23.6.2022

40 vuotta näppäryyttä – Opel ja Vauxhall juhlivat Corsaa ja Novaa historiapainotteisesti

Vuodesta 1982 valmistetusta Corsasta on tullut yksi Euroopan suosituimmista ja vakiintuneimmista kauppakasseista. Nyt on siis aika punaisen maalin ja skottiruutujen.

Viiden sukupolven ja 14 miljoonan valmistuneen yksilön jälkeen Opel Corsa (johdannaisineen) voidaan hyvällä syyllä lukea historian valmistetuimpiin automalleihin.

Kuten Opelilla aina, kaikki alkoi Corsankin kohdalla A:sta. Tasan neljä vuosikymmentä sitten päivänvalon nähnyt Corsa A sai pian rinnalleen brittiversion, joka tunnettiin tuolloin nimellä Vauxhall Nova - näin ne mallinimet aikoinaan General Motorsilla kiersivät. Corsaa ja Novaa valmistettiin niitä varten perustetussa tehtaassa Espanjan Zaragozassa. Seuraavissa sukupolvissa (1993-) tuotantopaikkoja tuli lisää, samalla kun Corsa versioitiin muun muassa Latinalaisessa Amerikassa Chevroletina ja Australiassa Holdenina.

Tietynlainen paluu juurille tapahtui vuonna 2019, kun viidennen polven Corsa, siis Corsa F, eteni tuotantolinjoille. Tätä mallia valmistetaan enää vain Zaragozassa, ja ainoastaan Opelina ja Vauxhallina, aivan kuten A-mallinkin laita oli. Nyt Corsa on ensi kertaa GM:n sijaan ranskalaisyhteistyössä suunniteltu, ja siitä on saatavilla täyssähköinen vaihtoehto, Corsa-e.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Opel Corsa Edition "40 Years" - 1 982 kappaletta retroa

Juhlamallin on tarkoitus olla kunnianosoitus juuri mainitulle A-Corsalle. Sitä varten on sekoitettu kokonaan uusi ulkoväri, nimeltään Rekord Red. Aika ennätyksellisen punainen se onkin, ja tarkoituksellisen lähellä Corsa A:n punaista. Räikeää pääväriä komppaavat mustat yksityiskohdat, kuten Blitz-logo, mallimerkinnät, peilien kuvut, katto sekä 17-tuumaiset kiiltomustat kevytmetallivanteet.

Sisällä avautuva maisema on vieläkin nostalgisempi. Verhoilut on toteutettu entisajan tapaan skottiruuduilla. Kojelaudasta löytyy myös joka yksilössä uniikki numerolaatta, jonka lukema siis vaihtelee yksilöittäin 0001:n ja 1982:n välillä.

Vauxhall Corsa Edition "40 Years" - 1 000 kappaletta retroa

Aarnikotkamerkillä varustettu peilikuva äsken nähdystä on tietenkin Vauxhallin näkemys asiasta. Vauxhall kunnioittaa omalla Edition-mallillaan vastaavasti vuosina 1983 - 1993 tuotettua Novaa, joka oli siis yhtä kuin A-Corsa oikeanpuoleisella ohjauksella.

Vauxhall Novan korvasi vuonna 1993 Vauxhall Corsa B.

Mallinimi Nova nähtiin ensi kertaa GM-autossa Chevroletin suurissa pelleissä jo 1960-luvulla. Nimi tarkoittaa espanjaksi "uutta". Joidenkin vääriksi osoitettujen väitteiden mukaan GM ei olisi myynyt Nova-nimisiä autoja espanjankielisissä maissa, sillä erikseen kirjoitettuna (ja hyvin eri tavalla lausuttuna) "No va" tarkoittaa "ei liiku". Vauxhallin kohdalla tällä ei kuitenkaan olisi ollut edes mitään merkitystä, sillä kaikki 500 000 Vauxhall Novaa myytiin Isossa-Britanniassa.

Samoin kuin Opel Corsa Saksassa, myös Vauxhall Corsa oli viime vuonna kotimaassaan myydyin pikkuauto.

Vuoden 1983 Nova SR:n jalanjäljissä Corsa Edition "40 Years" -mallissa on vastaavat ominaisuudet, kuin Opel -peilikuvassaan. Kaikki 1 000 numeroitua yksilöä ovat täyssähköisiä.

Eikä siinä vielä kaikki! Opel Lifestyle Shop tarjoaa nimittäin juhlan kunniaksi rajoitetun erän verhoilun kanssa sävy sävyyn ruudullisia sukkia. Kahta en vaihda, sukkia ja Corsaa.

Lähteet ja kuvat: Opel, Vauxhall Teksti: Benjamin Helander

Lisää aiheesta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat