26.3.2021 Liikenne Autoilu väheni alkuvuonna – kolarikuolemien määrä laski selvästi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Etätöihin siirtyminen on vähentänyt monen autoilutarpeita. Vähentynyt autoilu näkyy myönteisesti myös poliisiin tietoon tulleiden kolareissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrissä. Alkuvuonna tieliikenteessä on ollut väljempää, kiitos koronan aiheuttamien vähentyneiden autoilutarpeiden. Ilmiö vaikuttaa eri puolilla Suomea. Yksityisautoilu väheni kuluvan vuoden tammikuussa 18 prosenttia ja helmikuussa yli 16 prosenttia edellisvuoden vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna – kiitos etenkin etätöihin siirtymisen. Jos tilastoja tarkastellaan koko alkuvuoden osalta alueellisesti, on yksityisen autoilun määrä vähentynyt eniten Uudellamaalla, kerrotaan Fintrafficin tieliikenteenohjauksesta. Vähentynyt autoilu on näkynyt myös tieliikenneonnettomuuksien seurauksissa. Poliisiin tietoon tuli vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana (viikot 1–8) kaikkiaan 21 kuolontapausta tieliikenteessä, kun edellisenä vuonna vastaava kuolonuhrien määrä oli 27 ihmistä. Loukkaantuneiden määrissä suhteellinen tapausten alentuminen oli tätäkin suurempaa. Tänä vuonna loukkaantuneita tuli poliisin tietoon 322, kun viime vuoden kahtena ensimmäisenä kuukautena loukkaantuneita oli 485. Näihin tarkkoihin lukuihin voi toki vielä jälkikäteen tullaa hieman muutoksia, esimerkiksi siksi, että alun perin vaikeasti loukkaantunut kolariuhri kuitenkin myöhemmin menehtyy vammoihinsa. Poliisin näkemyksen mukaan suotuisan liikenneturvallisuustilanteen taustalla ovat todennäköisesti muun muassa vähentyneet liikennemäärät, poliisin lisääntynyt liikennevalvonta sekä verrattain talviset olosuhteet. Väyläviraston liikenteen automaattisten mittauspisteiden (ns. LAM-pisteet) pohjautuvan tiedon perusteella tämän vuoden tammi-helmikuussa liikennemäärät olivat koko maassa keskimäärin karkeasti noin viidenneksen viime vuotta pienempiä. Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan