18.12.2022 Ajoneuvot Jeep Avenger on sähköcrossover Euroopassa alle 40 000 eurolla – Suomessa ennakkomyynti käynnistyy alkuvuodesta Avenger on tuoreinta ja halvinta - sekä ennennäkemättömintä Jeepiä. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Korkeiden odotusten Avengerin myynti on aloitettu muutamissa Euroopan maissa. Ostoon on tarjolla muitakin vaihtoehtoja kuin se perinteinen. Jeepin B-segmentin eurooppalainen täyssähköaluevaltaus sai ensiesiintymisensä Pariisin autonäyttelyssä kaksi kuukautta sitten. Sen jälkeen keskeisissä markkinamaissa Euroopassa käynnistyivät ennakkovaraukset, joita satelikin ennen ennakkomyynnin aloittamista mukavat 10 000 kappaletta kuukaudessa. Jeep Avegerille on ladattu kovat odotukset. Avenger myös kuroo omalta osaltaan yhteen Stellantis-konsernin eri ääripäitä, sillä se rakentuu PSA-peräiselle CMP-alustalle, mutta valmistetaan alun perin Fiatille pyhitetyssä tehtaassa Puolan Tychyssä. Nyt uutuus on saanut ensimmäiset viralliset hinnat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kivijalasta tai verkosta Avengerin ennakkomyynti käynnistyi aivan aluksi Belgiassa, Espanjassa, Hollannissa, Italiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Portugalissa, Puolassa, Ranskassa ja Saksassa. Tuolla myydään nyt Avenger 1st Edition -mallia alkaen 39 500 eurolla. First edition -mallien tapaan kyseessä on hyvin varusteltu versio. Heille, jotka eivät halua ostaa autoa, tarjotaan liisausvaihtoehtoa alkaen 249 eurolla kuukaudessa. Ja heille, jotka eivät halua ostaa autoa kivijalasta, tarjotaan Avengeria verkkomyynnin kautta, joskin vain viidessä mainituista maista. Verkossa ostaminen starttaa konfiguraattorista, jossa on vielä 1st Edition -vaiheessa jokseenkin vähän valinnanvaraa, mutta totta kai esimerkiksi värejä ja lisävarusteita. Tämän jälkeen siirrytään tilauksen vahvistusosioon, eikä auton tilaaminen netistä vie paljonkaan aikaa. Ostaja saa myös rahanarvoisia latausasemaetuja. Suomessa Avengerin ennakkomyynnin kerrotaan alkavan ensi vuoden alussa. Ensimmäiset autot toimitetaan arviolta vuoden 2023 toisella neljänneksellä. Lähde ja kuvat: Jeep Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 9.6.2026 Koeajo Maistiainen: valitsisitko Toyota Hiluxin diesel-kevythybridinä vai sähköautona? 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km