäytetä ennen suojatietä. Kallion mukaan on yhä varsin yleistä, ettei jalankulkijoille anneta esteetöntä kulkua suojatiellä. Onko suojateiden kunnioittaminen rapautunut autoilijoiden keskuudessa? – Sanoisin, että kunnioittaminen on parantunut, mutta vielä on töitä tehtävä ja asenteita muutettava, jotta päästäisiin esimerkiksi Tukholman ja Tallinnan suojatiekulttuuriin, Kallio vertaa. Jalankulkijat piikkinä turmatilastoissa Jalankulkijoiden osuus tieliikenteen kuolonuhreista on merkittävä. Liikenneturvan tilastojen mukaan kaikista tieliikenteessä menehtyneistä joka kymmenes ja loukkaantuneista seitsemän prosenttia oli jalankulkijoita. Viimeisen kolmen vuoden aikana on kuollut vuosittain keskimäärin 21 (vuonna 2020 menehtyi 22) ja loukkaantunut 360 jalankulkijaa. Vuoden 2019 tietojen mukaan vakavasti loukkaantuneita oli 37. Uhreista joka viides menehtyi suojatiellä. Jalankulkijoiden loukkaantumisista 60 prosenttia tapahtui suojatiellä. Liikenneturvan aiemmassa kyselyssä moni jalankulkija kaipasi lisää valvontaa. Kyselyssä noin kuusi vastaajaa kymmenestä oli sitä mieltä, että autoilijoiden suojatiekäyttäytymistä liikennevalottomilla suojateillä ja punaista päin ajamista tulisi valvoa aiempaa enemmän. – Onnettomuustilastoissa erottuu kaksi ikäryhmää: nuoret ja iäkkäät. Suojatiellä menehtyneistä jalankulkijoista neljä viidestä ja loukkaantuneista lähes joka kolmas oli 65-vuotias tai sitä iäkkäämpi. Yli neljäsosa tieliikenteessä loukkaantuneista jalankulkijoista oli alle 25-vuotias. Ajoneuvojen kuljettajien tuleekin olla erityisesti hereillä suojateiden kohdilla nähdessään lapsia ja nuoria ja vanhuksia, Kallio sanoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Eräitä poliisin tietoon tulleita vaaratilanteita Alla on tietoja poliisin tietoon tulleista suojatietilanteisiin liittyvistä vaaratilanteista koko Suomesta. Poliisilta saadut tiedot alkuvuodenkin osalta näyttävät, että suojateiden tuntumassa sattuu ja tapahtuu. Ja kun havaittu teko on ”omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle”, on kyseessä liikenneturvallisuuden vaarantaminen eli autoilijalle niin sanottu päiväsakkojuttu. Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajana ohitti suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon tai raitiovaunun pysähtymättä ja teko oli omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle Kesäkuu–joulukuu 2020, tapauksia 203 Tammikuu–maaliskuu 2021, tapauksia 64 Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajana ei antanut esteetöntä kulkua jalankulkijalle, joka valmistautui menemään suojatielle ja teko oli omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle Kesäkuu–joulukuu 2020 tapauksia 122 Tammikuu–maaliskuu 2021 tapauksia 63 Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajana ei antanut esteetöntä kulkua suojatiellä olleelle jalankulkijalle, ja teko oli omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle Kesäkuu–joulukuu 2020 tapauksia 260 Tammikuu–maaliskuu 2021 tapauksia 78 Teksti: Marko Jokela Avauskuva: Liikenneturva / Nina Mönkkönen Lähteet: Poliisihallitus, Liikenneturva, Onnettomuustietoinsituutti OTI Lue lisää Kaikki artikkelit 12.8.2026 Autoilu Poliisipartiointi tien päällä ollut laskussa viimeiset 15 vuotta 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Liikenne Tässä tulee lisää harvinaisia liikennemerkkejä: onhan näidenkin merkitys hallussa? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia 4.8.2026 Autoilu Tiedätkö, mitkä ovat Euroopan turvallisimpia maita autoilijoille? 3.8.2026 Autoilu Törkeät rattijuopumukset vähenivät, samoin päihteisiin liittyvät liikennevahingot – huolena sähköpotkulaudoilla päihtyneenä ajaminen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 12.8.2026 Viikon arkistopoiminto Totta se on, Suomen poliisilla on ollut aikoinaan käytössään Porschejen lisäksi myös Range Rovereita 13.8.2026 Sähköautot Sähköautot kiinnostavat 25–54-vuotiaita, mutta ketkä ovat bensalenkkareita? 12.8.2026 Autoilu Poliisipartiointi tien päällä ollut laskussa viimeiset 15 vuotta 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla