6.4.2025 Ajatuksia autoista Kaksi Volvoa ja menneiden aikojen haikailu johtokunnan neuvotteluhuoneessa – Ajatuksia autoista Teksti Aake Kinnunen Kuva Volvo Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Siirtyminen Volvon sähkölippulaivasta päivitettyyn vallankumousmalliin osui samaan hetkeen, kun valmistaja itse haikaili vanhojen perään toimitusjohtajavalinnassaan. Reilun viikon autoalan shokkiuutinen kajahti Ruotsista, sillä Volvo Cars päätti, että vanhassa todellakin on vara parempi. Kolmisen vuotta autotehdas kipparoinut puhelin- ja pölynimuriveteraani Jim Rowan sai lähtöpassit melkoisella tahdilla, sillä Volvo-veteraani Håkan Samuelssonin paluu eläkkeeltä tapahtui vain päiviä ennen Volvon vuotuista yhtiökokousta. Samuelsson johti Volvo Carsin nykyiseen asemaansa vuosien 2012–2022 aikana, jolloin yhtiö uudisti koko mallistonsa ja siirtyi pois Ford-aikakauden haamuista.Väistynyt Volvon toimitusjohtaja Jim Rowan 2024 "90/90 dayssä".Kahden vuoden määräajaksi takaisin töihin haettu 74-vuotias Samuelsson ei aikaillut, sillä hän esitteli kolmen pointin suunnitelmansa Volvon piristämiseksi heti ensimmäisenä työpäivänään. Volvo jatkaa Samuelssonin aloittamalla tiellä kohti täyssähköisyyttä, vaikka Rowan joutui jo hiukan tinkimään Samuelssonin ensimmäisen valtakauden lupauksista markkinoiden ollessa jäljessä merkin ideologiseen linjaukseen nähden. Apuna käytetään tosin hyvin myyviä lataushybridejä, kuten tähänkin asti. Toisena pointtina Samuelssonin suunnitelmassa on lisätä synergiaa emoyhtiö Geelyn kanssa kannattavuuden parantamiseksi. Kolmas pointti on pistää Volvo Cars kulukuurille, joskin sisäpiirilähteiden mukaan linjaus ei juuri poikkea jo käytössä olleesta toimintatavasta.Volvon rattiin palannut Håkan Samuelsson.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEX90 vai XC90Lähes uskomattomalla ajoituksella koeajokalenteri heijasteli Volvon toimitusjohtajalinjausta, sillä Rowanin aikakauden lippulaivaksi jääneen EX90:n jälkeen vuorossa oli jälleen kerran päivitetty XC90. Toisen polven Volvo XC90 oli se auto, jolla Volvo aloitti vallankumouksensa Geelyn alaisuudessa ja pitkän marssin pois Ford-pohjaisista malleista. Samalla esiteltiin "Thorin vasara" -ajovalojen ympärille rakennettu muotokieli, joka korosti autojen skandinaavista minimalismia. Autoissakin aikakausien ero on selvästi havaittavissa. Siinä missä Volvo EX90 nojaa yhteen maxikokoiseen kosketusnäyttöön, tuntuu XC90 jo antiikkiselta pienen matalaresoluutioisen pädinsä kanssa käyttöjärjestelmäpäivityksestä huolimatta. Toisaalta XC90:ssä noudatetaan vielä Volvon vanhoja linjauksia esimerkiksi ergonomian suhteen: tuuli- ja takalasin lämmitykset voi kytkeä painikkeilla ja sumuvalot kytketään päälle muiden valojen tavoin vasemmasta viiksestä, eikä kosketusnäytön suinkaan uumenista. Ohjauspyörän painikkeetkin ovat suorastaan loistavia hipaisunäppäimiin verrattuina, joskin mittaristonäkymien käyttölogiikka on edelleen omintakeista.Ei ihme, että Volvo XC90 oli saapuessaan melkoinen vallankumous valmistajan sisällä, sillä erinäisine puutteineenkin auto uudisti käsityksemme Volvosta ja johti siihen, että Samuelssonin aikakaudella Volvo riikkoi myyntiennätyksensä peräti kuudesti kahdeksan vuoden aikana. Myös Volvo EX90 uudistaa käsitystämme Volvosta, mutta tariffien, muumikeulojen ja koodinpätkien maailmassa on vaikeampi erottautua, saati tehdä kaikesta tästä etua itselleen.Nähtäväksi jää, löytääkö Samuelsson vielä takavuosien taikaa, tai olisiko veteraanijohtajalla peräti jotain uutta takin rintataskussa? Lue lisää Kaikki artikkelit 1.4.2025 Uutinen Vanhassa vara parempi: Volvo hakee edellisen pääjohtajan takaisin eläkkeeltä 5.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Volvo ES90 – viisi metriä skandinaavista Premiumia 1.3.2025 Uutinen Volvo ES90 mukaan 800 voltin sähköautojen kerhoon – 300 kilometriä toimintamatkaa 10 minuutin latauksella 4.12.2024 Yleinen Vuoden viimeinen Euro NCAP – iso joukko uutuusmalleja syynissä 21.2.2024 Ajoneuvot Volvo yhtenäistää sähköautojensa nimipolitiikkaa – tämäkin suosikkimalli tunnetaan jatkossa nimellä EX40 27.12.2023 Ajoneuvot Volvon ensimmäisen täyssähkösedanin nimi tulee olemaan… ES90… ensimmäinen yksilö on jo valmistettu 13.11.2023 Ajoneuvot Volvo EM90 on ruotsalaisbrändin ensimmäinen tila-auto sitten 60-luvun – luvassa sähköä, tilaa ja luksusta aluksi vain kiinalaisille 19.10.2023 Ajoneuvot Volvo SuperTruck 2 näyttää toden teolla, mikä aerodynamiikan merkitys on ison ajoneuvon kulutuksessa 21.9.2023 Ajoneuvot Ja loppu oli nopea – Volvo valmistaa kaikkien aikojen viimeisen diesel-autonsa muutaman kuukauden kuluttua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”