10.10.2025 Yleinen Alkoholirattikset lievässä kasvussa Teksti Marko Jokela Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Erityisesti alkoholin ja huumeiden sekakäyttö on lisääntynyt, poliisin selvitys paljastaa. Poliisi on tehnyt vuodesta 1979 lähtien rattijuopumustutkimusta keväisin ja syksyisin. Vuoden 2025 tutkimus ja tilastot osoittavat lievää kasvua alkoholirattijuopumuksissa. Rattijuopumustutkimuksessa poliisi puhalluttaa kaikki valvontapaikalle tulevat kuljettajat ja kirjaa tulokset. Vuonna 2025 poliisi puhallutti tutkimuksessa yhteensä noin 75 000 kuljettajaa. Ajoneuvon kuljettajista rattijuopumuksen rajan ylitti joka 669. kuljettaja eli 0,15 prosenttia ja ”maistelleita” oli joka 232. kuljettaja eli 0,43 prosenttia. Epäiltyjä huumerattijuopumuksia tavattiin 24 kappaletta. Rattijuopumukset ovat vähentyneet vuosien aikana, mutta koronan jälkeen vuosina 2022 ja 2023 rattijuopumuksia liikennevirrassa oli 0,18 prosenttia ja vuonna 2024 0,12 prosenttia. Tutkimusta ei tehty koronan ja EU-puheenjohtajuuden aikaan eli vuosina 2019–2021. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sekakäyttö yhä yleisempää Rattijuopumuksien kasvu näkyy myös poliisin tammi-elokuun tilastossa vertailtaessa vuosia 2024 ja 2025. Rattijuopumusten määrä on lisääntynyt 4,8 prosenttia. Elokuun lopussa vuonna 2025 määrä oli 10 385 kpl, kun se vastaavana aikana vuonna 2024 oli 9 907 kpl. Selkeimmin kasvussa on päihtyneet kuljettajat, jotka ovat kuljettaneet moottorikäyttöistä ajoneuvoa alkoholin ja muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisina. Määrä on lisääntynyt 19,2 prosenttia. Elokuun lopussa vuonna 2025 määrä oli 819 kpl, kun se vastaavana aikana vuonna 2024 oli 687 kpl. Lue lisää Kaikki artikkelit 1.9.2026 Yleinen Uudelleenbrändäys ei kannattanut – DS Automobiles palaa kotiin Citroën-organisaatioon 29.8.2026 Yleinen Naapurimaiden autot: Ruotsissakin autokanta vanhenee – lisäksi autoja lähtee ulkomaille 22.8.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: milloin auton voi katsastaa nastarenkaat alla? 20.8.2026 Yleinen Pääkirjoitus: Rukkaset käteen, Traficom! 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 28.7.2026 Yleinen XPeng L03 sai hinnat – kiinalaisuutuus alkaen 36900 euroa 23.7.2026 Yleinen Tunnetko oikeasti liikennemerkit? – Muutamat liikennemerkistön nippelit paljastavat totuuden lahjomattomasti 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella 11.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tiukille meni – tähän se loppui Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 4.9.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ on epätavanomainen perhe-Toyota 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel