10.6.2023 Autoilu Könttäsumma tehokkain polttoainekulujen hyvitystapa pienituloisille, kertoo tuore raportti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Talouspolitiikan arviointineuvoston taustaraportti: polttoaineverotuksen taakka jakautuu melko tasaisesti tuloluokkien välillä, mutta silti keskimääräistä suurempi taakka kohdistuu kaikkein pienituloisimpiin autoileviin asuntokuntiin. Autoilu ei ole Suomessa edullista lystiä tai lystiä ensinkään – ihmisten on arkensa mahdollistamiseksi kuitenkin päästävä paikasta toiseen, eikä joukkoliikenne ole ratkaisu kaikkialla tai kaikkiin tarpeisiin. Tuoreen raportin mukaan polttoaineverotuksen taakka jakautuu melko tasaisesti tuloluokkien välillä koko Suomen väestön tasolla, mutta silti keskimääräistä suurempi taakka kohdistuu kuitenkin kaikkein pienituloisimpiin autoileviin asuntokuntiin. Talouspolitiikan arviointineuvoston tilaaman taustaraportin mukaan könttäsummapalautus on tehokkain tapa hyvittää polttoainekuluja pienituloisille. Pienituloisiin ei kohdistu keskimäärin muita suurempaa taakkaa, koska pienituloiset omistavat vähemmän autoja ja ajavat keskimääräistä vähemmän. Kun tarkastelu rajataan vain autoileviin asuntokuntiin, verotuksen taakka on sen sijaan huomattavasti suurempi kaikkein pienituloisimmilla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yli 10 % polttoainekuluihin Polttoaineverotuksen korottaminen on tutkimustiedon valossa yksi tehokkaimmista keinoista vähentää liikennesektorin päästöjä. Veronkorotukset herättävät kuitenkin huolta siitä, että verotuksen taakka kohdistuisi erityisesti pienituloisiin kotitalouksiin. Raportin mukaan alimmassa tuloluokassa autolliset asuntokunnat käyttävät yli kymmenen prosenttia tuloistaan polttoainekuluihin, kun taas ylimmässä tuloluokassa polttoainekulujen osuus tuloista on noin kolme prosenttia. Könttäsummana palautus noin 305 euroa Raportissa tarkastellaan, miten erilaiset kompensaatiomekanismit tasoittavat verotaakkoja asuntokuntien välillä. Tarkasteltavat kompensaatiot rahoitetaan polttoaineverojen hiilidioksidikomponentin (CO2) tuotolla, joka oli vuonna 2016 noin 810 miljoonaa euroa. Könttäsummapalautus tarkoittaa, että jokainen asuntokunta saa samansuuruisen kompensaation. Tässä tapauksessa 810 miljoonan euron CO2-verotuotto jaetaan tasan kaikkien asuntokuntien kesken, mikä tarkoittaa noin 305 euron palautusta asuntokuntaa kohden vuodessa. ”Könttäsummapalautus tasoittaa tehokkaasti verotaakan jakautumista tuloluokkien välillä ja keventää taakkaa erityisesti alimmissa tuloluokissa”, todetaan arviointineuvoston tiedotteessa. Asuntokunnan kokoon perustuvia toteutustapoja Asuntokunnan kokoon perustuvassa kompensaatiomallissa on raportin johtopäätösten mukaan kaksi toteuttamistapaa. Palautus lasketaan joko asuntokunnan absoluuttisen tai painotetun koon perusteella. Absoluuttiseen kokoon perustuva palautus tarkoittaa, että palautuksen määrä lasketaan asuntokunnan jäsenten lukumäärän mukaan. Malli vastaa könttäsummapalautusta, joka on tässä laskettu yksilötasolla. Painotetussa palautuksessa puolestaan lasketaan asuntokunnan painotettu jäsenten määrä. Laskenta perustuu OECD:n käyttämään asteikkoon, jossa asuntokunnan ensimmäinen aikuinen saa painon 1, muut vähintään 14-vuotiaat painon 0,5 ja alle 14-vuotiaat lapset painon 0,3. Asteikon tarkoitus on tehdä erikokoisista asuntokunnista vertailukelpoisia. ”Molemmissa asuntokunnan kokoon perustuvissa malleissa pienituloisten saamat palautukset ovat keskimäärin pienempiä kuin könttäsummapalautus. Painotettuun kokoon perustuva palautus hyödyttää kuitenkin pienituloisia enemmän kuin absoluuttisen kokoon perustuva palautus”, kiteytetään tiedotteessa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Entä jos polttoaineverotus kevenisi? Raportissa verrataan myös könttäsummapalautusta tilanteeseen, jossa polttoaineveron CO2-verokomponentti poistettaisiin kokonaan. Tarkastelussa oletetaan, että veroalennus siirtyisi täysimääräisesti hintoihin. Tällöin bensiinin hinta laskisi 21,49 senttiä litralta ja dieselin 24,56 senttiä litralta. Johtopäätöksenä on, että könttäsummapalautus ja polttoaineverotuksen keventäminen alentavat kumpainenkin asuntokuntien keskimääräistä verotaakkaa. Könttäsummapalautus tasoittaa kuitenkin pienituloisten verotaakkaa huomattavasti enemmän kuin polttoaineverojen alentaminen. ”Tämä johtuu siitä, että suurempituloiset ajavat enemmän ja hyötyvät siten enemmän polttoaineverojen vähentämisestä suhteessa pienituloisiin. Polttoaineveron alennus luo myös ympäristölle haitallisen kannustimen lisätä ajamista, koska se tekee ajamisesta halvempaa”, todetaan raportissa Pohjana vuoden 2016 polttoainetiedot Tässä artikkelissa kerotut tiedot käyvät ilmi Talouspolitiikan arviointineuvoston tilaaman taustaraportin pohjalta laaditusta Policy Brief -julkaisusta, jonka ovat kirjoittaneet tutkija Kimmo Palanne ja väitöskirjatutkija Selina Clarke. Raportissa tarkastellaan polttoaineverotuksen aiheuttaman taloudellisen taakan jakautumista suomalaisten kotitalouksien kesken ja arvioidaan, miten erilaisilla kompensaatiomekanismeilla voitaisiin tasoittaa taakkojen jakautumista. Raportin analyysin pohjana ovat tiedot suomalaisten asuntokuntien polttoainekulutuksesta vuonna 2016. Mikä Talouspolitiikan arviointineuvosto? Talouspolitiikan arviointineuvosto perustettiin talouspolitiikan tavoitteiden ja keinojen riippumatonta arviointia varten. Vuonna 2014 työnsä aloittaneen neuvoston tavoitteena on parantaa talouspolitiikan valmistelun ja päätöksenteon laatua sekä tuoda tutkimustietoon pohjautuva riippumaton näkökulma talouspoliittiseen keskusteluun. Neuvosto julkaisee vuosittain arvion harjoitetusta talouspolitiikasta. Lisäksi neuvosto julkaisee taustaraportteja talouspolitiikan eri teemoista. Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Moottorin arkisto Lähde: Talouspolitiikan arviointineuvosto / tiedote, Talouspolitiikan arviointineuvosto / Policy Brief 2/2023 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Liikenne Autoja jää nyt paljon tielle – kaikki eivät selviä takaisin liikkeelle pelkällä akun vaihdolla 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa 5.2.2026 Autoilu Tässä tehokkain keino vähentää autoilun haitallisia päästöjä! 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan 4.2.2026 Autokauppa Useiden autokauppojen uskotaan kiertävän arvonlisäveroa – valtio menettää kymmenien miljoonien eurojen verotulot vuodessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 7.2.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Museorekisteröity Toyota 4Runner V6 6.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max -retkeilyauto sopii paremmin työhön kuin lomailuun 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 1.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport II – ei-huomaamaton työjuhta 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt