20.7.2019 Ajoneuvot BMW:n uudeksi toimitusjohtajaksi odotetusti tuotantopäällikkö Zipse Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Oliver Zipse, 55, siirtyy BMW:n uudeksi toimitusjohtajaksi elokuun puolivälissä. Pitkän linjan bemarilaisella riittää kuitenkin tekemistä lähivuosille. BMW:n hallintoneuvosto on valinnut baijerilaismerkin uudeksi toimitusjohtajaksi odotetusti tuotantoasioista vastanneen hallituksen jäsenen Oliver Zipsen. Zipse, 55, oli yhdessä tuotekehityksestä vastaavan Klaus Frölichin kanssa ennakkosuosikki autovalmistajan ykköspaikalle. Vallanvaihto tapahtuu 16.8. ja BMW:n nykyinen toimitusjohtaja, Harald Krüger, luopuu vallasta yhteisestä sopimuksesta 15.8. Krüger ilmoitti aiemmin, että hän ei hae enää jatkokautta BMW:n johdossa. Baijerilaisyhtiö nimittää toimitusjohtajan tehtäväänsä aina viisivuotiskausiksi. Oliver Zipse aloitti uransa BMW:llä 1991 harjoittelijana ja vuosien varrella hän on toiminut muun muassa Oxfordin tehtaan johtajana ja tuotesuunnittelun päällikkönä. Hänen viime vuosien merkittävin saavutuksensa on BMW:n tuotantoverkoston tehostaminen Unkarissa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa, jonka ansiosta BMW on saanut ylläpidettyä tuottoisaa voittomarginaalia. Uudelta toimitusjohtajalta vaaditaan kuitenkin selkeää näkemystä tulevaisuuden liikkuvuudesta, kykyä muodostaa tiimejä ja rekrytoida alan tähtikykyjä BMW:n riviin. Viime vuosina baijerilaisyritys on kärsinyt aivovuodosta muun muassa voimakkaasti sähköiseen liikkuvuuteen panostavalle Volkswagenille. Samalla BMW on tuhlannut aikaisen johtonsa sähköisessä liikkuvuudessa jahkailemalla malliston laajentamisen suhteen. Viime vuosina kilpakumppani Daimler on lisäksi kirinyt itsensä takaisin maailman premiummarkkinoiden ykköseksi, joten tekemistä uudella toimitusjohtajalla riittää. – Tuotanto-osaaminen on tärkeää, mutta jos haluat välttää ettet ole vain laitteistotoimittaja Googlelle tai Applelle, sinulla täytyy olla kykyä siirtyä ravintoketjussa ylöspäin dataan ja ohjelmistoihin, kommentoi nimettömäksi jättäytynyt BMW:n hallituksen entinen jäsen Automotive Newsille. Lähteet: BMW, Automotive News Kuva: BMW Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?