12.1.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Lotus Amerikassa osa 1: Dodge Circuit EV Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lotuksille on tehty Amerikassa niin erikoisia juttuja, ettei yksi juttusarjan osa riitä niistä kertomaan. Tässä osassa käsitellään edellä aikaansa ollutta Dodgea. Jos yhdistää pienen mutta hauskan keskimoottorisen urheiluauton ja sähkömoottorin hiukan ärjyvää amerikkalaista superautoa mukailevaan keulaan, on tuloksena Dodge Circuit EV. Circuit EV oli vuonna 2009 esitelty konseptimalli, ja sen voisi sanoa eläneen kymmenen vuotta ennen aikaansa. Sähköautot eivät tuolloin olleet huudossa, vaan niitä pidettiin ehkä jossain tulevaisuudessa häämöttävänä juttuna. Tulipahan Chrysler noihin aikoihin laittaneeksi jäihin aiemmin kaavailemansa sähköautobrändin, ENVI:n. Näin myös Dodge Circuit EV:n tuotantosuunnitelmat vuodelle 2010 peruttiin, ja auto jäi täysin valmiiksi prototyypiksi ö-mapin pohjalle. Chryslerilla oli kaikki valmiudet ryhtyä sähköautojen massatuotantoon jo yli kymmenen vuotta sitten. Kuvassa täyssähköprototyypit Chrysler Voyager EV, Jeep Wrangler EV sekä Dodge Circuit EV. Dodge Circuit oli teknisesti uudet logot ja sähkömoottorit saanut Lotus Europa S. Europa S puolestaan oli muokattu, hieman suurempi ja mukavuuspainotteisempi versio Elisestä. Circuit kulki GM:n kaksilitraisen bensiinimoottorin sijaan taka-akselille sijoitetulla 200-kilowattisella sähkömoottorilla. Litium-ioniakusto olisi riittänyt Dodgen mukaan reilun 300 kilometrin toimintamatkaan. Muilta osin auto oli lähes identtinen Europa S:ään verrattuna kaikkine suunnitteluratkaisuineen ja erillisjousituksineen. Seuraavassa osassa jatkuu Lotuksen matka Amerikassa, mutta sillä kertaa onneksi paremmalla menestyksellä. Teksti: Benjamin Helander Lähde: Autocar Kuvat: Chrysler/Dodge Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Nimi muutettu: Dodge Stealth on aito Amerikan rauta suoraan Japanista Nimi muutettu: Eagle Premier on auto, jonka takia Dodge Viperissä on Renaultin jarrut Nimi muutettu: Elan uudelleen – Kian ainoan urheiluauton surullinen tarina Nimi muutettu: Chrysler valmisti tila-auton, joka venyi Lanciaan ja Volkswageniin Nimi muutettu: Aston Martin Cygnet – kenen mielestä tämä oli hyvä idea? Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?