5.9.2018 Ajoneuvot Kirves heiluu liukuhihnalla: Ford leikannee reilusti Euroopassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tiukka kuntokuuri ja analyytikkojen pessimismi saattavat merkitä Fordille kolmen mallin ja kymmenientuhansien työpaikkojen leikkaamista Euroopassa. Brittilehti Sunday Times raportoi, että Ford on leikkaamassa jopa 24 000 työpaikkaa tappiollisista Euroopan toiminnoistaan. Samalla viikate heiluisi myös S-Maxin, Galaxyn ja Mondeon kohdalla.Lehden saamien tietojen mukaan investointipankki Morgan Stanleyn analyytikot arvioivatkin, että Fordin 202 000 vahvasta maailmanlaajuisesta työntekijästä karsitaan jopa noin 12 prosenttia, leikkausten kohdistuessa juuri Eurooppaan.Amerikaksi Mondeo lausutaan Fusion, mutta joka tapauksessa Fordin klassikkosedanin taru saattaa päättyä odotettuakin nopeammin.Huhtikuun ja kesäkuun välisenä aikana amerikkalaisvalmistaja menetti Euroopassa 73 miljoonaa dollaria. Syiksi on annettu dieseleiden alentunut kysyntä ja huonosti istuva mallisto sekä Brexitiin liittyvä epävarmuus. Fordilla on Britanniassa noin 12 000 työntekijää tehtaissa, tutkimuskeskuksissa ja myymälöissä.Malleissa muutokset tarkottaisivat Galaxy ja S-Max tila-autojen vaihtamista tuottoisampiin katumaasturivaihtoehtoihin. Leikkuulistalla on myös Mondeo, jonka epävarma kohtalo päättyi jo Yhdysvalloissa Fordin radikaalissa mallistoleikkauksessa.Lehtitietojen mukaan Ford harkitsee myös Euroopan toimintojen siirtämistä kilpailijan kanssa mahdollisesti perustettavaan yhteistyöhankkeeseen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVastatuuli puhaltaa YhdysvalloistaAiemmin Ford kertoi lopettavansa lähes kaikki perinteiset henkilöautot Yhdysvalloista, kysynnän kohdistuessa katumaastureihin ja avolavoihin. Sittemmin Yhdysvaltojen tullitaistelu Kiinan kanssa on johtanut siihen, että automaailman suuri sininen on perunut myös Focus Activen saapumisen Yhdysvaltoihin, jättäen tyyli-ikoni Mustangin ainoaksi henkilöautoksi.Focus Activea ei nähdäkkään Yhdysvalloissa, joten tavallisten henkilöautojen yksinvaltijaksi jää Mustang.Viime viikolla investointipankki Moody's kertoi alentaneensa Fordin luottoluokitusta. Uusi luottoluokka on Baa3, joka on vain yhden pykälän päässä roskalainaluokituksesta. Syyksi Moody's kertoi, että Fordin suuri uudelleenjärjestely pääjohtaja Jim Hackettin johdolla maksanee peräti 11 miljardia dollaria ja kestänee useita vuosia. Fordin tavoitteena on karsia kuluja ja rönsyjä 25 miljardilla dollarilla vuoteen 2022 mennessä ja vuonna 2020 luvassa pitäisi olla alan tuorein mallisto."Mondeo on tärkeä osa mallistoamme"Ford vastasi Sunday Timesin tietoihin sähköpostitse lausunnolla, jossa valmistaja kieltää Mondeoon kohdistuvat karsimishuhut. Yhtiön mukaan Mondeo on tärkeä osa mallistoa Euroopassa ja loppuvuodesta on luvassa pitkään odotettu facelift.– Meillä on päivityksiä tulossa Mondeoon myöhemmin tänä vuonna, joiden mukana nähdään uusia voimalinjoja sekä ulko- ja sisäpäivityksiä sekä parannuksia Mondeo Hybrid -mallistoon, yhtiön sähköpostissa todettiin.Yhdysvalloissa 2013 esitelty Ford Fusion sai faceliftit 2016 ja 2018, joten vuonna 2014 esitellyn Mondeon faceliftiä on odotettu Euroopassa jo jonkin aikaa.Lähde: Automotive News Kuvat: Ford Lue myös: Pala amerikkalaista unelmaa: 10 miljoonaa Ford Mustangia Johtajat toivovat: pyytäkää uutta Ford Focusta sedaninakin Maistiainen: Ford Focus – suosikki uudistuu rutkasti Vihjaus voimasta: Ford Shelby Mustang GT500:sta tihkuu huhuja Koeajo: Ford Fiesta ST – hauskempaa saa hakea, luultavasti turhaan Ford: "Me keksimme amerikkalaisen henkilöauton uudelleen" Ford Mondeo mietityttää: mitä faceliftin jälkeen? Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 13.7.2025 Sähköautot BYD:n sähköautot kasaantuvat varastoihin, kysyntä sakkaa 13.7.2025 Koeajo Koeajo: Voyah Courage – kysy itseltäsi uskallatko uskaltaa? 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen