Nimi muutettu: kun suunnaton Lotus Carlton teki Opel Omegasta liian hyvän pakoauton

Koska Lotus laittoi Omegaan muutakin kuin nimensä, päihitti se nopeudessaan muun muassa Ferrari Testarossan. Ja valitettavasti myös Britannian jokaisen poliisiauton.

Lotus ei ensimmäisenä tule mieleen muskeloiduista sedaneista, vaan ennemmin kevyistä keskimoottorisista urheiluautoista. Myös mallinimi Carlton rikkoo brittimerkin E-alkuisten mallinimien sarjaa.

Kaikesta huolimatta kyseessä on omalla tavallaan yksi Lotuksen mielenkiintoisimmista spin-offeista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pikku säätöjä

Carlton ei ollut ensimmäinen kerta, kun Lotus versioi perheauton. Ehkäpä tunnetuin esimerkki tästä on Ford Cortina Lotus/Lotus Cortina 60-luvulta. Carlton oli kuitenkin jotain aivan muuta. Näinä GM-vuosinaan Lotuksen tehtävä oli olla Vauxhallille urheilumallijaos, vähän kuin Toyotan GR tai Hyundain N, mutta ulkopuolisen merkin toteuttamana.

Lotus Carltonhan oli aivan tarkasti ottaen Opel Omega A:n brittisisaren, Vauxhall Carltonin, jatkokehitelmä, mutta vasemmanpuoleisella ohjauksella varustettuja autoja on kutsuttu Lotus Omegaksi. Hethelissä, Lotuksen kotipaikassa, Vauxhall Carlton GSI:n 3,0-litrainen rivikuutonen sai kunnon päivityksen. Sen tilavuus nostettiin 3,6 litraan ja lähes kaikki osat korvattiin tarpeen mukaan joko kestävämmillä tai kevyemmillä. Kokonaisuuden kruunasi kaksi turboahdinta. Jatkeena oli puolestaan Chevy Corvette ZR1:n kanssa jaettu kuusipykäläinen ZF-manuaali.

Lotuksen käsittelyssä moottorista irtosi 380 hevosvoiman tehot. Vuonna 1990 se oli perhesedanissa todella kova tulos, ja olisihan se sitä vieläkin. Muitakin eroavaisuuksia Vauxhalliin oli, näkyvimpänä rohkean leveät pyöräkotelomuskelit.

Sisätiloissa Lotuksen kädenjälki oli vaatimattomampaa, mutta löytyivät sieltä sentään ainakin Lotuksen logot.

Unelmien pakoauto

Lotus Carlton/Omega kehitettiin voittajaksi, ja esimerkiksi mainitun Testarossan pitäminen takanapäin oli jo melkoinen sulka hattuun. Carlton oli itse asiassa niin nopea, että se synnytti melko laajan vastustuskampanjan. Jopa monet merkittävät brittiläiset sanomalehdet, etunenässä Daily Mail, kampanjoivat Carltonin kieltämisen puolesta Britannian teillä. Myöskään parlamentissa ei pidetty siitä, että autoa mainostettiin julkisesti.

Yksinkertainen syy kieltohaluille oli se, että rikoksentekovälineeksi anastettua Carltonia ei saanut millään Britannian poliisivoimien autolla kiinni. Carltoneita varastettiinkin tästä johtuen suhteessa valmistusmäärään poikkeuksellisen paljon.

Lukujen valossa Carltonin nopeus tarkoitti (vähintään) 285 km/h huippunopeutta sekä kiihtyvyyttä nollasta sataan 5 sekunnissa.

Eniten Carltonin heiniä oli muiden suorituskykyisten sedaneiden, kuten Mercedes-Benz 500 E:n, päihittäminen. Siinä se onnistuikin melkein täydellisesti. Ainoastaan BMW 5-sarjan Alpina-näkemys B10 Bi-Turbo sai laitettua hiukan paremmaksi. Autocarin 0-160-0 km/h kiihdytys-jarrutusvertailussa Lotus oli kuitenkin jopa kaikkein nopein, ja sen taakseen jätti itse asiassa vain superauto Ferrari F40.

Lotus valmisti Carltonia/Omegaa lopulta alle tuhat kappaletta. Maailma ei ollut vielä 30 vuotta sitten valmis automallille, jonka nykypäivänä päihittää harva se sähköistetty perheauto.

Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Lotus, Evanshalshaw.com Kuvat: Lotus

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy