22.3.2016 Ajoneuvot 20 vuotta kassikoukkua – Nissan juhlii arkiratkaisuja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nissanilla riemuitaan arkielämän pienistä oivalluksista aina Almeran kassikoukuista Bluebirdin kahteen matkamittariin. Maaliskuussa 1996 Almeraan ilmestynyt kassikoukku antoi Nissanille aihetta juhlia pieniä arkipäivän keksintöjä. Britanniassa koukku sai nopeasti lempinimen "currykoukku", sillä ei kestänyt kauaa hoksata koukun hyöty juuri pikaruokakassien kanssa. Nykyisistä Nissaneista koukku löytyy matkustajan jalkatilan sijasta takakontista, mutta idea on sama. Yksinkertaiset ratkaisut saattavat olla yhtiön mukaan yhtä arvokkaita kuin monimutkaiset järjestelmät. Toinen vastaava innovaatio on Flexi-Board, tai niin sanottu Karakuri-lauta, jolla tavaratilan voi jakaa useampaan osaan. Uuden Navaran arki-innovaatioksi listataan ylemmän hanskalokeron 12 voltin ulostulo, jotta omaa navigaattoria käyttävien ei tarvitse vetää vaarallisia latausjohtoja pitkin autoa. Kuulemma yhtä nokkelasti vakiovarusteisella navigaattorilla varustetuissa Navaroissa hanskalokero ei sisällä pistoketta. Samaan kategoriaan pääsee myös klassinen Nissan Bluebird syyskuusta 1986 alkaen. Kahden matkamittarin ratkaisu suunniteltiin yritysautoilijoita varten, jotta olisi helpompaa erotella työ- ja yksityiskäytön kilometrit. Nykyisten digimittareiden aikana toiminto on jo suorastaan oletus, mutta jonkun oli oltava ensimmäinen. Arkipäivän keksinnöt ovat Nissanin mukaan osoitus yhtiön filosofiasta asettaa asiakas ensimmäiseksi. Mikäli nämä pirkkaniksimäiset innovaatiot ovat pelastaneet päiväsi ja haluat kirjoittaa fanipostia, kannattaa osoitteeksi laittaa Nissanin Euroopan teknisestä keskus Britannian Cranfieldissä, josta useimmat ideat ovat peräisin. Lähde ja kuvat: Nissan Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Hobby Ontour T 700 FH – ranskalainen parivuode pitää pintansa 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Eriba Car 600 -retkeilyauton asuintilat kasvavat kalusteita taittamalla 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Markkinassa on tapahtunut ”merkittävä vakautuminen” – matkailuautokaupan pahin näyttää jääneen taakse 23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 24.9.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 52: Adventuret tappoivat matkapyörät – hävisikö samalla koko matkamotorismi? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu