24.5.2017 Liikenne HCT-rekat tahkonneet 5 miljoonaa kilometriä – liikenteessä jo 21 pitkää yhdistelmää Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Trafin poikkeusluvilla liikennöivät, yli 30 metriset HCT-rekat ovat kerryttäneet ajokokemusta Suomen teillä lähes neljä vuotta. Kokemukset ovat positiivisia. HCT-rekat, eli yli 30-metrinen High Capacity Transport -yhdistelmät ovat kerryttäneet ajokokemusta Suomen teillä 5 miljoonan ajokilometrin verran. Trafi kertoo, että kokemukset HCT-kokeiluista ovat positiivisia: suurilla yhdistelmillä tehdyt kuljetukset ovat pienentäneet päästöjä eikä vaaratilanteita ole tapahtunut normaaliliikennettä enempää. Ensimmäinen HCT-rekkayhdistelmä on ollut liikenteessä 3,5 vuotta. Tällä hetkellä liikenteessä on jo 21 pitkää yhdistelmää, joista viisi on aloittanut tänä vuonna. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy HCT-rekat liikkeellä kaikkialla Suomessa HCT-kokeilujen alkuvaiheessa tavallista järeämpää rekkaliikennettä oli hyvin vähän ja sekin keskittyi lähinnä Etelä-Suomen moottoriteille. Kokemusten myötä kiinnostus on kasvanut valtakunnalliseksi ja lupia on myönnetty lisää. – Kokemusten karttuessa olemme myöntäneet lupia kaikkiin maakuntiin ja säännöllistä liikennettäkin on jo lähes kaikissa. Myös Ahvenanmaalla on liikennöinyt maakuntahallinnon luvalla HCT-yhdistelmä yli vuoden, kertoo Trafin johtava asiantuntija Otto Lahti. Tavallista kookkaamman kaluston yleistyminen kerryttää tietoa ja kokemusta kiihtyvällä tahdilla. – Nyt HCT-yhdistelmillä on takanaan jo 5 miljoonaa kilometriä. Kokeiluvauhdin kiihtymisestä kertoo hyvin se, että ensimmäisen miljoonan ajamiseen meni lähes kaksi vuotta, viimeisin miljoona kilometriä kertyi alle neljässä kuukaudessa, sanoo Lahti. Päästöt laskeneet, tuottavuus noussut HCT-kokeilut ovat osoittaneet, että suuremmilla yhdistelmillä voidaan pienentää päästöjä merkittävästi etenkin kevyen kappaletavaran ja pitkien merikonttien kuljetuksissa. HCT-yhdistelmien käyttäminen voisi Trafin näkemyksen mukaan olla yksi varteenotettava keino päästövähennystavoitteiden toteuttamisessa. – Teollisuuden näkökulmasta on positiivista, että HCT-yhdistelmien käyttämisellä on vaikutusta myös yksittäisen työntekijän tuottavuuteen. Pitkillä yhdistelmillä kuljettajan tehokkuus onkin parantunut 10–30%, toteaa Lahti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ei ongelmia liikenneturvallisuusnäkökulmasta HCT-rekkojen liikennettä seurattu omalla raportoinnilla sekä kahdessa laajassa yliopistojen tutkimuksessa. Vaaratilanteita tai onnettomuuksia ei ole syntynyt enempää kuin normaalikokoisilla yhdistelmillä. – Talvella pitkät yhdistelmät tarvitsevat vetopitoa parantavia laitteita, kuten nastarenkaita, hiekoittimia tai ketjuheittimiä. Näiden avulla ne ovat pärjänneet siinä missä muukin raskas liikenne, kertoo Lahti. Kokeilu on nostanut esiin myös haasteita, mutta jo tässä vaiheessa vaikuttaa vahvasti siltä, että totuttua järjempi kuljetuskalusto on tullut jäädäkseen. Ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole ilmaantunut ainakaan toistaiseksi. – Osa näistä on jo pystytty ratkaisemaan ja loppuihin etsitään vastauksia elinkeinoelämän ja viranomaisten tutkimuksissa parhaillaan. Lähde: Trafi Kuvat: Otto Lahti/Trafi Lue lisää Kaikki artikkelit 17.5.2026 Autonäyttely Suuntana Kiina – Pekingin autonäyttely 2026 oli melkein liikaa kaikkea 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää – yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia 16.5.2026 Liikenne Osaatko autoilijan ja pyöräilijän väliset väistämissäännöt? 15.5.2026 Liikenne Tällainen on Hailuodon huima ja uusi siltayhteys – peräti 8,4 kilometriä yli meren 15.5.2026 Uutinen Tätä hulppeammaksi kumipyörillä kulkeva kokouskeskus ei voi enää muuttua 15.5.2026 Autoilu 17-vuotiaat – yöajokielto käyttöön jo toukokuun lopusta 15.5.2026 Uutinen Pikakoe: Black+Decker -auton säilytysverkko – tavaratilan kaaos kuriin kympillä 13.5.2026 Euro NCAP MG 3 takaisinkutsutaan penkin pettävistä kiinnityksistä 13.5.2026 Uutinen Aion UT myyntiin Suomessa – hinnat alkavat 28900 eurosta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää - yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 17.5.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Urban Cruiser – lainahöyhenissä 16.5.2026 Huutokauppahelmet John F. Kennedyä Italiassa vuonna 1963 kuljettanut Fiat 2300 Presidenziale Landaulette - Huutokauppahelmet 16.5.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: moottorin vikavalo syttyi, mutta auto toimii normaalisti – mistä se johtuu? 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 11.5.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunta muutti linjaansa autokaupassa – kuluttajalta ei voi enää periä käyttöhyötyä 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää - yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia 12.5.2026 Käyttötesti käytetyllä Tässä on Moottorin uusi ja ennen kaikkea halpa kesäauto 7.5.2026 Uutinen Suomeen ei saa enää uusia amerikkalaisia avolava-autoja kevyiksi kuorma-autoiksi – viranomaisen linjanmuutos pysäytti maahantuonnin 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti 28.4.2026 Kuorma-autot Tiedätkö miksi Sisun tehtaan pihalta löytyy useita Mercedes-Benzin ohjaamoita? 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin?