29.7.2019 Ajoneuvot Kalifornia vastaan Yhdysvallat: neljä autovalmistajaa kannattaa osavaltion tiukempia kulutusrajoja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Riita yhdysvaltalaisautojen kulutusrajoista sen kuin jatkuu. Ford, Volkswagen, BMW ja Honda ovat ilmoittaneet kannattavansa Kalifornian rajoja, jotka ovat muodostumassa uusia kansallisia rajoja tiukemmiksi. Yhdysvalloissa vallitseva aikakonementaliteetti ulottuu muun lainsäädännön lisäksi myös autojen päästörajoihin. Presidentti Donald Trumpin hallinto on jo pitkään halunnut höllätä Obaman valtakaudella sovittuja kulutusrajoja koko liittovaltiossa.Asetelma on kuitenkin asettanut Kalifornian osavaltion liittohallintoa vastaan. Väkirikkaimpana osavaltiona Kalifornia vastaa noin 12 prosentista Yhdysvaltojen autokaupoista. Kalifornian ilmastolautakunta CARB on jo pitkään vaatinut autovalmistajilta parempaa sitoutumista taloudellisuuteen ja uusiin energianlähteisiin.Nyt Volkswagen, Ford, BMW ja Honda ovat ilmoittaneet tehneensä sopimuksen siitä, että autovalmistajat noudattavat Kaliforniassa määriteltyjä tiukempia polttoainerajoja, vaikka Trumpin hallinto hölläisi liittovaltiotason rajoja merkittävästikin.Käytännössä Obaman hallintokaudella sovittu raja, 46,7 mailiin per gallona (n. 5 l/100km) vuonna 2025 oltaisiin Trumpin hallinnossa hölläämässä 37 mailiin per gallona (n. 6,36 l/100km) vuoteen 2026 mennessä.Nyt Kaliforniassa sovittu polttoaineraja sitouttaisi valmistajat noin 3,7 prosentin vuotuiseen laskuun vuosina 2022–2026. Osuudesta yksi prosenttiyksikkö voitaisiin korvata sähköautojen valmistuksesta saatavilla ympäristökrediiteillä. Uusi sopimus antaa valmistajille myös aiempaa enemmän ympäristökredittejä sähköautoista, vetyautoista ja lataushybrideistä. Käytännössä vähennystarve on vähemmän kuin Obaman hallinnon aikana sovituissa rajoissa, mutta Trumpin suosimaa kulutusrajaa tiukempi.– Nyt tehty sopimus antaa autovalmistajille mahdollisuuden myydä samaa autokantaa koko 50 osavaltion alueella, kommentoivat autovalmistajat yhteistä sopimustaan Kalifornian kanssa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy"Happamia" sanoi liittovaltioVaikka Trumpin hallinnon suunnittelema polttoainerajojen säätö on vasta luonnosvaiheessa, on se asettamassa liittovaltion hallinnon sotapolulle Kalifornian osavaltion kanssa. – Tämä vapaaehtoinen raamisopimus on PR-stuntti, joka ei edistä kansallista standardia, joka tuo varmuutta ja helpotusta amerikkalaisille kuluttajille, kommentoi ympäristövirasto EPA:n edustaja sähköpostitse.Elokuussa 2018 Trumpin hallinto ehdotti, että Kalifornian osavaltiolta tulisi poistaa oikeus asettaa osavaltion päästörajoja tai vaatia enemmän sähköautoja. Hallinnon mukaan liittovaltion lainsäädäntö estää osavaltioita säätämästä omia lakejaan.Aikaisemmin 12 muuta osavaltiota ovat omaksuneet Kalifornian tiukemmat kulutusrajat, joten CARB:in säätämät tiukemmat kulutusrajat ovat määrittäneet noin kolmasosaa koko Yhdysvaltojen automarkkinoista.Ympäristöjärjestöjen mielestä Kalifornian nyt tekemä sopimus on voitto, kun taas Trumpin hallintoa lähellä olevien tahojen mielestä Kalifornian tekemä sopimus on ehdotettua liittovaltiosopimusta huonompi, eikä osavaltio voi puolustaa määrämisoikeuttaan oikeudessa.Lähde: Automotive News Kuva: Lauri Ahtiainen Lue lisää Kaikki artikkelit 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 20.3.2025 Koeajo Koeajo: Ford Capri on taas yksi hyvin samanlainen sähköauto erilaisesta nimestään huolimatta 19.3.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi ehti ensimmäisenä eurooppalaisvalmistajana tuomaan hybridiauton asiakaskäyttöön 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle