Minu vaba maa – kierros Viron historiaa Maarjamäen kartanossa

Satavuotiaan Viron juhlavuosi avautuu myös historian kautta.

Viro juhlii tänä vuonna satavuotissynttäreitään. Se näkyy Virossa ja Tallinnassa monin tavoin. Yksi juhlavuoden ponnistuksista on erittäin kiinnostava – ja monin sitein myös Suomeen liittyvä – näyttely Viron historiallisessa museossa Maarjamäen kartanossa.

Piritan kaupunginosassa, aivan rantakadun läheisyydessä sijaitseva elämyksellinen historiakeskus avautui vastikään uudistuneena ja kauttaaltaan remontoituna.

Maarjamäe on venäläisen kreivi Orlov-Davydovin vuonna 1874 kesäkartanoksi rakennuttama kokonaisuus, johon kuuluu pieni, mutta kaunis puistoalue sekä useita ulkorakennuksia, joissa toimii muun muassa hiljattain avattu Viron elokuvamuseo.

Tiivis ja naseva opastus

Sata vuotta läpikäyvä näyttely johdattaa kävijän menneestä nykypäivään. Nuorille kävijöille on tarjolla osallistava ja leikkimielinen Lasten tasavalta.

Oppaamme, historioitsija Toomas Hiio kertoo nasevasti eri aikakausista poliittisia päätöksiä hauskasti ironisoiden. Mikä mukavaa, Hiio pudottelee tarvittavat vuosiluvut ja päivämäärät kohdilleen, muttei tuki kuulijoidensa korvia ylitsepursuavalla faktatykityksellä.

Tapahtumien kulku vie vääjäämättömästi, mutta suurta kärsivällisyyttä vaatineiden vaiheiden jälkeen kohti eteläisen naapurimaamme irtautumista neuvostoikeestä.

Sokkeloinen ja kiinnostava

Rakennus on sokkeloinen ja huoneet ovat pieniä. Ripustuksessa ja esillepanossa on käytetty kekseliäisyyttä, joka pitää kävijänsä otteessaan läpi näyttelykierroksen. Lähes jokaisessa huoneessa ruuduilla pyörii ajasta ja tapahtumista kertovia filminpätkiä.

Näyttely käy lävitse Viron historiaa varhaisista ajoista, mutta keskittyy tarkemmin tapahtumiin ensimmäisestä maailmansodasta nykypäiviin.

Esillä ovat niin sotatapahtumat, niiden taustalla vaikuttaneet yhteiskunnalliset murrokset, poliittisten päättäjien toiminta kuin myös tavallisten virolaisten arki – joka ei ankeina miehitysvuosina ollut kadehdittavaa – kaikesta oli pulaa.

Kurjia aikoja

Etenkin toisen maailmansodan melskeiden vaikutus oli väkevä. Stalinin hirmuhallinnon aikana Virosta vietiin Siperiaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Moni lähti myös pakoon.

Yksistään syyskuussa 1944 Virosta pakeni ulkomaille 70 000 ihmistä. Osa ulkovirolaisista ja heidän jälkeläisistään palasi sittemmin rakentamaan uutta itsenäistä Viroa.

Ulkovirolaisten määrää kuvaa sutkaus ja kysymys: Mitkä ovat Viron neljä suurinta kaupunkia? Ne ovat Tallinna, Tartto, Toronto ja Tukholma.

Vahvaa uskoa ja piilotukea

– Jos Suomen valtiojohdon julkinen tuki oli kriittisinä aikoina kenties pidättyväistä, auttoi veljeskansa, tavalliset suomalaiset monin tavoin ja pyyteittä näinä vuosina, Toomas Hiio kuvaa 1980-luvun lopun ja seuraavan vuosikymmenen alun jännittäviä vaiheita.

Itsenäistymisen taustalla vaikutti Neuvostoliiton keskusvallan ja Mihail Gorbatshovin aseman horjuminen. Historiantutkija Heikki Rausmaa on arvioinut, että Viron itsenäisyysaikeet käynnisti Gorbatshovin valinta Neuvostoliiton johtoon vuonna 1985.

Rausmaa toi vuonna 2013 tarkastetussa väitöskirjassaan myös esiin, että Viro sai vuosina 1988–1991 Suomelta apua oman valtionsa rakennustyöhön enemmän kuin mistään muualta.

Suomen käytös saattoi julkisuudessa näyttää kylmäkiskoiselta, sillä Suomen ulkopolitiikan ristiriidan häivyttämiseksi Viron avustamista kutsuttiin kulttuuriyhteistyöksi ja toiminta pyrittiin pitämään poissa julkisuudesta, Rausmaa arvioi.

Itsenäisyys koitti elokuussa 1991

Näyttelyä kiertävä suomalaismatkailija tuntee pakostakin ylpeyttä pienen, mutta sitkeän kansan vakaasta uskosta siihen, että lopulta vapaus koittaa.

Viron neuvostotasavallan korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi marraskuussa 1988. Toukokuussa 1990 Virossa palautettiin voimaan osa vuoden 1938 perustuslaista. Maan nimi muuttui Viron tasavallaksi.

Virossa järjestetyssä kansanäänestyksessä suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro itsenäistyi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys.

Teksti ja kuvat: Marko Jokela

www.ajaloomuuseum.ee