11.2.2018 Matkailu Päivän kuva: 31 tunnin junamatka ylellisyyden ytimeen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lämminhenkinen junamatka Etelä-Afrikan halki Pretoriasta Kapkaupunkiin tarjoaa suorastaan siniveristä kyytiä. Kun matkustamisesta on tullut koko kansan hupia, ja lentäen pääsee nykyään melko näppärästi ja varsin sukkelaan vaikka pallon toiselle puolelle, menneen ajan romantiikka on kadonnut matkailusta lähes kokonaan. Samalla laivat ja junat joutuvat miettimään uusia kuvioita pysyäkseen kilpailukykyisenä lentoliikenteelle.Elämyksellisyys on päivän sana myös matkailussa, ja yhä useampi on iskenyt jo tähän markkinarakoon. Ylelliset risteilyt ja junamatkat ”vanhan hyvän ajan” hengessä käyvät kaupaksi. Moni tuntee legendaarisen ja sittemmin lakkautetun Idän pikajunan, ja myös vodkahöyryisellä 9 289 kilometrin mittaisella Trans-Siperia -junamatkalla pääsee halutessaan maistelemaan luksusta.Harvempi on kuitenkin kuullut Blue Train -nimisestä junasta, joka kulkee Etelä-Afrikassa pari kertaa viikossa Pretorian ja Kapkaupungin väliä. Välillä juna käy tilauksesta myös muilla reiteillä, ja suunnitelmissa on palauttaa myös yhteys Victorian putousten ja Kapkaupungin välille.Matka kustantaa edullisimmillaankin hieman yli tuhat euroa, ja jos haluaa matkustaa parhaan sesongin aikaan yksin parhaassa kabiinissa, matkalle kertyy hintaa hulppeat 2 361 euroa. Se on aika paljon junalipusta…Hintaan sisältyvät ensimmäisenä päivänä neljän ruokalajin brunssi ja illallinen sekä seuraavana päivänä aamiainen ja neljän ruokalajin lounas. Ja jos nälkä yllättää, palvelu pelaa 24 tuntia eli klubileivän voi tilata vaikka kolmelta aamuyöllä. Hintaan sisältyvät myös kaikki juomat matkan aikana – siis myös alkoholi.Yhdessä makuuvaunussa on kolme tai neljä makuuosastoa, ja kaikissa on joko oma suihku tai kylpyamme. Ja lähes kaikista mahdollisista matkan aikana ilmenevistä tarpeista on huolehtimassa palvelija.Teksti ja kuva: Vesa EskolaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.2.2025 Matkailu Joskus ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan – Saksan Itämeren rannikolta löytyy hienoja rantakohteita 9.2.2025 Matkailu Tarton Alatskivi ja linnan skottilumo 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 2.2.2025 Matkailu Sodan muistoja Belgradia vartioivan linnoituksen vallihaudoissa 2.2.2025 Matkailu Tarton Peipsijärvelle pilkille – miksipäs ei! 27.1.2025 Matkailu Pahuuden monumentti – Auschwitz-Birkenau keskellä Eurooppaa muistuttaa ihmisen tekemistä kauheuksista 26.1.2025 Matkailu Lapsuus sodan keskellä: Sarajevossa sijaitseva museo kertoo sodasta lasten kokemusten kautta 26.1.2025 Matkailu Huurteista historiaa Tartossa – mainio A. Le Coq -panimomuseo 21.1.2025 Matkailu Moottori 100 vuotta: Matkamme Saksan halki 16.–22.7.1933 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 25.1.2025 Lentokoneet Päivän kuva: miljoonien litrojen höyryshow Helsinki-Vantaalla