16.4.2017 Ajoneuvot Mielenkiintoisia makupaloja American Car Showsta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jokaisesta American Car Show -näyttelyautosta ei voi tehdä omaa juttua, mutta tapahtuma on silti täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tuttuun tapaan American Car Show oheisnäyttelyineen on väärällään toinen toistaan mielenkiintoisimpia autoja. Vaikka todellisiin erikoisuuksiin on helpompi tarttua auto kerrallaan, on messuilla silti koko joukko upeilla yksityiskohdilla varustettuja harrastepelejä. Mitäpä olisi esimerkiksi autonäyttely ilman upeasti tuunattua Nissan Skylineä! Punaisten avoautojen upeassa joukossakin huomiota keräsi AAP-10, eli Pertti "Spede" Pasasen MGA mk II. Pitkään hukassa ollut autokaunotar löytyi lopulta Hyrylästä. Löytymisen jälkeen edessä oli vielä vuosikausia ja muutaman omistajavaihdoksenkin vaatinut entisöintiprosessi. Vuoden 1969 Pagoda-Mercedes istuikin arvojoukkoon mainiosti. Vähemmän yllättäen American Car Showsta löytyi Fordeja löytyi laidasta laitaan. Umpihullun tähtimoottorimuunnoksen lisäksi näyttelyssä nähtiin karsinallinen Mustangeja eri aikakausilta. Hiukan erikoisempia kustomeita edustivat puolestaan satavuotias kullanvärinen Ford Touring ja upeasti läpikäyty vuoden 1931 Ford A Convertible. Joustavuutta löytyi myös Toyotan laajasta tuotannosta. Hyvällä maulla rakennettu KE70 Corolla GT oli varustettu legendaarisella 4A-GE-moottorilla. Vaikka omistajan mukaan rakennettu hyväkuntoinen yksilö alkaa olla jo harvinaisuus, tulossa on vihjeiden mukaan erikoisempi moottoriratkaisu ja Japani-mallin keulailme. Jeeppien keskelle oli puolestaan piiloutunut -78 BJ-60 Land Cruiser, joka rakentamisesta ja käyttöjäljistä päätellen on tismalleen oikeassa harrastekäytössä. Vuoden 1998 Toyota Aristo Vertex V300 oli sekin saanut osansa kattavasta rakentamisesta, mutta erityisesti huomion kiinnittivät mittatilauksena teetetyt pioninväriset verhot. Juhlanäyttelyn kunniaksi paikalla oli myös kattava valikoima Dodge Challengereita, joista ehkä hätkähdyttävin oli Harri Saaren sininen yksilö. Rakentamisessa oli panostettu selkeästi myös näyttävyyteen, kiiltävän ja valaistun konetilan tuodessa mieleen Terminaattorin ja pelitietokoneen yhdistelmän. Olavi Rautauoman upea "Moonclone" Chevrolet Bel Air on huikea osoitus huonokuntoisen Suomi-auton entisöinnistä ja siitä, miten kustomilla voi olla hieno tarina, joka tuodaan näyttelyvieraille hyvin esille. Muutamalla taululla kerrottu taustatarina valotti satunnaisemmallekin messuvieraalle nopeasti sen, mihin auton uudella elämällä pyrittiin viittaamaan. Entisöidessä idoliksi valittiin Duane Steckin alkuperäinen 1950-luvun Moonglow versio 1, jota Moonclone pyrkiikin jäljittelemään tarkasti. Lukuisten Ford A -mallin kustomeiden sarjan täydensi trendikkääseen Steampunk-tyyliin rakennettu The Kraken. Höyrykoneiden ja mekaanisten rattaiden aikaan viittaava tyylisuuntaus näkyy Krakenissa esimerkiksi taidokkaassa etumaskissa ja lukuisissa koristeyksityiskohdissa. Merkkikerhotoimintaa esiteltiin mantereesta riippumatta. Hiukan kutsuvammin toimintaansa esittelivät eurooppalaismerkkien harrastekerhot. Esimerkiksi Sportpugin osastolla soi tuttuun tapaan musiikki ja tunnelma oli tiiviisti rento. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen American Car Show, Tuning Car Show, MC Heaven & Motorsport 2017. 14.–16.4.2016 Helsingin Messukeskuksessa. Avoinna: pe-su kello 10–18. Sisäänpääsy: Aikuiset (16+) 28 €/päivä, 7–15-vuotiaat 18 €/päivä, kokoaikaranneke 38 €, lapset alle 7 vuotta ilmaiseksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 7.6.2026 Sähköautot Hyundai Ioniq 6 N on nyt hinnoiteltu – vain yksi vaihtoehto tekee valinnasta helpon 6.6.2026 Ajoneuvot Volkswagen ID. Polo: kakkosauto vai sittenkin jopa ykkösauto? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 11.6.2026 Moottoriurheilu Klassikko: Lancia Stratos nousi suoraan 1970-luvun rallimaailman huipulle 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km