26.3.2016 Matkailu American Car Show:n muiden mantereiden mielenkiintoisimmat Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jenkkirautojen lisäksi myös muut ajopelit ihastuttavat ja ihmetyttävät ACS:ssä. Tuning- ja viritysautot edustivat omalta osaltaan myös Eurooppaa ja Japania American Car Showssa. Seuraavassa on kuvagalleriana muutama poiminta toimitusta riemastuttaneista menopeleistä Amerikan ulkopuolelta. Skootteri- ja mopoautovillitysten myötä voisi luulla Suzuki PV:n ja Honda Monkeyn vaipuneen historian aikakirjoihin, mutta teinipoikien suosikit menneiltä vuosikymmeniltä ovat nyt vapaata riistaa show-rakentajille. Joskus on tärkeämpää näyttää hyvältä kuin liikkua nopeasti. Ja joskus ne voivat olla sama asia. Suomen ensimmäinen Ferrari 488 GTB näyttäytyy niin ikään messuilla. Uutuus ei ehkä ole aivan niin elegantti kuin edeltäjänsä 458 Italia, mutta tärkeämpää on se, että Ferrari on jälleen kaivanut turboahtimen esiin mallistoonsa. Italialaisvalmistaja on myös tuonut tinkimättömän asenteensa mukaan ahtamiseen, joten alihankkijoiden kanssa on paiskittu pitkää päivää esimerkiksi ahtimen viiveen poistamiseksi. Pitkiä päiviä on paiskittu myös KotiPajalla. Ville Jalkasen Datsun 280Z-projekti on klassinen esimerkki suomalaisesta ajoneuvorakentamisesta. Täysin pähkähullussa projektissa on poltettu satoja tunteja omia ja kavereiden aikaa. Lopputuloksen laadusta pitää lopulta huolta yllytyshulluus, sillä "mitäs jos" -kysymyksiin ei projektissa vastata "ei, liian työlästä". Näin syntyi esimerkiksi hydraulisesti säädettävä omavalmisteinen takaspoileri. Audi 100:sta peräisin oleva viisisylinterinen moottori jätti Datsunin konetilaan tarpeeksi tilaa kahdelle sekventiaaliturbolle ja jäähdyttimille, joten menoa pitäisi piisata. Kertovaa on sekin, että Jalkanen vastasi Datsunin olevan työläämpi projekti kuin samaan aikaan rakennetun omakotitalon... Sympatiaa löytyi myös viereiselle Datsun 240Z:lle, jossa mallin muikean alkuperäinen ja JDM-henkinen ulkoasu oli saanut osakseen uudemmista Skylineistä kotoisin olevan RB26-moottorin ja R33 GTS-T:n vaihteiston. Myös perinteisempi show-rakentaminen oli esillä, sillä hallin nurkassa raikasi teknojytke ja suomiräppi äänentoistoja esiteltäessä. Joskus näyttävään ulkoasuun ei edes tarvita kuin tavallisesta poikkeavat vanteet ja erikoinen väritys. Maalaamisen lisäksi vinyyliteippaus on kasvattanut suosiotaan viime vuosina, sillä hetken hyvä idea saattaa kaduttaa esimerkiksi ajoneuvoa myydessä. Finjectorin messuosastolla esiteltiin virittäjille erilaisia ratkaisuja polttoaineen ruiskutukseen sekä jaettiin asiantuntijaneuvoja esimerkiksi RE85-polttoaineen käyttäytymisestä projektiautoissa. Testipenkissä esiteltiin käytännössä erilaisten suutinten käyttäytymistä. Moottorin Instagramista löytyykin hidastettu video testipenkin toiminnasta. A video posted by Moottori Media (@moottorimedia) on Mar 25, 2016 at 6:44am PDT Toyotan laatikkomaisesta bB:stä rakennettu driftausauto herätti toimituksessa suurta hilpeyttä ja pohdintoja haasteellisesta akselivälistä. Samalla bB toimi hyvänä muistutuksena siitä, miten Scion xB:näkin tunnettu tila-auto kosiskeli Yhdysvalloissa nuorisoa, mutta löysi huomattavan osan ostajistaan myös iäkkäämmästä väestöstä. Driftiversio lienee silti enemmän nuorison makuun. Kevyesti viritetty Audi S6 Avant oli esillä osana Audin messutarjontaa. Erityisen mielenkiintoiseksi auton tekivät liikuntarajoitteiselle kuljettajalle suunnitellut käsiohjainlaitteet. Kiitos nykyaikaisten automaattivaihteistojen ja ohjainlaitetekniikoiden käsiohjaus soveltuu nykyisin lähes mihin tahansa automalliin, eikä muunnos vaadi autovalmistajalta erikoisvalmisteisen ajoneuvon tilaamista. Samalla liikuntarajoitteiselle tarjolla oleva ajoneuvovalikoima on laajentunut, joten tarjolla on sangen mielenkiintoisiakin ajoneuvoja. Mitäpä olisivat automessut ilman viritettyä GT86:sta? Toyotan pikkusportti onkin tarjonnut viritysosien valmistajille helpon maalin, sillä myös virittäjät ovat suosineet AE86:n henkistä perillistä. Oman lisänsä mallin suosioon on tehnyt sen kansainvälisyys, sillä myös Subaru BRZ:na ja Scion FR-S:nä tunnettu auto on ollut suosittu rakennusalusta niin meillä, Japanissa kuin Yhdysvalloissa. SportPugin osastolla esiteltiin enemmän ja vähemmän rakennettuja Peugeotin klassikoita merkin kultakaudelta. Ranskalaisten harrastajalle kompakti osasto olikin pelkkää seksiä. Teknisesti eräs mielenkiintoisimmista autoista oli Mazda RX-7, jossa japanilaisvalmistajan tuttu 1,3-litrainen wankelmoottori oli vaihdettu Chevrolet Camarosta peräisin olevaan 5,7-litraiseen LS1-veekasiin. Maailmalla yleisempi tekniikkavaihdos on suomalaisittain merkittävä siksi, että liikenteen turvallisuusvirasto Trafi oli hyväksynyt muutoksen tieliikenteeseen poikkeusluvalla. Maltillisen teholisäyksen lisäksi perusteluissa mainittiin tehdasvalmisteisten muutososien käyttö. Auton omistaja olikin laittanut esille valitut palat muutospapereista. Limenvihreä Fiat 127 olisi ehkä muuten jäänyt huomioimatta osastojen välitilassa, mutta eräs Pantera-takissa liikkunut messukävijä oli ihastunut autoon sen verran, että hän halusi jakaa ilosanomaa meillekin. Ainakin väri ja vanteet tekevät klassikosta pirteän ilmestyksen. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Päivitys 22.53: tarkistettu Datsun 240Z:n tietoja American Car Show, Tuning Car Show, MC Heaven & Motorsport 2016. 25.–28.3.2016 Helsingin messukeskuksessa. Avoinna: la ja su klo 10–18, ma klo 10–16 Sisäänpääsy: päivälippu, 16-vuotiaasta lähtien 28 €, päivälippu, 7–15-vuotiaat 18 €, kokoaikaranneke 38 €, lapset alle 7 vuotta ilmaiseksi Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 5.9.2026 Laivat Tallink Siljan matkustajamäärät lievässä kasvussa – erikoisristeilyt vetoavat 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 28.8.2026 Matkailuajoneuvot Garmin CamperCam 795 on karavaanarin kaveri – yhdistää matkailuauton navigaattorin ja kojelautakameran Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 12.9.2026 Käyttötesti Kia K4 antoi koeajajalle oppitunnin siitä, miten auton kanssa kannattaa oppia elämään 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 12.9.2026 Lentokoneet Mannertenvälinen Gulfstream-liikesuihkukone toi Googlen väen Helsinkiin historiallisen investoinnin myötä - soittaako koneen edellinen omistaja J. C. Bamford kelloja? 12.9.2026 Koeajo Triumph Scrambler 400 XC käyttää kuutiot hyväkseen ja tarjoaa koko rahalla hauskaa 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa