Kylkikolhu suoraksi ja tuulilasi ehjäksi tunnissa? – Autoklinikan FastFix testissä

Autoklinikan FastFix-palvelu tarjoaa vaihtoehdon pikkuvaurioiden korjaamiseksi keskellä Helsinkiä. Parhaassa tapauksessa peltivauriosta selvitään maalaamatta ja kiveniskemän tärvelemä tuulilasikin on korjattavissa.

Parkkipaikkamuistoista ärsyttävin lienee pikkukolhu auton kyljessä. Maantieajossa tuulilasista kuuluva napsahdus kinnaa pinnaa jokseenkin samaan tapaan, olipa osuman aiheuttaja kivi tai nasta.

Pikkuvauriot ovat autoilijan kohtaamista vahingoista tyypillisimpiä, mutta yleisyys ei vähennä niistä aiheutuvaa mielipahaa, saati sitten poista korjaustarvetta.

Eikä ole edes kovin harvinaista, että kolhulle ei löydy aiheuttajaa, joten korjaus lankeaa oman vakuutuksen vaivaksi tai itse maksettavaksi.

Toki rehtejäkin vahingonaiheuttajia löytyy. Tutkimuksen mukaan pikkukolhut hävettävät eniten miehiä, mutta ilahduttavan moni rohkenee tunnustaa aiheuttamansa vahingon.

Korjaus kevyesti ja edullisesti?

Perinteinen korjausyhdistelmä edellä kuvattuihin vaurioihin on tuulilasin vaihto ja lommon oikaisu sekä korjausjälkien häivyttäminen maalaamalla. Mutta aivan näin raskaasti ei pikkupulmia tarvitse välttämättä hoitaa.

Jos tuulilasin vaurio on kolikon kokoinen tai pienempi, kannattaa vaurio suojata esimerkiksi teipillä ja pyytää sen korjaamisesta asiantuntijan mielipide.

Sama koskee myös kolhuja, sillä taitavissa käsissä metalli palautuu entiseen muotoonsa mahdollisesti jopa maalipintaa vaurioittamatta.

Parhaassa tapauksessa auto on kuin uusi tunnissa ja loppulasku tonnin sijaan reilun satasen luokkaa, jos vauriokorjauksiin erikoistuneen Autoklinikan sanaan on luottaminen.

Tai no, tällä kertaa sanaan ei tarvitse edes luottaa, riittää kun katsoo itse ja tekee päätelmät lopputuloksen nähtyään.

Pika-apua keskellä kaupunkia

Autoklinikan FastFix -palvelun esittelyä varten on laskeuduttava Helsingin keskustan uumeniin.

Kaupungin maamerkkinä pidetyn Stockmannin tavaratalon alla olevassa pysäköintiluolastossa sijaitsevassa vauriokorjaamossa arvioidaan autovahinkoja ja korjataan pikkuvaurioita kuutena päivänä viikossa.

Isommat vauriot ohjataan korjaamoketjun muihin toimipisteisiin, mutta pikkuvaivat tohtoroidaan jopa odottaessa. Nopea palvelu on harvinaista herkkua pääkaupungin keskustassa. Tai ylipäänsä palvelu. Yleensä autoilijan on suunnattava murheinensa keskustan laitamille tai kauemmas, vaikka tyystin autoton ydin on toistaiseksi lähinnä villi visio.

FastFix-pisteessä odottavaa esittelyä varten paikalle on varattu epäonninen Ford, joka kuljettajan ovessa on tyypillinen parkkipaikkakolhu ja tuulilasissa puolikuun muotoinen, useamman sentin mittainen iskemä.

Molemmat edustvat tyypillisiä tapauksia vauriokorjaamon arjessa. Ja omalle kohdalle osuessa kirvottavat taattua mielipahaa ja muutaman ärräpään.

Joka muuta väittää, valehtelee tai omaa poikkeuksellisen lauhkean mielenlaadun.

Lommon kimppuun takaa koukaten

Tuulilasi näyttää lähtökohtaisesti lohduttomalta tapaukselta. Iskemä on iso.

Kyljen vaurio puolestaan on pieni, mutta kiiltävässä pinnassa helposti havaittava. Autoon ei voi nousta sitä huomaamatta.

Vauriokorjaamossa suurempana haasteena pidetään yläkerran tavaratalokierroksen hoitamista tunnissa, jonka korjausten arvellaan alustavasti kestävän. Nähtäväksi jää.

Ensin vuorossa on kyljen operointi. Pistemäinen lommo aiotaan oikaista oven rakennetta purkamatta ja maalaamatta. Metodia kutsutaan pdr-korjaukseksi, kansanomaisemmin koukuttamiseksi.

Kirjainyhdistelmä on peräisin termistä paintless dent repair. Autoklinikka tarjoaa palvelua pääkaupunkiseudun toimipisteissään.

Menetelmä soveltuu tapauksiin, joissa maalipinta on kolhusta huolimatta ehjä ja sijaitsee paikassa, johon korjaaja pääsee käsiksi ongelmakohdan vastapuolelta eli pellin takaa. Parhaassa tapauksessa auton rakenteisiin ei tarvitse kajota lainkaan. Esimerkiksi oven purkaminen vie aikaa ja nostaa kustannuksia.

Pikkutarkan pdr-työskentelyn salat taitavia tekijöitä on Suomessa toistaiseksi niukasti, selvästi vähemmän kuin bussilastillinen.

Autoklinikan pdr-asiantuntija Vesa Mattila laskee Fordin etuoven sivulasin alas ja asentaa aukkoon kiilan sekä suojan.

Seuraavaksi rakoon sujahtaa työkalupakin arsenaalista valittu koukku, jonka avulla peltiä ohjataan takaisin oikeaan suuntaan.

Oven sisällä olevat rakenteet ovat korjaajalle mahdollinen haaste, mutta yllättävän usein esimerkiksi auton kylkilinjan tuntumassa olevan palkin voi kiertää tai ohittaa työkalua vaihtamalla.

Kolhu hupenee yllättävän vaivattomasti, mutta ammattilaiselle pelkkä koukutus ei riitä.

Usein oikaistava pelti tahtoo nousta hieman enemmän kuin olisi tarpeen, joten viimeistelyä ja hienosäätöä varten korjauskohtaa tasoitetaan myös ulkopuolelta puikolla ja vasaranvarrella kevyesti naputtamalla.

Koukkuoikaisu on käsityötä, jonka jälkeä aiheeseen perehtymätön ei voi kuin hämmästellä.

Ovi on pian entisellään, eikä mitään purettu, vaihdettu tai paikattu.

Kirkasta valoa vasten tuijottamalla tilanne ei muuksi muutu. Kolhu on kadonnut maalipintaa murjomatta.

Täysin autuaaksi tekevä ratkaisu pdr-korjaus ei ole, mutta tyypillisimpiin kolhuihin se tepsii hyvin.

– Voisi sanoa, että yhdeksän kymmenestä oikenee näin. Jyrkät kantit ovat haasteellisia, sillä maali ja lakka halkeavat, vaikka pelti oikenee, Vesa Mattila kertoo.

Myös vaurion sijainti vaikuttaa korjaustapaan. Oven etureuna on tasaista keskikohtaa haasteellisempi. Ongelma-alueelle on hankala ulottua ja kurottelu syö koukulla työskentelyyn tarvittavaa voimaa.

Toisaalta taitava korjaaja etenee oven sisään vaikka veden poistamiseen tarvittavan reiän kautta, jos esimerkiksi ikkunan raosta ei ylety.

Materiaaleista pelti on koukuttajan kannalta alumiinia kiitollisempaa työstettävää.

Tuulilasin vuoro

Seuraavaksi käsitellään tuulilasivaurio ja samalla vaihtuu myös korjausvuoro. Tuulilasikojaus ei ole koukuttamisen tapaan uutta, mutta taitoa sekin vaatii.

Kim Elovainio käy iskemän kimppuun ensin poralla, jolla vaurioitunut kohta siistitään paikkauskuntoon.

Sen jälkeen on piikityksen vuoro. Vaikka konepellille laskettu ruisku näyttää huumeluolasta lainatulta, on se täynnä hartsia, joka on kovaa kamaa vain tuulilasivaurion kannalta. Ja sekin kovettuu vasta viimeisen työvaiheen jälkeen.

Poraamalla korjausvalmiiksi saatu iskemä täytetään hartsilla. Apuna käytetään myös painetta paikka-aineen leviämisen jouduttamisessa. Tarvittaessa hartsin matkaa säröjen perukoille voi avittaa myös lämmittämällä tuulilasia sisäpuolelta.

Kim Elovainio käyttää lämmittämiseen kaasupoltinta. Työ vaatii huolellisuutta, sillä hätäilemällä tuulilasin voi myös tärvellä. Oman lisähaasteen heittää myös nykyauton rakenne, jossa tuulilasi on osa kantavaa kokonaisuutta.

Korjauskelpoiselta vaikuttavassa tuulilasissa voi olla jännite tai huomaamattomia lisäiskemiä, joiden vaikutuksesta lasi halkeaa korjausyrityksistä huolimatta.

Kun hartsi on tehnyt tehtävänsä, on uv-valon vuoro. Se kovettaa nestemäisen paikka-aineen noin viidessä minuutissa.

Loppusiivous tehdään partaterällä, jonka avulla lasin pinta tasoitetaan ja ylimääräinen hartsi poistetaan.

Iskemän tumma reunus on kadonnut, mutta pieni kaari näkyy edelleen. Se ei ole yllätys, sillä varsinainen särö ei katoa lasista, vaikka se paikataan.

Toivottomalta vaikuttaneeseen lähtötilanteeseen verrattuna lopputulos on hämmästyttävän hyvä, eikä korjauksesta jäänyt jälki häiritse kuljettajaa. Todennäköisesti paikattu tuulilasi myös kestää käyttöä entiseen tapaan.

Jos paikkausta vaativa vaurio olisi näkökentässä, olisi tuulilasin vaihto ollut tässä kokoluokassa korjausta todennäköisempi ratkaisu.

Sopivasta kulmasta katsottuna paikka erottuu, mutta lasin vaihtamiseen verrattuna paikkaus on varsin edullista lystiä, eikä hyvin tehtyä paikkausjälkeä tarvitse hävetä.

Korjaustöiden kokonaiskesto oli rupattelun aiheuttamasta häiriöstä huolimatta alle haastavaksi arvioidun tunnin.

Ruokaostosten tekeminen tai sopivien farkkujen löytäminen tavaratalon puolelta samassa ajassa lienee sittenkin se suurempi haaste, vaikka väite vaikutti aluksi lähinnä myyntipuheelta.

Teksti ja kuvat: Antti Hentinen