7.12.2017

Hukkalämpö ilmastointiin – suomalaisella keksinnöllä 140 tonnin polttoainesäästöt

Eckerö Line

Eckerö Line kertoo saavuttaneensa merkittävät polttoainesäästöt ja päästövähennykset uuden suomalaisen teknologian avulla.

Eckerö Line kertoo, että merkittävä osa laivojen käyttämästä polttoaineesta kuluu etenkin kesäkuukausina niiden jäähdytykseen. Eckerö Linella kemiallista jäähdytystä hyödyntävästä suomalaisesta teknologiasta on saatu lupaavia tuloksia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Gadcooler vähentää polttoaineen kulutusta

Tekesin tukemassa hankkeessa Helsingin ja Tallinnan väliä liikennöivälle M/S Finlandia –alukselle asennettiin Gadcooler-absorptiojäähdytysjärjestelmä. Eckerö Linen mukaan litiumbromidia hyödyntävä järjestelmä vähentää polttoaineen kulutusta ja siten hiilidioksidi-, rikkidioksidi- ja typenoksidipäästöjä.

340 tonnin päästövähennykset

– On hienoa, että olemme saaneet ensimmäisenä maailmassa käyttöömme aivan uudenlaisen, kotimaisen innovaation, jonka avulla olemme päässeet lähemmäs meille tärkeitä ympäristötavoitteita. Otamme ylpeinä innovaation vakituiseen käyttöön m/s Finlandialla, Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen sanoo.

Eckerö Linen mukaan Gadcooler on vähentänyt M/S Finlandian polttoaineen kulutusta kaksi vuotta kestäneen kokeilun aikana 140 tonnia ja tuonut 340 tonnin päästövähennykset.

Ei vielä muilla varustamoilla

Teknologian suunnitellut suomalainen Gadlab Engineering –insinööritoimisto toivoo innovaation yleistyvän lähivuosina laivaliikenteessä.

– Vastaavaa teknologiaa ei ole tällä hetkellä käytössä Eckerö Linen lisäksi millään muulla varustamolla, mutta uskomme onnistuneen pilottihankkeen rohkaisevan myös muita toimijoita teknologian käyttöönottoon, Gadlab Engineering Oy:n suunnittelija Anna Toikkanen sanoo.

Lähde: Eckerö Line Kuva: Moottorin kuva-arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat