8.2.2017 Liikenne Turku janoaa Suomen pyöräilypääkaupungiksi – 96 % kaupunkilaisista tukena Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen vanhimmassa kaupungissa suhtaudutaan innostuneesti pyöräilyyn ja liikkumismuotojen yhdistelyyn. Turussa ensimmäistä kertaa toteutettu pyöräilybarometri kertoo turkulaisten olevan innostuneita pyöräilijöitä. Peräti 96 prosenttia vastaajista kannattaa pyöräilyn edistämistä kaupungissa ja aikuisväestöstä peräti 63 % kertoi pyöräilevänsä ainakin kerran viikossa, 74 % ainakin joskus. Pyöräilyssä arvostetaan erityisesti sen kätevyyttä kesällä ja talvella tehtävissä työ- ja opiskelumatkoissa. Samalla pyöräily täydentää muita liikkumismuotoja, sillä lumettomana aikana pyöräilevistä 23 % käyttää autoa päivittäin ja 15 % joukkoliikennettä. Barometri kertoo kaupunkilaisten olevan innostuneita pyöräilijöitä myös talvella. 23 % turkulaisista tarttuu pyörän sarviin talvellakin, helsinkiläisten jäädessä 11 prosenttiin. Vuodenajasta viis jäättömänä ja lumettomana aikana turkulaisista pyöräilee 43 %. Parannettavaakin löytyy. Vaikka 86 % vastaajista on ainakin melko tyytyväisiä Turkuun pyöräilykaupunkina, toivotaan keskustaan enemmän pyöräreittejä sekä parempia ja turvallisempia pyöräparkkeja. Barometristä selviää myös talvipyöräily lisääntyisi, jos pyöräväylien talvihoitoon kiinnitettäisiin enemmän huomiota, ja pyöräliikenne erotettaisiin autoliikenteestä väyläratkaisuilla. Kiinnostusta ilmaistiin myös sopivasti tarjolla oleviin kaupunkipyöriin. Haastattelut tehtiin osana EU:n Horizon 2020 -rahoitteista CIVITAS ECCENTRIC -hanketta, jossa pohditaan fiksuja ja puhtaita liikkumisratkaisuita Turussa, Madridissa, Tukholmassa, Münchenissä ja Rusessa. Otoksena oli yhteensä 1012 turkulaista ikäryhmästä 18–74-vuotiaat, ja vastaukset oli kiintiöity iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan kaupungin väestöjakaumaa. Lähde: Turun kaupunki Kuva: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä 2.6.2026 Pyöräily Onko pyöräilyrenessanssi peruttu? – investoinnit eivät kasvatakaan pyöräilyn suosiota 1.6.2026 Liikenneturvallisuus Virityksessä nykyään paljon muitakin kuin mopoja – turvallisuus kärsii eikä vakuutukset korvaa 30.5.2026 Liikenneturvallisuus Viritetyillä mopoilla suuri osuus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa 30.5.2026 Liikenne Liikenneympyrä on risteystyyppinä erinomainen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 8.6.2026 Laivat Biometaania, hukkalämpöturbiini, sähköpyöriä... - suurin Helsingissä tänä vuonna vieraileva loistoristeilijä on varsinainen ekohippi 8.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Auton ja tien museo Mobiliassa esitelty Mazda 929L -harvinaisuus 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km