Käyttötesti: Kia Niro EV tarjoaa keveyttä ja pehmeyttä

Kia Niro EV:n ajettavuus oli käyttötestissämme ennen kaikkea vaivatonta. Mukava alusta osoittautui sähkövoimalinjan kanssa jopa hieman liiankin pehmeäksi.

Kia Niro EV:n ”tavallisuutta”, jota ruodimme edellisessä jutussa, korostaa sekin, että monille sähköautoille tyypillinen nyökkiminen ja nypyttäminen puuttuu alustasta tyystin. Toki oma osansa on suhteellisen maltillisella 1,7 tonnin omamassalla, mikä on helpottanut ajettavuuden ja mukavuuden hienohiontaa. Jousituksen perusvire on jopa pehmeänsorttinen, minkä erityispiirteet tulivat esiin myöhemmin keväällä pidon paranemisen myötä – siitä lisää edempänä.

Kerkeä kaupunkisukkula

Käyttötestin alussa autolla ajettiin runsaasti talvista kaupunki- ja moottoritieajoa, ja pääosin myönteisissä merkeissä. Taajamapyörittelyssä Niro EV on mahdollisimman vaivaton, jopa niin, että ohjaukseen kaipaisi kitkarenkailla vähän lievempää tehostusta. Joka tapauksessa ratin kevyt kääntely asettuu samaan linjaan viiveettömän voimalinjan ja sähköautoksi harvinaisen luonnollisen kaasu- sekä jarrupoljintuntuman kanssa.

Pieni kääntöympyrä, melko kompaktit ulkomitat ja riittävän suuret sivupeilit alleviivaavat kerkeän kaupunkisukkulan luonnetta, mutta viimeksi mainitut yhdessä paksujen A-pilarien kanssa rajoittavat hieman liiaksi näkyvyyttä etuviistoon.

Niro EV:n käytös on yllätyksettömän aliohjautuvaa, eikä liukkaalla synny varsinaista ajamisen riemua. Kun sähköinen seisontajarrukin vaikuttaa nykytapaan kaikkiin pyöriin, kääntymistä pitää usein rauhassa vain odotella. Turvallista, kyllä, mutta samalla hieman tylsää. Talvisissa urissa panimme merkille myös ohjauksen kohtuullisen selvän vetelytarpeen.

Kun vauhtia nostetaan 80 ja 100 km/h -rajoitusten tasolle, tunnelmat säilyvät pääsääntöisesti positiivisina. Ajomukavuus täyttää odotukset, mutta suuntavakavuus ei ole sivutuulisella moottoritiellä aivan paras mahdollinen, eikä ohjauksen hieman keinotekoinen keskityskään saa täysiä pisteitä. Tyynellä säällä ja alhaisemmissa nopeuksissa kulku on jo vakaata.

Paljonkin pehmeyttä

Kun liukkaat hellittivät ja Nirolla suunnattiin kuivapintaisiin kurveihin, ajettavuudesta alkoi löytyä viihdyttävämpiä piirteitä. Kevään tullen alle vaihdetut kesärenkaat kohensivat ohjaustuntoa entisestään.

Jousitus on kesäkelilläkin pehmeän mukava, mutta kuoppaisella mutkatiellä sinänsä kehuttava ominaisuus saa aikaan negatiivisiakin puolia. Isoissa heitoissa alusta niiailee todella syvälle tekemällä yhden ylimääräisen liikkeen, ja vaikka tällä ei ole vaikutusta auton kulkusuuntaan, se saa matkustajat kommentoimaan käytettyä ajonopeutta. Täydellä kuormalla jousitus on jopa lähellä pohjaamista niin hidastetöyssyissä kuin laajemmissakin heitoissa. Lisäksi kallistelu kaarteissa on runsasta.

Mikä kuitenkin tärkeintä, Niro EV käyttäytyy ääritilanteissa turvallisesti, eikä kori huojahtele tiukempienkaan käännösten jälkimainingeissa. 80 km/h -nopeudella suoritetussa väistökokeessa ajonvakautus ottaa ensimmäisen käännön aikana vauhdin pois, mutta ohjautuvuus omalle kaistalle paluussa on laiskanpulskeaa.

Karkealla kestopäällysteellä, etenkin kesärengaskaudella, ohjaamon takaosasta kantautuu varsin voimakasta kohinaa. Tavaratilan joustava näkösuoja ei juuri vaimenna ääniä ja myös paljastaa kolinoilla, mikäli kontissa kuljetetaan jotakin irtonaista.

Maantieajo maistuu

Muuten Niro EV on kesälläkin pistämätön matkakumppani, ja hyvä niin, riittäähän nykyaikaisessa sähköautossa virtaa pitkään yhtäjaksoiseen ajoon. Väsyttämättömän ajoasennon ja kelpo ajomukavuuden lisäksi matkaa jouduttaa erinomainen suorituskyky. Auto sinkoaa ohituksiin huomattavasti sähäkämmin kuin 150 kilowatin (204 hv) huipputehosta voisi päätellä, ja myös reagointi kaasupolkimeen on sähköautojen joukossa parhaasta päästä. Ja tämä kaikki taloudellisessa Eco-ajotilassa, jonka auto myös muistaa pitää päällä aina liikkeellelähdön jälkeen. Muita moodeja ei tullutkaan juuri käyttötestissä käytettyä.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Moottorin arkisto