11.1.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz CLA on epätavallinen Vuoden auto Euroopassa – ei kuitenkaan yhtä epätavallinen kuin edellinen titteliin yltänyt Mercedes, W116 Teksti Benjamin Helander Kuva Mercedes-Benz Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tänä vuonna ECOTY-tittelin vei pikkuautoilta, crossovereilta, Fiateilta ja Renaulteilta sedan-mallinen Mercedes, aivan kuten kerran aiemmin palkinnon 62-vuotisessa historiassa. Vuoden Auto Euroopassa on maailman arvostetuimpia autopalkintoja, ja se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1964. Vuoden 2026 osalta palkinnon voittaja julkistettiin aiemmin tällä viikolla Brysselin autonäyttelyn yhteydessä. Aiemmin esiteltyjen seitsemän finalistiauton joukosta voittajaksi selvisi Mercedes-Benz CLA:n uusi sukupolvi, joka valikoitui aiemmin myös Vuoden Autoksi Suomessa. ECOTY:ssä äänestystapa mukailee Eurovision-laulukilpailua (koska miksei siitä tekisi mahdollisimman monimutkaista), ja siinä äänioikeus oli 59 jäsenellä. Mercedeksen voitto ei ollut hiuksenhieno, vaan selvää pässinlihaa. 320 pistettä saanut CLA voitti toiseksi tulleen Škoda Elroqin tasan sadalla pisteellä. Pronssia jaettiin Kia EV4:lle 208 pisteellä. Tiukasti neljänneksi ylsi Citroën C4 Aircross 207 pisteellään ja viidenneksi Fiat Grande Panda tasan 200 pisteellään. Kuudenneksi sijoittunut Dacia Bigster, ryhmän ainoa auto, jota ei saa täyssähköisenä, sai 170 pistettä. Renaultin mahdollisuus hattutemppuun, kolmanteen peräkkäiseen ECOTY-titteliin, suli Renault 4 E-Tech Electricin seitsemänteen sijaan 150 pisteellä. Viime vuonnahan tittelin veivät nimiinsä 4:n sukulaismallit Renault 5 E-Tech Electric sekä sen pippurisempi sisarmalli Alpine A290. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ei keskimääräinen ECOTY-voittaja European Car of the Year -palkinto on koko historiansa ajan heijastellut melko tyypillistä kuvaa eurooppalaisten suosikkiautotyypeistä. Pääpalkinto on useimmiten mennyt kompakteihin autoluokkiin, käteensopiville kaupunkiautoille. Juuri näiden autoluokkien osaajina tunnetut Fiat ja Renault johtavat tilastoa yhdeksällä ja kahdeksalla voitollaan. Premiumvalmistajan perinteisille korimalleille voittoja on sen sijaan tullut hyvin harvoin. Täten sedan-korimallinen, tosin myös farmarina saatava Mercedes-Benz CLA ei ole ollenkaan keskimääräinen voittaja, ja silti se otti voittonsa selvällä marginaalilla. Yksi varsin selvä poikkeus tilastossa on edellinen ja nyt siis ensimmäinen kahdesta kerrasta, jolloin tittelin on voittanut Mercedes-Benz. Vuonna 1974 voiton vei nimittäin Mercedes-Benz 450 SE / -450 SEL, edustaen W116-korimallia. Kyseessä oli siis tuon aikakauden S-Mersu, "automaailman suunnannäyttäjäksikin" kutsuttu edustusauto. Lähteet: ECOTY, Mercedes-Benz Lue lisää Kaikki artikkelit 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 29.5.2026 Sähköautot Tässä on uusi Mercedes-AMG GT 4-Door Coupé – V8 kummittelee sähköauton uumenissa 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz päivitti jälleen nykyiset GLE- ja GLS -sarjansa – tällä kertaa tosin uusiksi on laitettu jopa 3 000 osaa 26.3.2026 Ajoneuvot Mercedes-Maybach S-sarja sai oman päivityksensä juuri ennen kuin BMW Alpina keksii sille kilpailijan 10.3.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz VLE on upouusi huomiotaherättävästi muotoiltu sähkötila-auto ylelliseen makuun 29.1.2026 Ajoneuvot Perusteellisesti uudistettu Mercedes-Benz S-sarja sai noin 2 700 uutta osaa – tässäpä niistä muutamia tärkeimpiä 2.1.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz W210 ja jokunen muu uskomaton automalli, jotka on eilisestä lähtien saanut laittaa museokilpiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2026 Laivat Suomen uusin jäänmurtaja Polaris yltää Polar-jääluokkaan 4 - tältä näyttää sen jäätä halkova pohja 1.7.2026 Kuluttajat Audi hajosi – korjauslasku paisui lähes auton arvon suuruiseksi, kuluttaja ja merkkikorjaamo riitautuivat kustannuksista 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 2.7.2026 Käyttötesti Toimintamatkatestit jatkuvat: nyt Toyota C-HR saatiin menemään jo lähes 100 km pelkällä sähköllä 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 26.6.2026 Matkailu Länkipohjassa sijaitsee suuri muistomerkki, joka on asetettu hyvinkin erikoiseen paikkaan 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä