28.7.2018 Ajoneuvot Neste Ralli: tallipäällikkö Malcom Wilson kehuu Teemu Sunisen suorituksia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pitkän linjan tiimipomo on ajattanut lukuisia suomalaisia rallistaroja, ja perinne jatkuu. Nyt Fordin tähtäimenä on toistaa edellisvuoden mestaruudet. Malcom Wilson on yksi rallimaailman vakiokasvoista. Suomalaisille britti on tullut erityisen tutuksi: paitsi, että hän ajoi aikanaan itse meikäläisiä legendoja vastaan – ralliura kattoi kaikkiaan vuodet 1977–1995 – omassa M-Sport -tallissaan Wilson on ehtinyt ajattaa niin Juha Kankkusta, Marcus Grönholmia, Mikko Hirvosta kuin Jari-Matti Latvalaakin. Tiimin tuorein suomalaislupaus on Teemu Suninen, joka kohahdutti vuosi sitten ajetussa Neste Rallissa taistelemalla palkintokorokesijoituksista. Tänä vuonna otteet Jyväskylässä ovat niin ikään olleet hyvin vahvoja. – Kaikista uusista kuskeista Teemussa vaikuttaa olevan eniten potentiaalia. Vauhti on kohdallaan, etenkin kun ottaa huomioon hänen rajallisen kokemuksensa. Olen hänen kehitykseensä hyvin tyytyväinen, Wilson kehuu. Teemu Suninen on vakuuttanut Malcolm Wilsonin vauhdillaan. Hänen mukaansa Sunisen jatkosopimuksesta ei ole vielä päätetty, mutta loppukauden ohjelma on selvillä: suomalainen osallistuu kaikkiin Neste Rallin jälkeen ajettaviin MM-osakilpailuihin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Voittamisen poltetta Wilson itse suhtautuu vaatimattomasti asemaansa suomalaisen rallin ”kummisetänä”. – Luulen, että Timo Jouhkia voi pikemminkin kutsua kummisedäksi, Wilson viittaa pitkäaikaiseen rallimanageriin, jonka ansiosta moni suomalainen on noussut lajin kirkkaimmalle huipulle. Jouhkin kanssa työskentely alkoikin jo 1990-luvun vuosina. Wilson on ollut rallissa mukana hyvin pitkään. Mistä mies saa edelleen poltetta lajia kohtaan kaikkien näiden vuosien jälkeen? – En ole koskaan menettänyt uskoani voittamiseen: meillä on yhä tarvittava henkilöstö, resurssit sekä omistautuminen, jotka siihen tarvitaan. Kun sitten saimme mahdollisuuden palkata Sebastienin talliimme, tartuimme siihen molemmin käsin. Menestys on se, mikä ajaa eteenpäin, Wilson hymyilee. Sunisen ajonäyte Vesalan testierikoiskokeelta. Mestaruusjahti käynnissä Wilsonin johtama tiimi on hallitseva tuplamestari, sillä M-Sport nappasi viime vuonna sekä kuljettajien että valmistajien mestaruudet ykköskuskinsa Sebastien Ogierin johdolla. Tänä vuonna talli on ollut takaa-ajoasemissa, sillä ennen Neste Rallia Hyundai oli sijoittunut molempien MM-sarjojen kärkeen. Titteli ratkaistaankin nyt Ogierin ja korealaistallin Thierry Neuvillen kesken. Etuna on se, että Ford on tällä kaudella valmistajana aiempaa enemmän mukana M-Sportin toiminnassa. – Suurin muutos on tapahtunut teknisellä puolella – erityisesti aerodynamiikassa, missä Ford antaa meille olennaisesti enemmän tukea, Wilson kiittelee. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Keskisuomalainen / Antti Yrjönen, Keskisuomalainen / Sami Saarenpää Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan