29.12.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Innocenti Mille jatkoi siitä, mihin Fiat Uno jäi Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Kun Fiat Unon valmistus Italiassa päättyi vuonna 1994, jatkettiin sen myyntiä hetken aikaa pohjoismaalaisittain tuntemattomammaksi jääneen Innocentin nimellä. Ensimmäinen sukupolvi esiteltiin juhlallisin menoin 19.1.1983 Cape Canaveralin avaruuskeskuksessa Yhdysvalloissa 700 toimittajan läsnäollessa. Panokset olivat isot, olihan Unon edeltäjä, Fiat 127, ollut 5,6 miljoonalla yksilöllä Euroopan myydyin automalli. Euroopassa Uno pääsi nauttimaan laajasta suosiosta. Giorgetto Giugiaron muotoilemaa Unoa kiiteltiin muun muassa ulkonäöstään, taloudellisuudestaan, ajettavuudestaan ja tiloistaan. Autoa valmistettiinkin Italiassa 11 vuoden ajan. Tässä kohtaa yhdistyvät Fiat Unon ja Fiatin hallintaan päätyneen Innocenti Auton tiet. Torinon tuotantolinjoilta poistumisen jälkeen Unon tuotanto ei nimittäin suinkaan loppunut. Painopiste siirtyi Fiatin osalta Etelä-Amerikan markkinoille Argentiinaan ja Brasiliaan sekä Puolaan. Vuonna 1994 Brasilian Betimissä tuotettuja Unoja alettiinkin laivaamaan Italiaan, tosin eri nimellä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Innocenti Mille Milanolaisen Innocentin perustamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 101 vuotta. Innocentin katkenneeseen historiaan mahtuu Lambretta -kaksipyöräisten lisäksi runsaasti mielenkiintoista Nimi muutettu -aineistoa, jota tullaan varmasti juttusarjan edetessä avaamaan lisää. Tässä nimenomaisessa jutussa käsitellään Innocenti Auton viimeistä mallia, jonka autohistoriallista mielekkyyttä kannattelevat vahvasti mainitut erityispiirteet. Muutoin kyse on mitä suurimmassa määrin jo hieman vanhentuneella tekniikalla myydystä Fiat Uno -kloonista. Milleä sai esikuvan tavoin sekä kolme- että viisiovisena. Innocenti Millen mallinimi tarkoittaa italiaksi tuhatta, ja se on mitä ilmeisimmin johdettu 1,0-litraisen Firen iskutilavuudesta. Innocenti Mille ehti olla markkinoilla noin kolmen vuoden ajan, ennen kuin Innocenti-brändi lopullisesti lakkautettiin. Millen tarina kuitenkin myöhemmin jatkui, sillä vuonna 2004 faceliftatun Etelä-Amerikan Unon nimi muutettiin Fiat Milleksi. Sen tuotanto jatkui Betimin tehtaalla aina vuoteen 2013, mikä tekee vuoden 1983 Unon aihiosta sekä ajallisesti että määrällisesti erään kaikkien aikojen valmistetuimmista henkilöautomalleista. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Guidoitaliano.it, Registroinnocenti.org Kuvat: Fiat - Innocenti Lisää aiheesta Nimi muutettu: Alfa Romeo Arna – joskus surkea tarina tekee mielenkiintoisen auton Nimi muutettu: Maailman ensimmäinen kaupunkiauto Fiat Topolino olikin ensin Simca Nimi muutettu: Näin syntyi Alfa Romeon viimeinen hyötyajoneuvomalli Nimi muutettu: Saab-Lancia 600 – kun yksi historian merkittävimmistä ralliautoista sai Saabin logot Nimi muutettu: Seat Marbella oli omaa sukuaan Panda, mutta sitten tuli välirikko Nimi muutettu: Vallankumouksellinen Fiat 128 Lue lisää Kaikki artikkelit 18.1.2026 Matkailu Mitä yhteistä on englantilaisella ompelukoneella ja Henri Toivosen Talbotilla? 18.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Japanin sähkökeisarin uudet vaatteet tulevat kyllä Ranskasta, mutta se ei ole suinkaan koko totuus 18.1.2026 Ajoneuvot Unelmien tehdas – näin syntyy Porsche 911 17.1.2026 Ajoneuvot Dacia Sandero oli Euroopan myyntiykkönen toista vuotta peräkkäin – Tesla romahti Norjaa lukuun ottamatta kaikissa Euroopan maissa 16.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV5 – ei sentään tilaa ruumisarkulle, mutta kyllä tässä autossa retkeilijä yönsä nukkuu 15.1.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e on merkille vielä hurjempi loikka tuntemattomaan kuin sedan-sisarensa, mutta onneksi ulkonäköasiat ovat tässäkin tapauksessa kunnossa 11.1.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz CLA on epätavallinen Vuoden auto Euroopassa – ei kuitenkaan yhtä epätavallinen kuin edellinen titteliin yltänyt Mercedes, W116 11.1.2026 Hyötyajoneuvot Kurkistus suljettujen ovien taakse – näin Renault kehittää hyötyajoneuvojaan 5.1.2026 Ajoneuvot Tuuletatko autosi säännöllisesti talven aikana? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 22.1.2026 Käyttötesti Käyttötesti: onnistuuko Škoda Elroqilla viikon työajot pakkasilla ilman välilataamista? 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 22.1.2026 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq 50 Selection – miltä maistuu karvalakki? 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt