3.9.2020 Liikenne Jättikoneiden valtakausi päättyy – korona viimeisteli 747:n ja A380:n kohtalot Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vielä reilut vuosikymmen sitten ilmailuala uskoi vahvasti suuriin, nelimoottorisiin ja yli 500 matkustajan kapasiteetin omaaviin koneisiin. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja nyt nämä jumbot eläköityvät ennätystahdilla. Moottori uutisoi 6.4.2020 Hollannin kuninkaallisen lentoyhtiön KLM:n historiallisesta päätöksestä luopua Boeing 747-koneidensa käytöstä matkustajaliikenteessä. Kuluva vuosi on tunnetusti ollut lentoliikenteelle kautta aikain tappiollisin, ja erityisesti mannertenvälisiä matkustajalentoja operoivat yhtiöt ovat olleet hankaluuksissa. Kesän aikana jälleen kaksi maineikasta lentoyhtiötä, British Airways ja Qantas, päätyivät eläköittämään 747-laivastonsa. Molemmat yhtiöt ehtivät operoida tätä ”ilmojen kuningatarta” lähes 50 vuoden ajan. British Airways oli lisäksi maailman suurin Boeing 747-matkustajaoperaattori. Se oli yli 30 vuotta 747-400-tyypin pääkäyttäjä. Qantas lensi viimeisen kaupallisen 747-lentonsa 23.7. Sydneystä Los Angelesiin. British Airways on puolestaan ilmoittanut, ettei enää ota varastoituja jumbojaan uudelleen käyttöön. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Rahtilentoja, testialustoja ja virvoitusjuomatölkkejä Edellä mainitut kolme käyttötarkoitusta ovat yleisimmät eläköityvien matkustajajumbojen kohdalla. Rahtilentojen kysyntä on pandemian aikana vain kasvanut, joten matkustajakoneita on sovitettu laajasti rahtikäyttöön. Näin esimerkiksi KLM on tehnyt oman 747-400-laivastonsa kanssa. Lisäksi valmistaja tarjoaa Boeing Converted Freighter -modifikaatiota, eli muuttaa käytettyjä matkustajakoneita rahtikoneiksi. Tällaisia 747-400BCF-koneita lentää maailmalla jo useilla eri rahtiyhtiöillä. BCF eroaa tavallisesta rahti-jumbosta suuremmilla miehistötiloillaan sekä nokan suuren rahtioven puuttumisella. BCF onkin parempi kuljettamaan suuria määriä pienempää rahtitavaraa konteissa, kuin yksittäisiä kookkaampia kappaleita. Lentokonemoottorivalmistajat testaavat uutuusmoottoreidensa lentokelpoisuutta oikean koneen siivessä. Aivan suin päin sukkelaan ei uudella moottorilla taivaalle lähdetä, vaan sellainen ripustetaan varta vasten testikäyttöön rakennetun nelimoottorisen koneen siipeen neljänneksi tai viidenneksi. Tällaiseen tehtävään Rolls-Royce ja General Electric ovat hankkineet Qantasin laivastosta eläköityneitä jumboja. Kolmas ja yleisin kohde aktiiviuransa jättäville jumboille ovat varastokentät. Esimerkiksi Yhdysvaltojen lounaisosissa on useita lentokoneiden hautausmaiksi kutsuttuja aavikkokenttiä, joiden ilmasto-olosuhteet ovat otolliset metallitavaran säilömiselle. Kenties kuuluisin niistä sijaitsee Mojaven aavikolla eteläisessä Kaliforniassa. Sinne on sijoitettu hehtaarikaupalla lentokoneita, osa pelkästään varastoon ja osa purettaviksi. Purettavien koneiden materiaalit päätyvät lopulta kierrätykseen. Myös yksi Finnairin vanha nelimoottorinen Airbus A340 OH-LQA päätyi vuonna 2016 Atlantin taakse romutukseen. Airbus A380:n tilanne Taivaan Titaniciksikin kutsuttu Airbus A380 on kaikkien aikojen suurin matkustajalentokone. Kahdessa kokonaisessa kerroksessa matkustaa parhaimmillaan pitkälle yli 800 matkustajaa. Koska jo tyhjänä 277 tonnia painavalle nelimoottorikoneelle maistuu erittäin hyvin kerosiini, ei sillä kannata missään nimessä vajaita kuormia lennätellä. Tämän vuoksi konetyyppi on hyvin ymmärrettävästi operaattoreilleen ongelmallinen nyt kun suuria määriä matkustajia ei voi ottaa kyytiin. Kiperimpään tilanteeseen on joutunut dubailainen Emirates Airlines, joka ainoana lentoyhtiönä maailmassa operoi yli sataa A380:tä. Lähes puolet maailman kaikista tilatuista 251:stä superjumbosta ovat Emiratesin. Yhtiön 270 koneen laivastossa ei ole lainkaan kapearunkokoneita, vaan pienimmänkin kapasiteetin reitit operoidaan vähintään maailman suurimmalla kaksimoottorikoneella, Boeing 777:llä. Yhtiö pyöri jo ennestään riskirajoilla. Se on joutunut perumaan viimeiset A380-tilausoptionsa, mikä johti koko projektin lakkauttamiseen Airbusin osalta. 100 Emiratesin A380-konetta seisoo parhaillaan varastossa Dubai World Central -lentokentällä keskellä emiirikunnan aavikkoa. Emiratesin koneiden ohella lähes kaikki muutkin maailman A380-koneet ovat olleet pandemia-aikana parkissa. Osa yhtiöistä pitää niitä kotikentällään, osa taas suuremman varastointikapasiteetin kentillä muualla. Jotkut yhtiöt, esimerkiksi Air France ja Singapore Airlines, ovat päättäneet poistaa superjumboja kirjoistaan pysyvästi. A380 on verrattain tuore konetyyppi, sillä se otettiin kaupalliseen käyttöön vuonna 2007. Muutama yksilö on kuitenkin jo tullut käyttöikänsä päähän ja edennyt purettavaksi. Ensimmäinen romutettu A380 oli Singapore Airlinesin 9V-SKA. Suinkaan kaikki varastoidut yksilöt eivät mene vielä romutukseen, vaan niitä yritetään saada myytyä. Myyntimiehillä saa olla hyvät puhelahjat, sillä matkustajaliikenteeseen ei-haluttu konetyyppi ei epätavallisen rakenteensa vuoksi ole myöskään kovin taipuisa vakituiseksi rahtikoneeksi. Muutamat yhtiöt ovat poistaneet A380-yksilöistään istuimia ja lennättäneet niillä pandemia-aikana kevyttä rahtia. Varmaa on, että ennemmin tai myöhemmin jättikokoisten matkustajakoneiden aikakautta muistellaan museoissa. Matkustajakoneiden koon yläraja näyttää nyt tulleen vastaan. Teksti ja kuvat: Benjamin Helander Lähteet: Planespotters.net, British Airways Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Näppärä Airbus A220 lentää viruksista välittämättä – mutta mikä on A220? Boeing potkaisi itseään nilkkaan – valmistaja unohti mainion 757-mallin kehittelyn KLM luopui Jumbojeteistä matkustajakäytössä – 747 on jo todellinen harvinaisuus Ahdingosta valoon – Airbus 50 vuotta Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 14.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin