Eka kerta Nürburgringillä – Hulluuden highway

Maailman vaativimpiin moottoriratoihin kuuluva Nordschleife on periaatteessa kuten kaikki muutkin radat. Toisaalta mikään ei vastaa saksalaisen vuoristoradan kyytiä.

Saksassa sijaitsevista moottoriurheilun kehdoista juuri Nürburgring lienee kaikkein tunnetuin. Eifel-vuoriston syleilyyn 1920-luvulla rakennettu ratakompleksi oli autoliitto ADAC:in ratkaisu paikallisen nopeuskilpailun, Eifelrennenin, järjestämiseen. Vuosien saatossa julkisilla tieosuuksilla ajettu kisa oli osoittautunut vaaralliseksi, joten oli syytä ratkaista seudun moottoriurheilutarpeet kerralla.

Aiemmin lukuisista osista koostuneen Nürburgringin vanha pohjoissilmukka, Nordschleife, on 90-vuotisen historiansa aikana ansainnut maineen eräänä maailman vaikeimmista moottoriradoista. 20,8 kilometriä pitkä rataosuus käsittää, laskutavasta riippuen, noin 104 mutkaa. Vanhan radan pienemmät osuudet ovat vaipuneet unholaan ja televisiolähetyksissä radasta nähdään yleensä vuonna 1984 rakennettu lempeän nykyaikainen GP-rata.

Legendaaristen ennätysten ja hienojen kilpailuiden lisäksi radalla on tehty myös toisenlaista historiaa. Vuosien saatossa vanhalla Nürburgringillä, erityisesti juuri Nordschleifella, on menehtynyt pitkälti toistasataa henkeä. Niki Lauda selvisi vuoden 1976 kohtaamisestaan radan kanssa nipin napin elossa, mutta muutamaa vuotta aiemmin suomalainen Hans Laine ei ollut niin onnekas.

Nordschleife on myös osa autovalmistajien keskinäistä kisaamista nopeimmasta väitetystä kierrosajasta. Tässä tuore Honda Civic Type R Karussell-mutkassa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Virtuaalisesti sinun

Viime vuosien aikana Nürburgring ja sen Nordschleife ovat muodostuneet jokaisen itseään kunnioittavan autosimulaattorin käyntikorteiksi. Mitä uudempi autopeli, sitä tuoreemmaksi, tarkemmaksi ja aidommaksi väitetään sen tarjoamaa näkemystä vuoristojen radasta.

Top Gearistakin tuttuun tapaan Nordschleife on myös avoimesti ajettavissa, kunhan on valmis maksamaan muodollisen ratamaksun. Auton saa puolestaan parhaimmin paikallisilta autovuokrafirmoilta, joiden Suzuki Swiftit ja muut maltillisen tehokkaat sporttiautot soveltuvat tutustumiseen erinomaisesti. Kannattaa kuitenkin huomata, että ratakäynnit on parasta suorittaa erikseen sitä varten vuokrattavilla autoilla – tavallisella vuokrakiesillä törttöilystä tulee nopeasti julmetun kallista. Aina kolarointi ei ole edes omista ajotaidoista kiinni.

Haastavaksi Nordschleifen tekee sen pituus ja sen muoto. Pitkä rata on vaikea harjoiteltava, erityisesti, jos mielii opetella mutkien kallistukset, radan kuopat ja valtaisat korkeuserot. Rata kannattaakin opetella osissa vaikkapa juuri pelejä ja ajovideoita katsomalla.

Tietty varovaisuus on kuitenkin tervettä: omat ajotaidot eivät koskaan vastaa ennätyskierrosten taitureita ja kaide on tosielämässä paljon virtuaaliversiotaan kovempi.

Nürburgring 24h — Nürburgring vuonna 2011. Edes legendaarisen 24 tunnin kilpailun katsominen ei antanut täyttä käsitystä siitä, miten jyrkkiä radan korkeuserot ovat autosta käsin.

Se eka kerta

Satojen pelikierrosten ja katsottujen ajovideoiden jälkeen edessä on se eka kerta. Tällä kertaa panokset ovat kohtuullisten korkealla, sillä ajokkina on Toyota Yaris GRMN:n prototyyppi. Hiukan yli 200 hevosvoiman tehot soveltuvat rataan tutustumiseen mainiosti.
– Näitä on 4 maailmassa, koittakaa olla romuttamatta, antavat insinöörit kuitenkin ajo-ohjeeksi.

Puolta tuntia aiemmin radalla nähtiin hinausauton ja ambulanssin yhdistelmä, sillä tunnetun saksalaismerkin ajoharjoitteluakatemia loppui huippumallin päädyttyä kaiteeseen. Onnettomuudesta muistuttavat vielä romujen siivoamisen jälkeenkin keltaiset liput.

Monista videopeleistä tuttuun tapaan kierros alkaa vanhalta T13-varikolta. Ensimmäiset mutkat menevät hämmästellessä, että täällä tosiaan ollaan. Vasen, oikea, vasen oikea. Ei vielä liian haastavaa.

Mutta kuten vuoristoradassa, Nordschleife on vasta kiihdyttämässä tahtiinsa. Flugplatzin jälkeen alkava nopea osuus kysyy jo enemmän autolta ja kuljettajalta. Virtuaaliharjoittelu on arvokas tapa rakentaa luottamusta siihen, mitä edessä oikein on.

Naamioidulla prototyypillä ajaminen ei ole se vaivihkaisin tapa kiertää Nordschleifeä. "Keskittymisen näkee" kommentoi puolestaan tuttava.

Maraton, ei sprintti

Lopulta mutkien loputon virta tuntuu kuitenkin vievän voiton kylmältä analytiikalta. Muistan jupisseeni onboard-kameralle, että “tää on ihan mahdotonta”. Kommentti viittaa tunteeseen siitä, miten pieneltä auto tuntuu valtaisien nousujen, laskujen ja pomppujen äärellä. Edes kilpailun katsominen paikan päällä ei ole valmistanut siihen, miten paljon juuri vuoristoradalta Nordschleifen loputtomat muodot tuntuvatkaan.

Jossain vaiheessa joku kuvaa kännykällä naamioitujen prototyyppien kulkua radalla. Bergwerkin jälkeinen suora muistuu mieleen simulaattoreista, joten kaasua uskaltaa pitää pohjassa pidempään. Mutkat kääntyvät kyllä samoin kuin granturismoissa ja assettocorsissa, mutta päänsisäinen tilanhahmotus on toistuvasti muutaman metrin sivussa.

Karussell on kierrosten henkinen puolivälipisteeni: ehkä tästä sittenkin selvitään! Erikoisen mutkan betonilaattojen saumat muistuttavat simulaattorirattien voimavasteesta, mutta Yariksen alustan läpi tuntuma on paljon aidompi.

Valitettavasti Karussellista eteenpäin on myös alue, joka on jäänyt muistiin kaikkein huonoimmin. Mielikuvat sumenevat jälleen tuskaiseksi reagoinniksi. Jotain hyöytyä videopelaamisesta on ollut, sillä varovaisuus sokkojen ylämäkien ja jarrupaikkojen kanssa pitää prototyyppi-Toyotan tiukasti radalla.

Lopulta edessä on Döttinger Höhen pitkä suora, joka taitteensa kanssa on mahdollisesti radan ainut osuus, joka tuntuu virtuaaliversiotaan helpommalta. Varikolla olo on läkähtynyt, mutta onnellinen.

Ehdottomasti seuraava kerta, ehdottomasti kovempaa.

Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Aake Kinnunen, Honda, Toyota

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy