19.10.2021 Liikenne Lahden eteläinen kehätie: siltakansia korjattu, liikennemerkit asennettu Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sillankansien ongelmista pahimmat korjataan tässä kuussa, loput siltatyöt tehdään ensi kesänä. Peräti 500 liikennemerkin viitoitusurakka on jo valmis, mutta nurmikon juurruttaminen odottaa tulevaa kesää. Lahden eteläinen kehätie on ollut käytössä joulukuusta 2020. Tietyö on tuonut merkittäviä etuja: liikenne on tullut turvallisemmaksi ja sujuvammaksi jopa 20 000 päivittäisen autoilijan osalta.Viime kesänä havaitut päällysteongelmat sillankansilla saadaan hankalimmilta paikoin korjattua kuluvan lokakuun aikana.– Yllättäviä murheita aiheutti tänä kesänä kehätien päällyste, jossa huomattiin kesän aikana muodonmuutoksia siltakansilla. Olemme yhdessä urakoitsijoiden kanssa selvittäneet mistä muodonmuutokset ovat johtuneet. Selvitykset jatkuvat, mutta pahimmat paikat korjataan lokakuun aikana ja loput vaurioituneet kohdat korjataan kesäkaudella 2022, yksi tiehankkeen projektipäälliköistä Janne Wikström Väylävirastolta kertoo.Kehätien rakennussavotta oli käynnissä ollessaan Suomen suurin tierakennushanke 275 miljoonan euron kustannusarviolla. Työt valtatien 12 osalta alkoivat keväällä 2018. Tavoiteaikataulun mukaisesti valtatie 12 avattiin liikenteelle vuoden 2020 lopulla. Moottori seurasi kattavasti valtakunnallisesti ja liikenteellisesti merkittävän tiehankkeen edistymistä.Wikström kertoo, että viimeistelytöitä tehdään vuonna 2021 ja viimeinen päällystekerros tehdään vuonna 2023.– Viimeistelytyöt valmistuivat tänä vuonna – Liipolan virkistysalue sekä Patomäen kentät – jotka tosin tarvitsevat vielä nurmikonjuurtumisaikaa ensi kesäkauteen asti. Näiden lisäksi kehätien ympäristössä on toteutettu mittava viitoitusurakka, jossa 500 opastetta on vaihdettu uusiin – osin uusien reittien takia, osin viime kesänä käyttöön tulleiden uusien liikennemerkkien seurauksena, projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen Väylävirastolta taustoittaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVuoden etuajassa, budjetissa pysyenLahden eteläisen kehätien rakentaminen käynnistyi vuonna 2017 ja uusi tie otettiin liikenteelle joulukuussa 2020. Uusi kehätie valmistui budjetissa, alkuperäistä suunnitelmaa laajemmassa kokonaisuudessa ja noin vuoden etuajassa.Kehätie muodostuu 13 kilometristä uutta moottoriliikenne- ja moottoritietä ja Lahden eteläisestä sisääntulotiestä eli Uudenmaankadun nelikaistaistamisesta.Kolme tavoitetta, kaksi palkintoaMittavalla tiehankkeella oli kolme tavoitetta:Sujuvampi ja turvallisempi liikenne Elinkeinoelämän ja maankäytön kehittämisen edellytysten parantaminen Viihtyisämpi asuinympäristö ja pohjaveden pilaantumisen ehkäiseminen Väyläviraston asiantuntija-arvion mukaan Lahden eteläinen kehätie on synnyttänyt Suomeen täysin uuden logistisen vyöhykkeen, josta on alle tunnin ajomatka Helsinki–Vantaan lentoasemalle ja Vuosaaren satamaan sekä aiempaa sujuvammat liikenneyhteydet kaikkialle maahan.Uudelle logistiikkavyöhykkeelle on jo sijoittunut yrityksiä, joiden sijoittumisvaihtoehdot ovat ulottuneet myös Suomen ulkopuolelle.Väyläviraston mukaan myös raskas liikenne on löytänyt uuden kehätien. Raskaan liikenteen määrä on vähentynyt noin kolmannekseen vanhalla Lahden ja Hollolan keskustan sekä pohjavesialueen läpi kulkevalla valtatiellä 12. Kaiken kaikkiaan liikenne on tullut turvallisemmaksi ja sujuvammaksi jopa 20 000 päivittäisen autoilijan osalta.Väyläviraston Vt 12 Lahden eteläinen kehätie -hanke palkittiin syys–lokakuun vaihteessa kahdella rakennusalan palkinnolla. Maanrakennusalan neuvottelukunta MANK ry:n arvostetulla Iso-Tömppä-palkinnolla. Lahden Rakentajien Yhdistys valitsi Väyläviraston Vuoden Rakentajaksi, perusteena kehätiehanke.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto, Jari Saarentaus Lähde: Väylävirasto a:9:{i:0;s:5:"62052";i:1;s:5:"86596";i:2;s:5:"61945";i:3;s:5:"87396";i:4;s:5:"61371";i:5;s:5:"86755";i:6;s:5:"62051";i:7;s:5:"62050";i:8;s:5:"62048";} Lue lisää Kaikki artikkelit 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 14.5.2025 Yleinen Pääkirjoitus: Esteitä ylittävä sähköauto valtaa markkinoita 13.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Priuksen älyavainjärjestelmän korjaus oli älyttömän helppoa 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous