12.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota C-HR+ on japanilaisvalmistajan uusi aluevaltaus sähköautomaailmaan Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toyota ottaa käyttöön tuttujen nimien taktiikan. Toyota C-HR+ on valmistajan uusi aluevaltaus sähköautomarkkinoilla varsin tutuilla eväillä varustettuna. Toyota esitteli kuudetta kertaa järjestetyssä Toyota Kenshiki Forumissa Brysselissä uutuustuotteita. Mielenkiintoisimpiin näistä kuului ehdottomasti Toyota C-HR+ -sähköauto.Toyota C-HR on ollut heti vuonna 2016 tapahtuneesta esittelystään alkaen etenkin eurooppalaisten mieleen. Tämän vuoksi onkin luontevaa, että samantyylistä konseptia hyödynnetään myös japanilaisvalmistajan sähköautopuolella.Kyseessä ei kuitenkaan ole nimestä huolimatta täysin sähköinen versio tutusta C-HR:stä. Oikeastaan päinvastoin. Auto rakentuu Toyota bZ4X:n kanssa samalle täyssähköautojen e-TNGA-perusrakenteelle. Huomattavaa on, että ilmeisesti Toyota alkaa nyt ottamaan sähköautoissakin käyttöön tuttujen suosikkien mallinimiä, kun ”prototestaus” on ensin suoritettu uudella ja varsin kryptisellä bZ4X-nimellä.Toyota C-HR+ on bZ4X:ää kompaktimman kokoluokan edustaja. Sen kokonaispituudeksi kerrotaan 4 520 millimetriä ja akseliväliksi 2 750 mm. Auto on siis 17 senttimetriä isompaa mallisisartaan lyhyempi ja akselivälissä eroa on 10 cm. Polttomoottoriseen C-HR:ään nähden C-HR+ on sen sijaan 15,8 cm pidempi ja akselivälissäkin eroa kertyy 11 cm. Kyse on siis selvästi eri kokoluokan ajoneuvosta.Ulkonäöllisesti C-HR+ on rauhallisen tyylikäs, ainakin esitellyssä harmaassa värissä. Viirumaisten etu-umpioiden lisäksi autosta löytyy myös tehokkaita taskulamppuja muistuttavat tuikut, jotka mitä ilmeisimmin ovat ajovalot. Loivasti viistetty kattolinja näyttää pitkälle. Nykytrendin mukaisesti auton takavalot on sisällytetty koko peräpään levyiseen paneeliin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKaksi eri akkukokoaToyota C-HR+ tulee tarjolle kahdella eri akkukoolla. Akkujen kokonaiskapasiteetit ovat 57,7 kilowattituntia ja 77 kWh. Pienempiakkuinen malli on aina etuvetoinen, mutta isompiakkuinen on saatavilla myös nelivetoisena. Toimintamatkoja ei eri mallivariaatioille vielä esitetty, mutta alustavien arvioiden mukaan pisin WLTP-toimintamatka tulisi olemaan 600 kilometriä. Tämä oletettavasti etuvetoiselle isoakkuiselle mallille.Etuvetoisessa voimalinjassa on myös tehoeroja akkukokojen kesken. Pienempiakkuisessa mallissa on alustavien arvioiden mukaan 123 kW:n (167 hv:n) huipputeho, mutta isoakkuisessa etuvedossa tehoa olisi puolestaan 165 kW (224 hv). Nelivetomalli nokittaa nämä kuitenkin heittämällä 252 kW:n (343 hv:n) arviolla.Pikalatauksen huipputehoksi ilmoitetaan nykymittapuulla varsin konservatiivinen 150 kW. Autossa on kuitenkin Toyotalle nyt tuoreena ominaisuutena ajoakun esilämmitystoiminto. Akkua voidaan valmistella tulevaa pikalatausta varten joko navigaatiopohjaisesti tai ihan manuaalisesti. Oletettavasti C-HR+ tulee saamaan jonkinmoisia pikalatausrajoitteita isosisar-bZ4X:n tapaan. Tämä tosin tarkoittaa sitä, että myös C-HR+ nauttii Toyotan 10 vuoden tai miljoonan kilometrin akkuturvasta, mikäli akulle tehdään määräaikaisohjelman mukainen vuosittainen akkutesti. Vaihtovirtaturi on vakiona 11 kilowatin tehoinen (3x16 A), mutta lisävarusteena sen tehoa on nostettavissa 22 kW:iin (3x32 A).Ensituntumat demomallissaKoeistuttu yksilö ei ollut vielä oikeastaan edes oikea auto. Esimerkiksi auton ovenkahvat eivät olleet vielä toiminnassa. Kovin pitäviä arvioita ei siis voida vielä antaa esimerkiksi laatuvaikutelman osalta.Tiloja voitiin kuitenkin jo nuuskia. Niiden puolesta voidaan todeta heti tylsästi, että auto on sisätiloiltaan ulkomittojensa veroinen, eli asettuu C-HR:n ja bZ4X:n välimaastoon. Takapenkillä on polvitilan puolesta siedettävästi tilaa aikuisellekin, mutta ainakin pidemmillä ongelmaksi koituu vähäinen pään tila. Koeistutussa yksilössä ei ollut lainkaan varvastilaa kuljettajan istuimen alla, mutta tämä saattaa olla myös prototyyppirakennelman erikoisuus joka ei periydy tuotantomalliin. Tavaratila on suhteellisen syvä, muttei kovin korkea. Luokassaan ihan hyvällä tasolla kokonaisuutena. Ohjaamosta löytyy bZ4X:n kasvojenkohotuksesta tutut elementit: 14-tuumainen tietoviihdejärjestelmän näyttö, jossa esimerkiksi tarkemmat ilmastoinnin säädöt on viety kosketusnäytön taakse. Tärkeimmät, eli tuulilasin huurteenpoisto ja lämpötilan säätö onnistuu kuitenkin fyysisillä kytkimillä. Keskikonsolista löytyy nyt myös kaksin kappalein puhelimen langattomia latauspaikkoja.Tarkempia teknisiä tietoja ja hinnastoa joudumme vielä odottelemaan. Suomeen uutta Toyotaa lupaillaan alkukeväästä 2026 ja myynnin arvioidaan alkavan loppuvuodesta 2025. Lue lisää Kaikki artikkelit 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 13.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota bZ4X torppaa heikkouksiaan kasvojenkohotuksessa 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 5.12.2023 Ajoneuvot Toyota FT-Se on täyssähköinen urheiluautokonsepti jollaista on odotettu pitkään – ja tuotantoon saadaan vielä odottaa lisää 4.12.2023 Ajoneuvot Toyotalta viisi uutta sähköautoa lähivuosina – tällainen on valmiin näköinen Urban SUV -konsepti 18.9.2023 Ajoneuvot Sähköautoista aluksi ei niin kovinkaan kiinnostunut Toyota kehuskelee nyt jopa 1000 kilometrin rangen ajoakuillaan 5.12.2022 Ajoneuvot Toyota bZ Compact SUV Concept: lisää sähköä 21.11.2022 Ajoneuvot Toyota bZ Compact SUV Concept kertoo kaiken oleellisen merkin sähkösuunnitelmista lähitulevaisuuteen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 26.3.2025 Liikenneturvallisuus Moni ajaa tietämättään vaarallisilla renkailla – tiedätkö sinä renkaidesi kunnon? 26.3.2025 Uutinen Peugeot kääntää GTi-kelkkansa sittenkin – ensimmäisenä e-208 GTi 26.3.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C3 – pikku-Sitikka tuo sähköautot lähemmäs tavallista kuluttajaa 25.3.2025 Koeajo Sähköpyörän koeajo: Jäykkäperä ja sekarengastuksen yhdistelmä tekee Tunturin uutuudesta mielenkiintoisen 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 24.3.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Finlanders-yhtyeen keikkabussi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 25.3.2025 Laivat Päivän kuva: seuraavat jätit uunista ulos 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut”