12.2.2017 Liikenne Menneisyys ei ole tae tulevaisuudesta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lentämisen turvallisuustilastot eivät kerro ihan kaikkea. Lentoyhtiön turvallisuuskulttuuri, henkilöstön koulutus sekä lentokaluston laatu ja huolto ovat keskeisiä asioita turvallisuudessa. Turvallisuuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät: esimerkiksi lentoyhtiön raportointikulttuurin avoimuus, ulkoistettujen toimintojen laatu (esimerkiksi huollot ja korjaukset), viranomaisvalvonnan ja lennonvarmistuksen taso, lentoasemien toiminnan taso ja infrastruktuuri, maapalvelut ja ympäristö, turvatarkastusten perusteellisuus, sää, maasto, ja monet muut tekijät, esimerkiksi rikollisuus. Turvallisuuslupaus lunastettava joka päivä Menneisyys ei ole tae tulevaisuudesta: ilmailuturvallisuus ei ole pysyvä tila. Turvallisuuslupaus täytyy lunastaa joka päivä joka lennolla uudestaan. Tarkastuslistat on käytävä huolellisesti läpi ennen jokaista lentoa. Jos miehistö on kiireinen ja väsynyt, voi jotain oleellista jäädä tarkastamatta, mikä lisää vaaratilanteen ja onnettomuuden riskiä. Myös taloudellisen paine voi aiheuttaa turvallisuusriskin, mikäli yhtiön turvallisuuskulttuuri ei ole kunnossa. Edellä mainitusta kritiikistä huolimatta turvallisuustilastot ja –selvitykset antavat matkustajalle hyödyllistä tietoa siitä, mitä lentoyhtiöitä kannattaa välttää ja mitä suosia. Teksti: Timo Turkula Kuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Moottorin lentoturvallisuussarja Sarjan osat: Lentoliikenteen vuosi 2016 kaikkien aikojen toiseksi turvallisin 14 vinkkiä turvalliseen lentomatkustamiseen Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2026 Autoilu Näillä neuvoilla kuljetat koiraa autossa turvallisesti – ”Turvavälineiden valinnassa saa olla tarkkana” 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 23.7.2026 Liikenne Osaisitko itse ajaa tässä risteyksessä? – Käpyläläinen ”liikenneympyrä” kylvää vaaratilanteita ja tööttäilyä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 23.7.2026 Yleinen Tunnetko oikeasti liikennemerkit? – Muutamat liikennemerkistön nippelit paljastavat totuuden lahjomattomasti 22.7.2026 Liikenne Tiedostatko haasteet, joita liittyy ison ajoneuvon kuljettamiseen? 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 20.7.2026 Autoilu Väsymys ei kuulu ratin taakse – näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan