8.2.2017 Liikenne Turku janoaa Suomen pyöräilypääkaupungiksi – 96 % kaupunkilaisista tukena Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen vanhimmassa kaupungissa suhtaudutaan innostuneesti pyöräilyyn ja liikkumismuotojen yhdistelyyn. Turussa ensimmäistä kertaa toteutettu pyöräilybarometri kertoo turkulaisten olevan innostuneita pyöräilijöitä. Peräti 96 prosenttia vastaajista kannattaa pyöräilyn edistämistä kaupungissa ja aikuisväestöstä peräti 63 % kertoi pyöräilevänsä ainakin kerran viikossa, 74 % ainakin joskus.Pyöräilyssä arvostetaan erityisesti sen kätevyyttä kesällä ja talvella tehtävissä työ- ja opiskelumatkoissa. Samalla pyöräily täydentää muita liikkumismuotoja, sillä lumettomana aikana pyöräilevistä 23 % käyttää autoa päivittäin ja 15 % joukkoliikennettä.Barometri kertoo kaupunkilaisten olevan innostuneita pyöräilijöitä myös talvella. 23 % turkulaisista tarttuu pyörän sarviin talvellakin, helsinkiläisten jäädessä 11 prosenttiin. Vuodenajasta viis jäättömänä ja lumettomana aikana turkulaisista pyöräilee 43 %.Parannettavaakin löytyy. Vaikka 86 % vastaajista on ainakin melko tyytyväisiä Turkuun pyöräilykaupunkina, toivotaan keskustaan enemmän pyöräreittejä sekä parempia ja turvallisempia pyöräparkkeja. Barometristä selviää myös talvipyöräily lisääntyisi, jos pyöräväylien talvihoitoon kiinnitettäisiin enemmän huomiota, ja pyöräliikenne erotettaisiin autoliikenteestä väyläratkaisuilla. Kiinnostusta ilmaistiin myös sopivasti tarjolla oleviin kaupunkipyöriin.Haastattelut tehtiin osana EU:n Horizon 2020 -rahoitteista CIVITAS ECCENTRIC -hanketta, jossa pohditaan fiksuja ja puhtaita liikkumisratkaisuita Turussa, Madridissa, Tukholmassa, Münchenissä ja Rusessa. Otoksena oli yhteensä 1012 turkulaista ikäryhmästä 18–74-vuotiaat, ja vastaukset oli kiintiöity iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan kaupungin väestöjakaumaa.Lähde: Turun kaupunki Kuva: Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.2.2025 Uutinen Yksi maailman tunnetuimmista ja plagioiduimmasta tavaramerkeistä syntyi 100 vuotta sitten 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Taksit Taksilaki ei toimi, koska sitä ei valvota 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 17.2.2025 Liikenneturvallisuus Viidellä keinolla tieliikenteen kuolemat vähenevät vuoteen 2030 mennessä 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 18.2.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: me kysyimme, te vastasitte – lukijoiden kokemukset Mercedes-Benz W124 -korimallista 19.2.2025 Koeajo Koeajo: Fiat Grande Panda – neljä metriä makeaa elämää 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää”