10.10.2016 Ajoneuvot Maserati mukaan sähköautoihin 2020 – ”Teslan kopiointi ei kannata” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tuttu kolmikärkimerkki lähtee sähköautokisaan takamatkalta, mutta Teslan kopiointiin Maserati ei aio sortua. Hiukan myöhässä sähköautoihin mukaan lähtevä Maserati on ilmoittanut, että yhtiön ensimmäinen sähköauto paljastetaan 2019 tai 2020, josta on vielä matkaa itse ajoneuvon tuottamiseen. Maseratin pääinsinöörillä, Roberto Fedelillä, on emoyhtiö Fiat Chrysler Automobilesin käsky tehdä sähköauto kiireen vilkkaa, mutta nämä asiat vievät aikaa.Yhdysvaltalaislehti Car & Driverin haastattelussa Fedeli kertoo, että sähköinen Maserati on erityinen pientuotantomalli, jonka pitäisi olla sulavalinjainen grand tourer. Hän on myös hyvin tietoinen siitä, että Maserati on ehdotetulla aikataululla todennäköisesti eräs viimeisiä premium-segmentin valmistajia, joilta saapuu markkinoille sähköauto. – Me olemme viimeisiä ja meidän täytyy saapua markkinoille jollain erilaisella. Todella erilaisella.Maseratin kannalta sähköauton haasteisiin kuuluu moni asia, kuten ajettavuuden pilaavat painavat akut. – Voima ja vääntö ovat jännittäviä parin sekunnin ajan, mutta sitten [akkujen] paino ei salli autosta nauttimista tavallisella tiellä.Sähköautojen hiljaisuus on myös ongelma merkille, joka normaalisti käyttää aikaa V6- ja V8-moottoreidensa äänen virittämiseen. – On vaikea antaa autolle luonnetta ilman erästä Maseratin tunnetuimmista piirteistä, Fedeli kiteyttää ääniongelman.Fedelin mukaan Teslan kopiointi ei kuitenkaan kannata eikä Maserati aio verrata itseään Teslaan suunnittelun ja ajettavuuden osalta.– En usko, että Tesla on paras tuote markkinoilla, mutta he rakentavat 50 000 autoa vuodessa. Teslan tuotteiden toteutus ja laatu on samaa tasoa kuin saksalaismerkeillä 1970-luvulla. Heidän ratkaisunsa eivät ole parhaita, pääinsinööri kiteyttää.Lähde: Car & Driver Kuva: Lauri AhtiainenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Golf R – jäähyväiset teho-Golfille 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 18.3.2025 Koeajo Koeajo: BYD Sealion 7 – laatu vakuuttaa, mutta karkaako hinta? 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle