11.10.2017 Liikenne Nastarengaskuski hoi! Syynää urasyvyyden lisäksi nastojen kunto Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Renkaat tulee tarkistaa ennen renkaiden vaihtoa, mutta niiden kuntoa kannattaa tarkkailla myös ajokauden aikana ja kierrättää renkaiden sijaintia tarvittaessa. Trafin mukaan selkeästi paremmat renkaat kuuluvat etuvetoisen auton taka-akselille. Trafi on tällä kertaa liikkeellä talvirengas-asioissa ja korostaa, että nastarenkaita käyttävän autoilijan tulisi kiinnittää huomiota renkaiden urasyvyyden lisäksi myös nastoituksen kuntoon. Kulahtanut nastarengas saattaa nimittäin aiheuttaa yllättäviä pitopulmia, vaikka urissa olisikin syvyyttä jäljellä. Trafin tuoreessa tutkimuksessa kartoitettiin kuluneiden nastarenkaiden kuntoeroja ja niihin liittyviä riskitekijöitä. Tutkimuksessa havaittiin, että autoilijat hankkivat uudet nastarenkaat liian myöhäisessä vaiheessa. Vanhoissa nastarenkaissa saattaa vielä olla kohtuullisesti urasyvyyttä jäljellä, mutta nastat ovat irronneet tai kuluneet loppuun. Tutkimusotokseen valittiin viidestä rengashotellista kausisäilytyksessä olevia rengassarjoja, joiden kulunein rengas oli urasyvyydeltään 4–7 mm. Tutkitut nastarenkaat olivat urasyvyydeltään keskimäärin 6,1 mm, mutta nastojen osalta niissä havaittiin pahoja puutteita. Useimpien rengassarjojen huonoimmassa renkaassa ehjiä nastoja oli jäljellä alle 60 prosenttia alkuperäisestä määrästä. Noin kahdessa kolmasosassa tutkituista rengassarjoista oli liian suuret, yli 25 prosentin erot nastojen määrissä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Etu- ja takarenkaat kuluvat eri tahtiin Rengassarjojen kuntoerot ovat Trafin arvion mukaan kasvaneet. Tämä johtunee etuvetoisten autojen yleisyydestä ja viimeaikaisista talviolosuhteista. Etuvetoisella autolla eturenkaiden kumi kuluu nastoja nopeammin, jolloin nastan ulkonema kasvaa ja sen kärki voi lopulta katketa. Vapaasti pyörivissä takarenkaissa taas nastat kuluvat kumia nopeammin, jolloin nastan ulkonema voi pienentyä liikaa. Erityisasiantuntija Keijo Kuikka Trafista näkee, että nastarenkaiden tasainen kuluminen on tavoiteltavaa liikenneturvallisuuden, ympäristön ja taloudellisuuden kannalta. Hän kannustaa rengasvalmistajia edelleen kehittämään ideaa, jossa vetorengas ja vapaasti pyörivä rengas suunniteltaisiin erilaisiksi. Trafin julkaisemassa tutkimuksessa esitetään, että nastarenkaiden sijaintia pitäisi kierrättää jopa 3 000 ajokilometrin välein kuntoerojen tasaamiseksi, jos etuvetoisella autolla ajetaan pääasiassa paljaalla asfaltilla. Mikäli kuntoerot pääsevät kasvamaan suuriksi, paremmat renkaat tulisi asentaa taka-akselille. Nastarengas ja keliolosuhteet Henkilö- ja pakettiautojen aiheuttamissa talvikelionnettomuuksissa renkaat ovat yleensä huomattavasti keskimääräistä kuluneempia. Ajohallinnan menetyksiin näyttäisi usein liittyvän liian suuri tilannenopeus, ajonvakautusjärjestelmän puuttuminen sekä selkeästi huonommat renkaat taka-akselilla. – Hyväkuntoiset renkaat voivat auttaa ja tuoda merkittävästi pelivaraa yllättävissä tilanteissa. Ajotilanne voi muuttua äkkiä, vaikka kuljettaja olettaisikin ajavansa renkaisiin ja olosuhteisiin nähden turvallisella nopeudella. Ajonvakautusjärjestelmä on parantanut turvallisuutta auton hallinnassa pitämisen suhteen, mutta sekään ei toimi tehokkaasti, jos pitoa ei ole tarjolla, arvioi tutkimukseen osallistunut OTIn liikenneturvallisuustutkija Esa Räty. Renkaiden kuntoon kannatta kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Yksinkertaisena vinkkinä renkaiden nastatilanteen tarkistamiseen toimii Trafin mukaan nastojen määrän tarkkailu. – Nykyisten vaatimusten mukaan ajoneuvon eri renkaissa ehjien nastojen määrät saavat poiketa enintään 25 prosenttia sen renkaan nastamäärästä, jossa nastoja on eniten. Tämän lisäksi tietenkin on syytä kiinnittää huomiota myös nastojen kokonaismäärään eli jos nastoja alkaa olla lähtenyt reilusti, niin kannattaa varmasti harkita renkaiden vaihtoa, Kuikka toteaa. Lähde: Trafi Avauskuva: Jouko Lahti Kuvituskuvat: Moottorin arkisto/Antti Hentinen ja Jari Saarentaus Tutkimukset tutustuttavissa Trafin verkkosivuilla Nastarenkaiden kuntoerot riskitekijänä -tutkimus löytyy pdf-tiedostona kokonaisuudessaan Trafin julkaisut-sivulta. Tutkimuksen on tehnyt J Lahti Interaction -konsulttitoimisto. Lue myös: Talvirengasvertailut paljastavat: huipulla myös halpamerkkejä Talvirengastesti osoittaa: tässä ovat renkaiden parhaat ja heikoimmat Viisi varmaa vinkkiä talvirengasvalintaan Lue lisää Kaikki artikkelit 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” 30.10.2025 Uutinen Autoliitto saa vuosittain 10 000 avunpyyntöä samasta asiasta – näin vältyt ongelmilta oman autosi kanssa 30.10.2025 Uutinen Näetkö ratin takaa varmasti riittävän hyvin? – Salakavala kaihi autoilijoiden riesana Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 8.11.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Qashqai e-Power – ilman turhaa dramatiikkaa 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 7.11.2025 Moottoripyörät Brabus 1400 R Signature Edition – äärimmäinen mörkönaku 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan