10.11.2024 Lentokoneet Finnair uudisti ensimmäisen Embraerinsa – kone on nyt joka lentoonlähdössä noin kahden aikuisen verran kevyempi Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander, Finnair Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Finnairin tämänhetkinen uudistusrumba keskittyy Norran operoimiin lyhyempien reittien Embraer 190 -suihkukoneisiin, joiden 12 koneen laivastosta ensimmäinen on nyt valmis. Lentoyhtiöt uudistavat matkustamojaan aika ajoin kokonaan tai osittain monestakin eri syystä. Yksi oleellinen syy löytyy puhtaasta markkinoinnista eli uudistettu matkustuskokemus ja sen mainostaminen toimivat hyvänä uutuudenviehätyksen herättäjänä. Tämä toimii erityisen hyvin perusturistiluokkaa tasokkaampien matkustusluokkien kohdalla. Toisaalta uudistuksilla lentokoneen kapasiteetista saadaan parhaimmillaan enemmän taloudellisessa mielessä irti, kun innovoidaan uusia matkustusluokkia tai kevennetään tai saadaan tavalla millä hyvänsä käytettyä matkustamon tilat paremmin hyödyksi. Finnairilla on meneillään varsinainen matkustamouudistusten aikakausi, kun se sai vasta kuluneena kesänä mittavan, koko laajarunkolaivastonsa eli Airbus A330- ja -A350-koneet kattaneen uudistuksen valmiiksi. Tiedossa oli jo tuolloin, että seuraavaksi olisi brasilialaisvalmisteisen Embraer-kaluston vuoro. Voilà. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ilmaan noin 150 kiloa kevyempänä Norran Finnairille operoimista kahdestatoista Embraer 190 -koneesta uudistetaan seitsemän ensimmäistä kuluvalla talvikaudella 2024 - 2025, ja vastaavasti loppujen viiden vuoro koittaa seuraavana talvikautena 2025 - 2026. Välissä, kesäaikataulujen voimassaoloaikana kaikki Embraerit tarvitaan töihin. Embraerien uudistus ei ole ollenkaan yhtä monimutkainen ja suuritöinen kuin laajarunkokoneiden, sillä Embraerit ovat paljon pienempiä, ja niissä on teknisesti vain yksi matkustusluokka. Finnair kertoo uudistuksen visuaalisen toteutuksen mukailevan esimerkiksi värimaailmaltaan laajarunkokoneita sekä samaan aikaan niiden kanssa uudistettua Helsinki-Vantaan lentoaseman uutta Schengen-loungea. - Halusimme luoda asiakkaillemme harmonisen, raikkaan ja kutsuvan matkustusympäristön. Mukana on kaukoliikennekoneistamme tuttuja tummansinisen ja harmaan sävyjä sekä puulaminaattipintoja, kertoo Finnairin lennonaikaisesta asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Eerika Enne. Uudistuksessa Embraereihin vaihdetaan kaikki matkustajaistuimet sekä esimerkiksi matkustamon matto sekä muita yksityiskohtia. Matkustajan näkökulmasta kiinnostavin on tietysti istuin, joita Embraer 190:ssä on jatkossakin tasan 100 kappaletta. Kuten todettua, Embraereissa on teknisesti vain yksi matkustusluokka, sillä vaikka Business-palvelutuote niistäkin löytyy, lyhyen ja keskipitkän matkan koneissa bisnesluokan istuimet eivät yleensä juurikaan poikkea fyysisesti turistiluokan istuimista. Embraer 190:n kaltaisilla koneilla lennetään tavallisesti korkeintaan kolmen tunnin mittaisia lentoja, joten missään lie-flat -tyyppisessä bisnesluokassa ei olisi järkeä. Uudistuksen myötä Embraerien istuinrivien 1 - 9 istuimet eli nokasta lukien 36 ensimmäistä istuinta tarjoavat Finnairin mukaan "hieman enemmän mukavuutta muotoilunsa ja pehmusteidensa myötä." Näissä ensimmäisissä 36 istuimessa on myös kallistettavat selkänojat, toisin kuin lopuissa 64 istuimessa riviltä 10 alkaen. Tunnelma- ja mukavuusparannusten ohella Embraer-laivaston matkustamouudistus näkyy ja tuntuu myös painoasioissa. Kustannus- ja päästökuurien aikakaudella jokainen kilo lasketaan, ja siksi uusi matkustamo on aiempaa kevyempi. Jokainen koneyksilö keventyy Finnairin mukaan noin 150 kilon verran, mikä vastaa joillain keskiarvolaskentatavoilla kahta aikuista matkustajaa. Se ei tunnu paljolta Embraer 190:n 51 800 kilon maksimi lentoonlähtöpainoon nähden, mutta pidemmässä juoksussa silläkin on merkitystä. Kone nousee ilmaan aina 150 kiloa kevyempänä jopa kuusi kertaa päivässä ja lähemmäs pari tuhatta kertaa vuodessa. Aiempaa kevyempiä ovat sekä kaikki istuimet että matkustamon matto. Matkustamouudistuksen yhteydessä Embraereihin vaihdetaan lisäksi led-valot, mikä vähentää osaltaan sähkönkulutusta. Hotel uudistettiin ensimmäisenä Tähän Moottorilla ei ole Finnairin omaa vahvistusta, mutta ensimmäinen uudistettu koneyksilö näyttäisi olleen OH-LKH eli "Hotel", neljänneksi vanhin yksilö. Flightradar24-palvelun mukaan OH-LKH näyttää saapuneen 27. lokakuuta Helsinkiin Exeteristä, lounaisesta Englannista. Exeterin lentoasemalla toimii erilaisia ilmailualan toimijoita, joista yksi on Dublin Aerospace. Se on erikoistunut muun muassa juuri Embraerin E-sarjan huoltoihin. Edelleenkin puuttuu Finnairin vahvistus, mutta tämän jutun julkaisuhetkellä Planespotters.net -sivuston mukaan OH-LKN eli "November" on tällä hetkellä poissa liikenteestä, mikä viittaisi siihen, että tämä Oneworld-allianssin mainosvärejä kantava yksilö olisi seuraava uudistettava Embraer. Finnairin väreissä olevat 12 Embraeria ovat kaikki tulleet yhtiölle uutena, ja niiden keski-ikä on noin 16 vuotta. Vanhin koneista on pian 18 vuotta liikenteessä ollut OH-LKE eli "Echo", ja tuorein puolestaan 13 ja puoli vuotta lentänyt OH-LKR eli "Romeo". Koneet ovat lentäneet koko ajan Finnairin lentoja samalla rekisteritunnuksella, mutta niitä on ehtinyt vuosien varrella operoida Finnairille Finnairin itsensä lisäksi Flybe Nordic sekä nykyinen Norra. Tavallisesti Embraerit lentävät Finnairille pidempiä kotimaanlentoja pohjoiseen sekä reittilentoja useisiin Saksan kaupunkeihin, Isoon-Britanniaan muualle kuin Lontooseen, eri kohteisiin Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa sekä pisimmillään kausittaisesti Italiaan. Lähteet: Finnair, Planespotters.net Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.10.2026 Lentokoneet Saudiarabialainen Riyadh Air tähtää Emiratesin ja kumppaneiden suurimmaksi päänsäryksi – kuinkahan tulokas selviää ensimmäisestä omasta päänsärystään? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan – valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 4.10.2026 Lentokoneet Koeistuttu: Emiratesin Airbus A350 saattaa hyvin olla tällä hetkellä maailman hienoin liikennelentokone, vähintäänkin ilman ykkösluokkaa painivien sarjassa 3.10.2026 Uutinen Tiedätkö kikan, jolla lentomatkustuksesta saa siedettävää – ellei peräti mukavaa? 2.10.2026 Lentokoneet Emiratesin Suomen maajohtaja: ”superjumbo A380:n Helsingin-reitille tuomisen mahdollisuutta ei kannata sulkea pois” 1.10.2026 Lentokoneet Vähintään vuosikymmenen suurin lentoreittiuutinen Suomessa on täyttä totta, kun kaikkien aikojen ensimmäinen lento EK167 laskeutui Helsinki-Vantaalle 27.9.2026 Lentokoneet Embraerin E2-sarjan hienoon lentotietokoneeseen iski lukuisia lentoja perunut GPS-häiriö – Finnairin tuleviin uutuuskoneisiin vika ei varmastikaan ehdi vaikuttaa 22.9.2026 Lentokoneet Finnair valittiin taas Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi – Euroopan kärkeen on kuitenkin matkaa 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset ”mathiasrustit” Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 14.10.2026 Talvirenkaat Nastarenkaiden käyttöä halutaan vähentää pääkaupunkiseudulla – asiantuntijalta vastalause ja terveiset Esson baariin 14.10.2026 Koeajo Koeajo: Ruudikas nelikko vaihtaa maisemaa liki äänettömästi – Audi Q4 e-tron quattro 14.10.2026 Autoilu Autoliitto kimmastui mahdollisista ruuhkamaksuista – ”Ihmiset kamppailevat vakavan polttoainekriisin kanssa – – Tässä tilanteessa ministeriön virkakunta esittää lisää veroja liikkumiselle.” 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori?